Terve
En varmasti ole ainoa jonka 2001-2007 mallin mondeo farmarin (omani -04) tiivisteissä esiintyy suhinaa, siksi kysynkin miten muut ovat tätä melua torjuneet?
Omassa ainoastaan yksi suhina kuuluu selkeästi, kuskin vasemman korvan paikkeilta B-pilarista kuuluu melko terävä suhina. Ääni on katkonainen noin 80km/h ja melko jatkuva noin 100km/h ja ylöspäin. Oven säätäminen tiukemmaksi ei auttanut asiaa, eikä mistään tunnu vetävän.
Kiitos jo etukäteen asiallisista neuvoista
En varmasti ole ainoa jonka 2001-2007 mallin mondeo farmarin (omani -04) tiivisteissä esiintyy suhinaa, siksi kysynkin miten muut ovat tätä melua torjuneet?
Omassa ainoastaan yksi suhina kuuluu selkeästi, kuskin vasemman korvan paikkeilta B-pilarista kuuluu melko terävä suhina. Ääni on katkonainen noin 80km/h ja melko jatkuva noin 100km/h ja ylöspäin. Oven säätäminen tiukemmaksi ei auttanut asiaa, eikä mistään tunnu vetävän.
Kiitos jo etukäteen asiallisista neuvoista
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itsekin yritin aikoinaan paikallistaa -01 Mondeon kuskin puolen suhinaa. Se tuntui tulevan oven tiivisteestä, mutta monen kokeilun jälkeen lähteeksi paljastui sivupeilin ja -lasin välinen rako. Siihen pieni pätkä ikkunatiivistenauha niin heti hiljeni.
En tiedä oliko nuo termit oikein, mutta muljauta ikkunatiiviste taka-alareunasta ulos. Alla on kahden pellin sauma jossa saattaa olla turhan suuri rako. Siihen pätkä ilmastointiteippiä voi auttaa.
Itse metsästin samoja suhinoita aikoinani. Tätäkin em temppua olin jo itse tekemässä, mutta Voortin korjaamo oli ehtinyt ensin. Ei siis auttanut minun autossa, mutta ilmeisesti joillakin auttaa kun merkkikorjaamollakin sitä tekevät. Sinänsä huvittava homma, pari kuukautta vanhaa parinsadantuhannen mummon autoa korjaillaan merkkikorjaamolla ilmastointiteipillä. No se on vaan Voorti.
Suhinat poistui kokonaan, kun sain 'lähetteen' peltisepälle joka laittoi ovet paikalleen. Tosin ei liene ollut helppoa heillekkään kun 170 kilometriä testiä ajoivat.
Mullä suhisee vasen takaovi kun sopivasti tuuli siihen osuus. Suurempi ongelma on kun tulee alareunaan vettä. Näkyy kun aukaiseen oven, niin vettä kynnyskotelon päällä siinä missä on tiiviste. Kaikki tiivisteet ovat ehjät, joten mistähän tuo vesi siihen kertyy?
Itsellä tuo vesi tiiviste listan päällä johtui siitä että oven sisäpuolen äänieristys pahvi oli irti liimauksistaan,helppo korjata oven verhoilu pois ja äänieristeen liima saumaan kuumailmapuhaltimella lämpöä ja paina takaisin.Farkko -01
mittailin tuossa etuoven ja takaoven välisen raon ja totesin suhinattomalla repsikan puolella tuon välin olevan vain noin 2mm kun kuskin puolella se on noin 4mm. Iso rako saa aikaan ilmanpyörteitä, joten syy saattaisi olla siinä.
Kun vain ehdin, säädän oven kohdalleen, toivottavasti sitten lakkaa. Toisin sanoen kuskin ovi on muutaman millin liikaa edessä.
täytyy nuo peilin muovit tiivistää kanssa.
Muut kohinat ja pienet suhinat ovat farmariauton ominaisuuksia joten niille ei ihmeitä pysty tekemään.
Itse etsin suhinan lähdettä kokeellisella tutkimuksella. Eli teippasin maalarinteipillä ovien ja peilien rakoja umpeen ja välillä kävin koeajolla. Näin suhinan lähde viimein paljastui. Kyllähän siinä yksi kesäilta kului rattoisasti.
juu, se teippailu onkin suunnitelmissa seuraavaksi jos tuo ovihomma ei auta.
sitä teippihommaa kokeilin edellisen mondeon kanssa mutta tuloksetta, takaovi suhisi vaikka kaikki raot oli teipattu. En ehtinyt syvemmin tutustua saranoiden säätämiseen, kun vaihdon auton tähän nykyiseen. nyt jälkeenpäin arvelen syyn olleen oven sovituksessa, ovi oli liian edessä ja siksi takasivulasin ja takaoven rako aiheutti äänen? tiedä häntä...
hivenen potuttaa tehdä itse töitä jotka kokoonpano ja huolto ovat jättäneet tekemättä. no toisaalta hintalaatu suhde on mielestäni enemmän kuin kohdallaan, varsinkin näissä käytetyissä, joten hieman täytyy suhinoita sietää. Voortihan se vaan on...
Jäänyt mieleen tekniikan maailmassa ollut Rolls-Roycen arvostelu, jossa testaajat "moittivat" "Lievää suhinaa ovitiivisteissä 250km/h vauhdissa"
Että tälläistä paremmissakin piireissä, heh heh
Jos aikaa ja harrastusta asiaan riittää voi sitä suhinaa saada hiukan vaimennettua, mutta kun ovissa ei ole kuin yksi tiivistenauha niin sen pitäisi istua täsmälleen kohdalleen. Tuosta Mondeon suhinastakin kyllä mainittiin aikoinaan TM:n koeajossa.
Jep,välyksistä ne tuntuvat johtuvan.auto oli takuumaalauksessa ja sieltä tullessaan suhisi entistä enemmän,hetken mittailtuani huomasin että olivat asentaneet takaoven yläreunan ulommaksi kuin kuskinoven,pikku säätö ja suhinat vähenivät.
Soittelin Fordille ja ei se vesi kuulema tiivisteiden välistä tule. Oviverhoilun välissä
on jokin vesieristekalvo, jonka välistä tulee, jos ei ole kiinnitetty kunnolla. No otin oviverkoilun pois ja kyllä se harmaa solumuovikalvo ihan hyvin oli kiinni. No pitänee viedä Fordille tutkittavaksi. Tämä ilmeni ovien
vaihdon jälkeen.