AS-ihmisiä kohdellaan

epäoikeudenmukaisesti

Minua ottaa oikeasti päähän miten AS-ihmisiä kohdellaan. Onko syynä tietämättömyys vai mikä?

Ensinäkin, AS-ihmiselle on vaikeata katsoa toista ihmistä silmiin keskustelussa ja harjoittaa muuta ei-sanallista kommunikaatiota, se antaa hänestä moukkamaisen kuvan vaikka hän ei todellakaan sitä ole.

Keskusteluissa AS-ihmiset hymyilevätkin ilman syytä, tämäkin antaa heistä oudon kuvan vaikka he eivät itse tiedä että hymyilevät, ilmeitä on vain vaikeaa kontroloida.

AS-ihmiset voivat keskusteluissa antaa kylmän ja kiittämättömän kuvan siinä että jos keskustelukumppani sanoo surullisesti että kissani kuoli niin AS vastaa hymyilen (ilmeitä ei voi kontroloida) että "joo", tai jos keskustelukumppani sanoo hyvää kesälomaa niin AS vastaa "joo".

Minulla on AS ja erityisesti nämä piirteet. Tässä on varmasti syy miksi minut ei ikinä palkattu töihin kun annoin varmasti aika oudon kuvan itsestäni työhaastatteluissa. Mutta mielenkiinnonkohteideni innostamana perustin yrityksen ja nykyään menee lujemmin kuin ikinä.


Mitä sanon on että ottaa päähän ihmisten tietämättömyys AS:ästä, siitä pitäisi tiedostaa paljon enemmän kuin mitä nykyään tehdään, uskon että 95% ihmisistä ei tiedä mitä AS on ja siksi väärinkäytöksiä pääsee tapahtumaan.

Mm. minua väitettiin oudoksi kun en ikinä katsonut opettajaa silmiin, hymyilin enkä muutenkaan jaksanut olla ikäisteni kanssa (vaikka kavereita oli kouluaikoina), tätä ei olisi koskaan ehkä tapahtunut jos olisivat tieneet että minulla on AS, tosin en tiennyt itsekkään.

Mutta yksi asia on varma, AS ihmiset ovat alansa neroja ja sen puolesta kertoo jo se että yllättävän moni menestynyt ihminen omaa/on ominut tämän poikkeavuuden.

8

831

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keskellämme

      Vain 1% asseista käy töissä Skotlannissa. Yli puolet jää ilman tarpeellisia palveluja. Tuhannet elävät elämäänsä yksin. Monet kodittomat Suomessakin ovat asseja. Mitä pitäisi tehdä?

      http://www.sundayherald.com/news/heraldnews/display.var.2068680.0.revealed_invisible_adults_living_with_autism.php

      Revealed: ‘invisible’ adults living with autism

      MORE THAN half of adults with autism in Scotland do not get enough support and thousands struggle through life feeling isolated and ignored.

      The largest-ever survey into the experiences of adults with autism has revealed that many have to battle to access services and are often completely dependent on their families.

      According to the National Autistic Society (NAS) Scotland report, due to be launched this week, 52% of adults have not had an assessment of their needs since the age of 18, just over one in 10 adults with autism is in full-time employment and more than half reported being bullied or harassed.

    • kettu.nen

      se, että 95% ei tiedä mikä asperger on, koska miksi tietäisi? Ei suurin osa ihmisistä ole missään tekemisissä ko asian kanssa koskaan eikä se kosketa heitä arkisessa elämässä millään lailla.
      Ei kaikki voi tietää kaikkea.

      Siinä jää vastuuta sinulle itsellesikin, jos kerran tiedät mikä sinulla on ja mitä haittaa siitä on eri tilanteissa, avaa se sanainen arkkusi ja valista ihmisiä niin ne oppivat, kerro miksi teet niin tai näin ja mikä asperger on, jos huomaat jonkun toljottavan käytöstäsi kuin sonni uutta veräjää.

      Todellinen ongelma on se, miten vähän terveydenhoitoalan ammattilaiset asiasta tietävät.

      Tavikset sen sijaan tietävät tasan niin paljon kuin mitä sinä itse niille kerrot, koska autismin tuntemus ei ole mikään oppiaine kouluissa kuitenkaan, eikö?

    • sosiaalisissa tilanteissa

      olin äskettäin kaistapäisessä tilanteessa. Omasta mielestäni puhuin ihan ok asiaa, mutta hiukan vinksahtanut vastapuoli käsitti sen aivan oudolla tavalla. Tämän sain tietää jälkeenpäin, seuraavana päivänä. Itse en huomannut hänessä mitään erikoista.

      Tuo tapaus (taas kerran) sai minut ajattelemaan, että assi on sosiaalisessa tilanteessa kuin paksussa sumussa, ellei peräti pimeässä. Hänen täytyy vaan jotenkin luottaa, että siellä missä hän on, näyttää siltä mitä hän luulee, mutta paikka (=tilanne, keskustelu) voikin olla ihan eri ja hän saa tietää vasta jos joku kertoo sen hänelle. Huh, jotain tollasta. Mutta ei mullekaan ihan joka päivä tuollaista satu (en viitsi mennä yksityiskohtiin), kuitenkin se on joskus ennenkin tapahtunut, joten ehkä sekin johtui assiudesta ja lisäksi siitä että vastapuoli oli idiootti. Mutta luulen että nt ei koskaan joudu vastaavaan tilanteeseen. Jossa sanojen seuraukset on aivan käsittämättömät, siis johtaneet outoihin seurauksiin.

      Itse en oikein osaa mitään, koska opinnot jäi aina kesken ja kouluttauduin lopulta tylsälle alalle, jossa olen huono, koska uskoin yhtä törkeää tyyppiä (johon luotin), joka ehdotti että opiskelen vaan "jonkun ammattitutkinnon".

      • fiksaavat

        Ihminen ei ole stabiili olento Vaikka ihminen diagnosoidaan tai hän diagnosoi itsensä, niin kauan kuin on elämää- hän kehittyy ja voi vaikuttaa kehittymiseensä sittenkin.

        Älä siis fiksaanu ammattiin tai diagnoosin tai käsitykseen itsestäsi. Mikään ei tee sinusta huonoa - muu kuin oma käsityksesi. Unohda muiden puheet - tartu itseäsi niskasta ja toimi.


      • uskomattoman
        fiksaavat kirjoitti:

        Ihminen ei ole stabiili olento Vaikka ihminen diagnosoidaan tai hän diagnosoi itsensä, niin kauan kuin on elämää- hän kehittyy ja voi vaikuttaa kehittymiseensä sittenkin.

        Älä siis fiksaanu ammattiin tai diagnoosin tai käsitykseen itsestäsi. Mikään ei tee sinusta huonoa - muu kuin oma käsityksesi. Unohda muiden puheet - tartu itseäsi niskasta ja toimi.

        totta. Olen täysin samaa mieltä. Juuri diagnoosit ovat kaiken pahan alku ja juuri. Kenellekään ei pitäisi antaa mitään diagnoosia, ei koskaan eikä ikinä. Kun sinulla on diagnoosi, olet sairas, mutta ilman diagnoosia terve.

        Mitä tästä voimme päätellä?

        DIAGNOOSIT SAIRASTUTTAVAT!

        Lääkäreidenkin olisi jo aika tajuta tämä ja luopua kaikista diagnooseista.

        Näin helposti kaikki heidän potilaansa tervehtyvät! Otetaan vaan diagnoosit pois!

        Sitten jokin fläppi eteen. Siinä kuva hahmosta, joka ottaa itseään niskasta kiinni.

        Kyllä se siitä.


      • .......
        uskomattoman kirjoitti:

        totta. Olen täysin samaa mieltä. Juuri diagnoosit ovat kaiken pahan alku ja juuri. Kenellekään ei pitäisi antaa mitään diagnoosia, ei koskaan eikä ikinä. Kun sinulla on diagnoosi, olet sairas, mutta ilman diagnoosia terve.

        Mitä tästä voimme päätellä?

        DIAGNOOSIT SAIRASTUTTAVAT!

        Lääkäreidenkin olisi jo aika tajuta tämä ja luopua kaikista diagnooseista.

        Näin helposti kaikki heidän potilaansa tervehtyvät! Otetaan vaan diagnoosit pois!

        Sitten jokin fläppi eteen. Siinä kuva hahmosta, joka ottaa itseään niskasta kiinni.

        Kyllä se siitä.

        Tunnen monia joita diagnoosi on auttanut, se on ollut viimeinen piste sille että nyt sinulla on todiste siitä jolla selität miksi olet tällainen ja näin antanut mielenrauhaa.

        Oli diagnoosia tai ei, ihminen on silti samanlainen, mutta tällä diagnoosilla tiedät itse ja selität toisille mitä sinussa on joka tekee sinusta niin erillaisen.


      • uskomattoman totta
        ....... kirjoitti:

        Tunnen monia joita diagnoosi on auttanut, se on ollut viimeinen piste sille että nyt sinulla on todiste siitä jolla selität miksi olet tällainen ja näin antanut mielenrauhaa.

        Oli diagnoosia tai ei, ihminen on silti samanlainen, mutta tällä diagnoosilla tiedät itse ja selität toisille mitä sinussa on joka tekee sinusta niin erillaisen.

        jatkaa...

        Kyllä, olen samaa mieltä kanssasi: diagnoosit ovat tärkeitä. Otti vaan niin päähän tuo "diagnoosit fiksaavat" -väite, että se sai minut rummuttamaan koko sepustuksen.


    • Lolo-Pelle

      Kirjoita Lolo-pellelle jos on paha mieli, Lolo-pelle pahan olon poistaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1418
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      942
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      731
    4. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      667
    5. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      32
      645
    6. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    7. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      624
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      614
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      588
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe