Isännöinti

Olen itä-Helsinkiläisen taloyhtiön hallituksen puh. johtaja. Taloyhtiössämme on ollut pientä remonttia ja sen tiimoilta jätin isännöitsijälle (isohko konttori) soittopyynnön puolitoista viikkoa sitten. Ei vastausta. Lähetin sähköpostia eikä vastausta. Kävin paikan päällä konttorissa, mutta hän oli neuvottelussa, yhteyttä en saanut. Hän ei ottanut yhteyttä tämänkään jälkeen. Kuinka tavallista on isännöitsien tämän kaltainen erikoinen suhtautuminen? Tympii. Ei minkäänlaista asiakaspalvelukykyä.
Antakaa vihjeitä hyvistä, kohtuuhintaisista ja palveluhaluisista/kykyisistä isännöinti yhtiöistä. Nyt taitaa olla kilpailuttamisen paikka. Liian pitkään ollut sama isännöintiyhtiö.
261951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Laita esille sähköpostiosoitteesi niin voit ehkä hyviä vinkkejä saada. Tällä sivustolla harvoin mitään järkeviä neuvoja saa, sillä näitä höyrypäitä ja "ns. tietäjiä" täällä riittää liiaksikin, kuten ehkä jo voit alkuperäiseen ksysymykseenkin tulleista vastuaksista päätellä.

Äänestä

aina kannattaa kilpailuttaa jos ei ole tyytyväinen. mikä on juuri teidän yhtiölle sopiva toimisto, sitä on mahdotonta sanoa.
kuuntele ysävien ja tuttujen vinkkejä, yleensä huono kello kuuluu kauas ja hyvästä ei hiiskuta.
alalla on menossa iso sukupolvenvaihdos-boomi, monet jää eläkkeelle lähimmän 5v aikana. meno voi muuttua sen jälkeen monessa toimistossa.
mutta maksava asiakas = taloyhtiö päättää.

Äänestä
  • Voihan sitä hallituskin voi katsoa peiliin, onko yhteistyökykyinen.
    Monta kertaa hallitus itse aiheuttaa ko. tilanteet.

    Äänestä

  • peiliin ... kirjoitti:

    Voihan sitä hallituskin voi katsoa peiliin, onko yhteistyökykyinen.
    Monta kertaa hallitus itse aiheuttaa ko. tilanteet.

    Tietysti hallitus ja isännöitsijä voivat joutua hankauksiin, mutta siinäkin tapauksessa isännöitsijän ammatti-ihmisenä ja taloyhtiön palkkaamana luottohenkilönä on avainasemassa.

    Mistä välien tulehtuminen sitten johtuu. Uskon, että se johtuu useimmiten nimenomaan isännöitsijästä ja eritoten huonosta tehtävien hoidosta. Olen ollut tekemisissä useamman isännöitsijän kanssa ja yhteistä tuntuu olevan väliinpitämätön suhtautuminen yhtiön asioihin ja hallituksen jäsenten tai asukkaiden toivomuksiin. Isännöitsijöiden kanssa tulee kyllä toimeen jos ei puutu työn laatuun.

    Monesti olemme mm. remonttien yhteydessä antaneet isännöitsijälle rauhan ja vaivanneet häntä ainoastaan rahoitukseen liittyvissä asioissa. Kilpailutuksia olemme tehneet itse ja hoitaneet työn valvonnan yms. Erityisesti kilpailutus tuntuu olevan kompastuskivi. Myös muut asiat hoituvat hyvin tahmeasti ja luottamus asioiden hoitoon kärsii. Monesti helpommalla pääsee kun hoitaa asiat itse.

    Isännöitsijän vaihtamista tässä myös suunnittelemme. Jotenkin on vain sellainen tunne, että mahtaneeko siitä asiat parantua.

    Ottavatko isännöitsijät liikaa töitä vai mistä mahtaa olla kysymys? Kuten mainitsin olen seurannut useamman isännöitsijän toimia sekä hallituksesta käsin että riviasukkaana. Saman tasoista tuo asioiden hoito tuntuu olevan kautta linjan.

    Äänestä

  • Kokemuksia minullakin kirjoitti:

    "Mistä välien tulehtuminen sitten johtuu. Uskon, että se johtuu useimmiten nimenomaan isännöitsijästä ja eritoten huonosta tehtävien hoidosta."

    - Olen törmännyt sekä alalle sopimattomiin isännöitsijöihin että hallituksiin jotka suorastaan terrorisoivat isännöitsijää. Lopputuloksena on että jompi kumpi lähtee. Jos luottamusta ei ole ja yhteystyö ei suju niin vaihtoehtoja ei ole, tällöin on etsittävä uusi isännöitsijä.

    "Kilpailutuksia olemme tehneet itse ja hoitaneet työn valvonnan yms. Erityisesti kilpailutus tuntuu olevan kompastuskivi."

    - Miten se voisi olla hanskassa kun edes julkiset hankinnat eivät tunnu virkamiehiltä sujuvan? Kun ottaa hankkeeseen asiantuntijan mukaan heti alusta pitäen ei edes kilpailutuksessa tule yleensä ongelmia. Toinen kysymys on sitten se, kuinka pieniä hankintoja pitää kilpailuttaa? Tästä on varmasti hallituksella ja isännöitsijällä hieman eri näkemys.

    "Isännöitsijän vaihtamista tässä myös suunnittelemme. Jotenkin on vain sellainen tunne, että mahtaneeko siitä asiat parantua."

    - Tämä on vain ja ainoastaan teistä kiinni. Jos etsitte vain halpaa niin saatte sellaista. Muiden kokemukset auttavat eteenpäin joten kyselkää naapuriyhtiöiltä tai alueella toimivilta kiinteistöhuoltoyrityksiltä yritysten nimiä.

    "Ottavatko isännöitsijät liikaa töitä vai mistä mahtaa olla kysymys?"

    - Harva isännöitsijä haluaisi hoitaa montaa yhtiötä mutta yrityksen omistaja tietysti haluaa maksimaalisen tuoton. En ole vielä törmännyt sopimukseen jossa sovittaisiin kuinka isännöitsijä jakaa aikansa asiakkaiden kesken. Tässäkin asiassa kummittelee se hinta, halpa hinta tarkoittaa että asiakkaita on enemmän tekijää kohden.

    Tein itse ratkaisuni ja omassa yrityksessä voin säädellä asiakkaiden määrän sopivaksi. Itse pidän tärkeänä etten joudu hoitamaan yhdenkään asiakkaan asioita "vasemmalla kädellä", samalla voi rehellisesti keskustella kumppanuudesta sekä mahdollisista ongelmista. Kun olet toisen palveluksessa et voi olla niin rehellinen.

    Palstalla ei saa mainostaa mutta tarvittaessa voimme keskustella lisää mailin kautta.

    Äänestä

  • Kokemuksia minullakin kirjoitti:

    Tietysti hallitus ja isännöitsijä voivat joutua hankauksiin, mutta siinäkin tapauksessa isännöitsijän ammatti-ihmisenä ja taloyhtiön palkkaamana luottohenkilönä on avainasemassa.

    Mistä välien tulehtuminen sitten johtuu. Uskon, että se johtuu useimmiten nimenomaan isännöitsijästä ja eritoten huonosta tehtävien hoidosta. Olen ollut tekemisissä useamman isännöitsijän kanssa ja yhteistä tuntuu olevan väliinpitämätön suhtautuminen yhtiön asioihin ja hallituksen jäsenten tai asukkaiden toivomuksiin. Isännöitsijöiden kanssa tulee kyllä toimeen jos ei puutu työn laatuun.

    Monesti olemme mm. remonttien yhteydessä antaneet isännöitsijälle rauhan ja vaivanneet häntä ainoastaan rahoitukseen liittyvissä asioissa. Kilpailutuksia olemme tehneet itse ja hoitaneet työn valvonnan yms. Erityisesti kilpailutus tuntuu olevan kompastuskivi. Myös muut asiat hoituvat hyvin tahmeasti ja luottamus asioiden hoitoon kärsii. Monesti helpommalla pääsee kun hoitaa asiat itse.

    Isännöitsijän vaihtamista tässä myös suunnittelemme. Jotenkin on vain sellainen tunne, että mahtaneeko siitä asiat parantua.

    Ottavatko isännöitsijät liikaa töitä vai mistä mahtaa olla kysymys? Kuten mainitsin olen seurannut useamman isännöitsijän toimia sekä hallituksesta käsin että riviasukkaana. Saman tasoista tuo asioiden hoito tuntuu olevan kautta linjan.

    liian paljon asiakkaita. Noilla isoilla yhdellä on n. 30 taloyhtiötä ja jos laskee esimerkiksi tätä tilinpäätös- ja yhtiökokousaikaa. niin en ihmettele, jos jokin pikkuremonttiasia saa odottaa. Silloin on 30 hallituksen kokousta ja samanverran yhtiökokouksia parin kuukauden aikan, tilintarkastukset siihen päälle ja tilinpäätöksetkin on oltava valmiina. On se sovittelemista, että 60 kokousta käy läpi kahden kuukauden aikana.
    En yhtään ihmettele, että isännöinti vain huononee, ei kukaan pätevä lähde tuollaiseen ruljanssiin, niitä pyydetään muualle töihin.

    Äänestä

  • Kokemuksia minullakin kirjoitti:

    Tietysti hallitus ja isännöitsijä voivat joutua hankauksiin, mutta siinäkin tapauksessa isännöitsijän ammatti-ihmisenä ja taloyhtiön palkkaamana luottohenkilönä on avainasemassa.

    Mistä välien tulehtuminen sitten johtuu. Uskon, että se johtuu useimmiten nimenomaan isännöitsijästä ja eritoten huonosta tehtävien hoidosta. Olen ollut tekemisissä useamman isännöitsijän kanssa ja yhteistä tuntuu olevan väliinpitämätön suhtautuminen yhtiön asioihin ja hallituksen jäsenten tai asukkaiden toivomuksiin. Isännöitsijöiden kanssa tulee kyllä toimeen jos ei puutu työn laatuun.

    Monesti olemme mm. remonttien yhteydessä antaneet isännöitsijälle rauhan ja vaivanneet häntä ainoastaan rahoitukseen liittyvissä asioissa. Kilpailutuksia olemme tehneet itse ja hoitaneet työn valvonnan yms. Erityisesti kilpailutus tuntuu olevan kompastuskivi. Myös muut asiat hoituvat hyvin tahmeasti ja luottamus asioiden hoitoon kärsii. Monesti helpommalla pääsee kun hoitaa asiat itse.

    Isännöitsijän vaihtamista tässä myös suunnittelemme. Jotenkin on vain sellainen tunne, että mahtaneeko siitä asiat parantua.

    Ottavatko isännöitsijät liikaa töitä vai mistä mahtaa olla kysymys? Kuten mainitsin olen seurannut useamman isännöitsijän toimia sekä hallituksesta käsin että riviasukkaana. Saman tasoista tuo asioiden hoito tuntuu olevan kautta linjan.

    Hyvää palvelua saa jos palkkion määrä on työn määrään verratuna kohtuullinen. Sivusta seuranneena on kertakaikkiaan ihmetyttänyt miten yleensä kannattaa hoitaa esim. 20 huoneiston taloyhtiön isännöintiä 200 euron kuukausipalkkioon. Siitä kun laskee Alvit pois ja kirjanpitoon kuluvan ajan niin taloyhtiön yleiseen hallintoon ei saa kulua aikaa tuntia enempää kuukaudessa tai mennään jo miinuksen puolelle. Tuskimpa tilitoimistosta saisi edes tuohon hintaan pelkkää kirjanpitoa. Mielestäni ko. kokoisen taloyhtiön isänöinnin hinnan pitäisi olla 400 - 500 euron luokassa niin tällöin en usko, että isännöitäviä taloyhtiöitä olisi isännöitsijää kohti niin monta ja aikaa olisi keskittyä taloyhtiön kunnon ja arvon ylläpitämiseen. Isännöitsijän toimenkuvassa olen ollut muutamia vuosia sitten mutta kyllästyin huonoon palkkaan ja epäsäännöllisiin työaikoihin, joten vaihdoin paremmin palkatulle alalle. Tuolla alalla tulee varmasti tulemaan työvoimapula, sillä nuorempi sukupolvi tuntee työlainsäädännön ja ilmaisiin ylitöihin he eivät suostu niin kuin vanhempi sukupolvi, mikä on aivan oikein.

    Äänestä

Kilpailuttamalla kyseiset tehtävät noin 3-vuoden
välein ,isännöinti ja huoltotyöt pysyvät ns energisenä.ja kuuluu todella osakkaille hoitaa siten että kilpailutus toimii.3-vuotta on joka
alalla se aika ,että olet energinen,sen ajan jälkeen ihminen alkaa katsella seuraavaa haastetta ,jossa on jotain uutta säpinää .vanhaan väsyy,ja vielä jos raha tilille kapsahtaa noin vain ,ei varmasti hallituksen puhjoh pikku asiat kiinnosta.
ps. on aika vaikeaa saada kaikki osakkaat tuumasi taakse,hyvää onnea

Äänestä
  • Eihän tuossa 3v. ajassa ehdi edes tutustumaan taloon puhumattakaan miettimään talon pitkänajanjakson suunnitelmia.
    Etenkin jos vielä tietävänsä joutuvansa pois.
    Kyllähän sana kiertää näistä taloista.

    Äänestä

  • aika on kirjoitti:

    Eihän tuossa 3v. ajassa ehdi edes tutustumaan taloon puhumattakaan miettimään talon pitkänajanjakson suunnitelmia.
    Etenkin jos vielä tietävänsä joutuvansa pois.
    Kyllähän sana kiertää näistä taloista.

    ei se kilpailutus tarkoita heti eropapereita ,vaan sitä että on edes jonkinlaista seurantaa osakkaiden taholta,ilman kilp.aika tosiaan menee liian lujaa eikä kukaan
    puutu heikkouksiin

    Äänestä

  • tietenkään kirjoitti:

    ei se kilpailutus tarkoita heti eropapereita ,vaan sitä että on edes jonkinlaista seurantaa osakkaiden taholta,ilman kilp.aika tosiaan menee liian lujaa eikä kukaan
    puutu heikkouksiin

    firma edes tarjoaa taloyhtiölle, joka kilpailuttaa kolmen vuoden välein. Vaikka ette asiaa kertoisikaan on teidän maine kiirinyt jo edellä. Ne harvat jotka tarjoavat laskevat sen varaan että halvalla hoitavat, eivät tee mitään tai tekevät vain mitä on pakko. Voitte samalla unohtaa pitkäjänteisen suunnittelun tai elinkaariajattelun, todella lyhytnäköistä ja suoraan sanottua typerää.

    Kilpailutus on merkki siitä että sopimus ei pitkään kestä, se taas tarkoittaa sitä että asiakkaaseen ei enää panosteta.

    Äänestä

  • Ehkä niitä muitakin on, mutta nämä tuli mieleen:

    - Isännöitsijän työ ei tyydytä
    - Isännöinnin hinnankorotukset tuntuvat liian isoilta
    - Isännöitsijän ja hallituksen yhteistyö ei toimi

    Myös hallituksen sisällä saattaa olla ristivetoa ja se heijastuu usein myös isännöitsijän ja hallituksen yhteistyöhön. Sitäkin kannattaa miettiä, nimittäin hallituksen vaihtaminen (jos halukkaita on) on huomattavasti helpompi operaatio kuin isännöitsijän vaihtaminen.

    Itse erehdyin taannoin lähtemään hallitukseen (ainoana uutena), jossa eräs jäsen (joka valittiin uudelleen) ei ollut puheväleissä ed. hallituksen jäsenten eikä isännöitsijän kanssa ja eipä aikaakaan, mekään emme enää olleet puheväleissä. Itse jättäydyin ensimmäisen vuoden jälkeen pois ja suosittelin samaa hänellekin. Sitkeästi vaan halusi jatkaa. Hän oli sitä mieltä, että vika oli muissa, ei hänessä ja kovana kriitikkona oli haalinut riittävän määrän asukkaita valitsemaan hänet uudelleen. Nyttemmin asun muualla, joten en osaa sanoa mikä on tilanne siellä tällä hetkellä.

    Äänestä

  • kovinkaan moni kirjoitti:

    firma edes tarjoaa taloyhtiölle, joka kilpailuttaa kolmen vuoden välein. Vaikka ette asiaa kertoisikaan on teidän maine kiirinyt jo edellä. Ne harvat jotka tarjoavat laskevat sen varaan että halvalla hoitavat, eivät tee mitään tai tekevät vain mitä on pakko. Voitte samalla unohtaa pitkäjänteisen suunnittelun tai elinkaariajattelun, todella lyhytnäköistä ja suoraan sanottua typerää.

    Kilpailutus on merkki siitä että sopimus ei pitkään kestä, se taas tarkoittaa sitä että asiakkaaseen ei enää panosteta.

    Isännöintipiirit ovat kuitenkin aika pienet, joten sellainen As.Oy. joka vaihtaa isännöintiä saattaa siitä tulla meidän isännöinti piireissä puhutaan "kiertopalkinnosta" eli yhtiössä on joko ihmissuhteet solmussa tai jotain muuta ongelmaa, koska ei kaikki isännöitsijät voi olla "surkeita" Yleensä isännöinti on pitkäjänteistä toimintaa, kun hoidetaan asuntokantaa. Aina kun tulee uusi yhtiö menee ainakin vuosi, kun alkaa tuntea yhtiön ja tietää mitä pitäisi PTS mukaiseti tehdä.

    Äänestä

  • Ait-isännöitsijä kirjoitti:

    Osaamista ja yhtiön tuntemista ei pääse kumuloitumaan. Esimerkkinä tästä on Olarin huolto Espoossa.

    Äänestä

  • eri syystä kirjoitti:

    Ehkä niitä muitakin on, mutta nämä tuli mieleen:

    - Isännöitsijän työ ei tyydytä
    - Isännöinnin hinnankorotukset tuntuvat liian isoilta
    - Isännöitsijän ja hallituksen yhteistyö ei toimi

    Myös hallituksen sisällä saattaa olla ristivetoa ja se heijastuu usein myös isännöitsijän ja hallituksen yhteistyöhön. Sitäkin kannattaa miettiä, nimittäin hallituksen vaihtaminen (jos halukkaita on) on huomattavasti helpompi operaatio kuin isännöitsijän vaihtaminen.

    Itse erehdyin taannoin lähtemään hallitukseen (ainoana uutena), jossa eräs jäsen (joka valittiin uudelleen) ei ollut puheväleissä ed. hallituksen jäsenten eikä isännöitsijän kanssa ja eipä aikaakaan, mekään emme enää olleet puheväleissä. Itse jättäydyin ensimmäisen vuoden jälkeen pois ja suosittelin samaa hänellekin. Sitkeästi vaan halusi jatkaa. Hän oli sitä mieltä, että vika oli muissa, ei hänessä ja kovana kriitikkona oli haalinut riittävän määrän asukkaita valitsemaan hänet uudelleen. Nyttemmin asun muualla, joten en osaa sanoa mikä on tilanne siellä tällä hetkellä.

    miettiä asioita mutta ensin pohtisin seuraavia asioita yhdessä isännöitsijän kanssa. Jollei halua niin vaihtoon heti.

    "Isännöitsijän työ ei tyydytä"

    - Onko sopimuksessa mainitut tehtävät suoritettu, jos on niin sitten sopimusta muuttamaan. Jollei niin miksi ei tehty ja olisko tarvetta miettiä tehtäväkuvasta uudelleen.

    "Isännöinnin hinnankorotukset tuntuvat liian isoilta"

    - Syksyn TES-kierros vaikutti muun toimistohenkilöstön palkkoihin useita prosentteja, isännöitsijöillä (jotka eivät TES:n piirissä) vähintään saman. Tosiasia on kuitenkin että kaikki kallistuu ja miksi isännöintiä pitäisi tappiolla pyörittää?

    "Isännöitsijän ja hallituksen yhteistyö ei toimi"

    - Molempien tulisi miettiä miksi näin on? Syytä voi olla molemmissa osapuolissa mutta miksi jatkaa yhteistyötä jollei kemiat toimi. Edelleen korostan että isännöitsijä joutuu työnsä puolesta pitämään taloyhtiön (ei siis aina osakkaan) puolta ja siitä syntyy helposti riitaa osakkaan kanssa joka sitten tulee hallitukseen maksamaan takaisin.

    Äänestä

  • jo syytä kirjoitti:

    mutta harvemmin kysymys on siitä, ettei hallitus tiedä mitä isännöitsijän tehtäviin kuuluu vaan siitä, että isännöitsijä hoitaa yhtiön asioita huonosti: hangoittelee vastaan, menee alituisesti siitä missä aita on matalin, jättää hoitamatta sovittuja ja tehtäviinsä kuuluvia asioita, oma-aloitteisuus nolla.

    Tokihan fiksu isännöitsijä kertoo jos hallitus esittää isännöitsijän hoidettavaksi jotain sellaista mikä ei hänen tehtäviin kuulu tai ilmoittaa eri korvauksesta.

    Palkat nousee ja luonnollisesti isännöitsijäkin tarkistaa palkkiotaan. Vaikka korotus (tai usean vuoden aikaiset korotukset) olisivat kohdallaan, tarjouskilpailu on hyvä tapa tarkistaa missä mennään. Tosin, hintatasoa voi kartoittaa myös esim. puhelimitse. Pelkkää korkeata hintaa ei kuitenkaan kannata sinänsä tuijottaa, vaan sitä pitää verrata myös työn laatuun.

    Nuo mitä aikaisemmassa kirjoituksessa mainitsin, ovat niitä mahdollisia syitä joiden perusteella itse harkitsisin isännöitsijän vaihtamista/ kilpailuttamista. Jos isännöitsijään ollaan tyytyväisiä, tuollainen määrä välein kilpailuttaminen on mielestäni turhaa työtä. Se on sama kun lähtisi vaihtamaan hyvää emäntää muka parempaan ilman koeajoa.

    Äänestä

  • Ait-isännöitsijä kirjoitti:

    Isännöintipiirit ovat kuitenkin aika pienet, joten sellainen As.Oy. joka vaihtaa isännöintiä saattaa siitä tulla meidän isännöinti piireissä puhutaan "kiertopalkinnosta" eli yhtiössä on joko ihmissuhteet solmussa tai jotain muuta ongelmaa, koska ei kaikki isännöitsijät voi olla "surkeita" Yleensä isännöinti on pitkäjänteistä toimintaa, kun hoidetaan asuntokantaa. Aina kun tulee uusi yhtiö menee ainakin vuosi, kun alkaa tuntea yhtiön ja tietää mitä pitäisi PTS mukaiseti tehdä.

    >> Isännöintipiirit ovat kuitenkin aika pienet, joten sellainen As.Oy. joka vaihtaa isännöintiä saattaa siitä tulla meidän isännöinti piireissä puhutaan "kiertopalkinnosta" eli yhtiössä on joko ihmissuhteet solmussa tai jotain muuta ongelmaa, koska ei kaikki isännöitsijät voi olla "surkeita" ... >>

    Toki hankaliakin yhtiöitä on ja ongelmat kulminoituvat huonoihin ihmissuhteisiin. En tiedä sitten onko asukkailla ja yhtiön vastuuhenkilöillä väärät kuvitelmat isännöinnistä vai mistä johtuu, nimittäin aika moni on tyytymätön isännöintiin. Se on pieni osa joka viitsii ja jaksaa ottaa sen tosissaan esille. Mitäpä jos ongelmat todellisuudessa ovatkin siellä isännöintipuolella? Jospa vallitsevaksi "standardiksi" onkin muodostunut, että tehdään rimaa hipoen se mikä on pakko eikä aina sitäkään. Omien kokemusten ja mitä olen kuulut sekä sivusta seurannut, esim. korjausrakentamisessa (ja kaiketi uudisrakentamisessakin) tämä ainakin tuntuisi olevan vallitseva trendi. Ihmiset alkavat jo tottuun vallitsevaan laatuun ja rakennustapaan ja jos joku sitten ottaa asian aivan syystä esille, hänet leimataan urakoitsijan ja varmaan myös isännöitsijän puolelta hankalaksi. Uutena "low-standardia" käyttävien joukkoon näyttäisi liittyneen kuntotarkastajat.

    Äänestä

  • keskustella kirjoitti:

    mutta harvemmin kysymys on siitä, ettei hallitus tiedä mitä isännöitsijän tehtäviin kuuluu vaan siitä, että isännöitsijä hoitaa yhtiön asioita huonosti: hangoittelee vastaan, menee alituisesti siitä missä aita on matalin, jättää hoitamatta sovittuja ja tehtäviinsä kuuluvia asioita, oma-aloitteisuus nolla.

    Tokihan fiksu isännöitsijä kertoo jos hallitus esittää isännöitsijän hoidettavaksi jotain sellaista mikä ei hänen tehtäviin kuulu tai ilmoittaa eri korvauksesta.

    Palkat nousee ja luonnollisesti isännöitsijäkin tarkistaa palkkiotaan. Vaikka korotus (tai usean vuoden aikaiset korotukset) olisivat kohdallaan, tarjouskilpailu on hyvä tapa tarkistaa missä mennään. Tosin, hintatasoa voi kartoittaa myös esim. puhelimitse. Pelkkää korkeata hintaa ei kuitenkaan kannata sinänsä tuijottaa, vaan sitä pitää verrata myös työn laatuun.

    Nuo mitä aikaisemmassa kirjoituksessa mainitsin, ovat niitä mahdollisia syitä joiden perusteella itse harkitsisin isännöitsijän vaihtamista/ kilpailuttamista. Jos isännöitsijään ollaan tyytyväisiä, tuollainen määrä välein kilpailuttaminen on mielestäni turhaa työtä. Se on sama kun lähtisi vaihtamaan hyvää emäntää muka parempaan ilman koeajoa.

    isännöitsijältä johtajuutta, vähän samaan laariin menee oma-aloitteisuuden puute. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa että paras oma-aloitteisuuden/johtajuuden tappaja on hallitus. Otetaan esimerkiksi vaikka tuhkakuppien hankinta kun olet huomannut että sellaiset puuttuvat. Parin päivän päästä olet saanut selitellä jokaiselle jäsenelle miksi ne on hankittu. Sitten seuraavassa kokouksessa saat selvitellä (mieluiten kirjallisesti) miten kilpailutit parinsadan hankinnan. Vielä yhtiökokouksessa joudut kumoamaan epäilyt että hankinta tehtiin tuttavalta tai sait jotain provikkaa (siitä parinsadan euron hankinnasta.

    Kun tämä on arkipäivää niin kuka hullu viitsii olla oma-aloitteinen kun johtajuuttakaan ei ole, hallitus kun pitää sinut sihteerinä ja juoksupoikana.

    Äänestä

  • hallitukset kaipasivat kirjoitti:

    Alle 2000 euron hankinnoissa käytän omaa päätäntä valtaani (esim. pienet korjaukset ym.). On parempi kätellä ja sanoa "kiitos ja hei" sellaiselle taloyhtiölle missä luottamus ei MOLEMMIN PUOLEISESTI toimi. Pari kertaa urallani on sellainenkin taloyhtiö kohdalleni sattunut mutta vetämällä selkeät rajat ja tekemällä hallitukselle selväksi mitä sinut täällä on palkattu tekemään. Jos yhteistyö ei sujuvasti toimi niin on parempi, että antaa ammattitaitonsa sellaisen käyttöön, joka sitä osaa arvostaa.

    että ostelee tavaroita oma-aloitteisesti taloyhtiöön. Itse en sellaista kaipaakaan. Lähinnä tarkoitan sellaista oma-aloitteisuutta, että tuo hallituksen tietoon asumiseen ja kunnossapitoon ymv. liittyviä asioita, sekä yleisellä tasolla että ko. yhtiöön liittyen. Pahitteeksi ei ole sekään, jos ehdotus palvelujen (esim. huolto, jätehuolto...) tai tavarantoimittajien (esim. lämmitysöljy, sähkö...) kilpailuttamisesta tulee isännöitsijältä.

    >> Kun tämä on arkipäivää niin kuka hullu viitsii olla oma-aloitteinen kun johtajuuttakaan ei ole, hallitus kun pitää sinut sihteerinä ja juoksupoikana.

    Ei johtajuutta anneta, se otetaan. Isännöitsijä ei sitä ota omavaltaisuudella, vaan nimenomaan hankkimalla hallituksen ja asukkaiden luottamuksen hyvällä työllä. Kaikkiahan ei koskaan voi miellyttää, eikä siihen pidä pyrkiäkään eikä siihen ole tarvettakaan jos tekee hyvää työtä. Tietysti kun asiakaspalvelutyöstä on kysymys, sosiaalisuus ja kyky neuvotella asioista ei ole pahaksi.

    Vastaavasti jotkut asukkaat kaatavat kuraa hallituksen pj:n ja jäsenten niskaan teit sitten niin tai näin. Jos se johtaa asioiden hoidon laiminlyöntiin, niin silloin kannattaa miettiä onko sopiva henkilö hoitamaan taloyhtiön asioita.

    Äänestä

  • IS75_ kirjoitti:

    Rajat on hyvä sopia. Millä perusteella teet hankintoja tai päätät korjauksista. Käytkö esim. määrä välein taloyhtiössä paikanpäällä?

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Rajat on hyvä sopia. Millä perusteella teet hankintoja tai päätät korjauksista. Käytkö esim. määrä välein taloyhtiössä paikanpäällä?

    Muutaman kerran vuodessa paikanpäällä, sekä tietysti asukkailta tuleva tieto epäkohdista. Epäkohdat ja mahdollisesti vauriota aiheuttavat korjaustarpeet korjattava välittömästi. Muutaminen satasten tai 1000-2000 euron korjauksien tilaamisesta teen päätöksen itsenäisesti.

    Omalle kohdalle ei ole vielä sattunut isännöitsijää, joka omatoimisesti kävisi tarkastamassa kiinteistön kuntoa saati että tekisi sen säännönmukaisesti. Harvahkot käynnit ovat tapahtuneet yleensä isompien remonttien yhteydessä, eikä silloinkaan kiinteistön yleiskuntoa ole kartoitettu.

    Äänestä

  • jos............. kirjoitti:

    >> Isännöintipiirit ovat kuitenkin aika pienet, joten sellainen As.Oy. joka vaihtaa isännöintiä saattaa siitä tulla meidän isännöinti piireissä puhutaan "kiertopalkinnosta" eli yhtiössä on joko ihmissuhteet solmussa tai jotain muuta ongelmaa, koska ei kaikki isännöitsijät voi olla "surkeita" ... >>

    Toki hankaliakin yhtiöitä on ja ongelmat kulminoituvat huonoihin ihmissuhteisiin. En tiedä sitten onko asukkailla ja yhtiön vastuuhenkilöillä väärät kuvitelmat isännöinnistä vai mistä johtuu, nimittäin aika moni on tyytymätön isännöintiin. Se on pieni osa joka viitsii ja jaksaa ottaa sen tosissaan esille. Mitäpä jos ongelmat todellisuudessa ovatkin siellä isännöintipuolella? Jospa vallitsevaksi "standardiksi" onkin muodostunut, että tehdään rimaa hipoen se mikä on pakko eikä aina sitäkään. Omien kokemusten ja mitä olen kuulut sekä sivusta seurannut, esim. korjausrakentamisessa (ja kaiketi uudisrakentamisessakin) tämä ainakin tuntuisi olevan vallitseva trendi. Ihmiset alkavat jo tottuun vallitsevaan laatuun ja rakennustapaan ja jos joku sitten ottaa asian aivan syystä esille, hänet leimataan urakoitsijan ja varmaan myös isännöitsijän puolelta hankalaksi. Uutena "low-standardia" käyttävien joukkoon näyttäisi liittyneen kuntotarkastajat.

    4 vuotta alalla toimineena on kohdallani suurimmaksi ongelmaksi muodostuneet osakkaiden kitsaus. Ajat jotain korjaushankenta lävitse ja lopulta se kaadetaan yhtiökokouksessa, kun hintataso on saatu selville. Mediassa ym. paasataan isännöintsijän vastuullisuudesta kiinteistönylläpidosta mutta unohdetaan täysin osakkaan vastuu tehdä oikeita päätöksiä näissä asioissa. Monesti siis on innostusta kiinteistön kunnossapitoon siihen asti kunnes kuullaan hinta, jonka jälkeen yhtäkkiä tarve onkin kadonnut. Minä en siitä yöuniana menetä, jos osakkaat eivät ymmärrä parastaan kiinteistön järjestelmällisessä ylläpidossa. Kalliimmaksi se heille tulee pitkässä juoksussa, jos kaikki korjataan vasta sitten kun se on liian myöhästä. Onneksi kaikki taloyhtiöt eivät ole näin mutta yllättävän moni. Pitäiskö isännöitsijällä olla diktatuurinen valta näissä asioissa niin kiinteistöt varmasti olisivat paremmassa kunnossa. Joku voisi sanoa, että juuri isänöitsijän pitäisi tästä huolimatta ajaa jatkuvasti korjaushankkeita lävitse vaikka ne jatkuvasti kaadettaisiin yhtiökokouksissa. Ei sellaista kukaan jaksa, jos osakkaat ovat niin päättömiä ja lapsenmielisiä, että kuuluisivat mielummin lastenkotiin kuin osakkeenomistajaksi.

    Äänestä

  • ole ainoastaan se kirjoitti:

    että ostelee tavaroita oma-aloitteisesti taloyhtiöön. Itse en sellaista kaipaakaan. Lähinnä tarkoitan sellaista oma-aloitteisuutta, että tuo hallituksen tietoon asumiseen ja kunnossapitoon ymv. liittyviä asioita, sekä yleisellä tasolla että ko. yhtiöön liittyen. Pahitteeksi ei ole sekään, jos ehdotus palvelujen (esim. huolto, jätehuolto...) tai tavarantoimittajien (esim. lämmitysöljy, sähkö...) kilpailuttamisesta tulee isännöitsijältä.

    >> Kun tämä on arkipäivää niin kuka hullu viitsii olla oma-aloitteinen kun johtajuuttakaan ei ole, hallitus kun pitää sinut sihteerinä ja juoksupoikana.

    Ei johtajuutta anneta, se otetaan. Isännöitsijä ei sitä ota omavaltaisuudella, vaan nimenomaan hankkimalla hallituksen ja asukkaiden luottamuksen hyvällä työllä. Kaikkiahan ei koskaan voi miellyttää, eikä siihen pidä pyrkiäkään eikä siihen ole tarvettakaan jos tekee hyvää työtä. Tietysti kun asiakaspalvelutyöstä on kysymys, sosiaalisuus ja kyky neuvotella asioista ei ole pahaksi.

    Vastaavasti jotkut asukkaat kaatavat kuraa hallituksen pj:n ja jäsenten niskaan teit sitten niin tai näin. Jos se johtaa asioiden hoidon laiminlyöntiin, niin silloin kannattaa miettiä onko sopiva henkilö hoitamaan taloyhtiön asioita.

    kun oli pitkä päivä takana, mutta otetaan uusiksi:

    "Lähinnä tarkoitan sellaista oma-aloitteisuutta, että tuo hallituksen tietoon asumiseen ja kunnossapitoon ymv. liittyviä asioita, sekä yleisellä tasolla että ko. yhtiöön liittyen."

    - Minusta tämä on isännöitsijälle itsestäänselvyys ja ammattitaidon merkki. Aika usein nämä aloitteet kuitenkin torpedoidaan joko sillä perusteella että nykyinen toimittaja on hallituksen jäsenen tuttava tai epäillään isännöitsijällä olevan oma etu kyseessä. Kuulostaa tyhmältä mutta näin asiat usein ovat.

    "Ei johtajuutta anneta, se otetaan. Isännöitsijä ei sitä ota omavaltaisuudella, vaan nimenomaan hankkimalla hallituksen ja asukkaiden luottamuksen hyvällä työllä."

    - Pitää paikkansa mutta joskus isännöitsijä toimii lähinnä sihteerinä, tosin kalliina sellaisena. Jos hallitus sanoo ettet näin tee niin asia on harvinaisen selvä. Harvalla hallituksella saatikka osakkailla on kykyä erottaa ammattilainen ei-ammattilaisesta. Odotukset palvelun suhteen vs. hinta ovat toiselta planeetalta, kuten aiemmin mainitsin johtaa edullinen hinta yleensä vähempään ajankäyttöön yhtiötä kohden.

    "Kaikkiahan ei koskaan voi miellyttää, eikä siihen pidä pyrkiäkään eikä siihen ole tarvettakaan jos tekee hyvää työtä."

    - Tämä on totta, moni luovii eteenpäin yrittämällä mielyttää kaikkia. Toimii hetken muttei ikuisesti.

    "Vastaavasti jotkut asukkaat kaatavat kuraa hallituksen pj:n ja jäsenten niskaan teit sitten niin tai näin. Jos se johtaa asioiden hoidon laiminlyöntiin, niin silloin kannattaa miettiä onko sopiva henkilö hoitamaan taloyhtiön asioita."

    - Isännöitsijän pitää tottua siihen että saa likasangon päähänsä asiassa kun asiassa. Tilanteeseen jossa laiminlyödään asioiden hoitaminen päästään melko usein hankalan hallituksen kanssa, tällöin työnteon edellytykset ovat kadonneet ja kysymys on siitä kumpi irtisanoo sopimuksen ensin. Ammattilainen huolehtii aina selustastaan ettei joudu vastuuseen muiden aiheuttamista ongelmista.

    Isännöitsijälläkään ei ole aina mahdollisuuksia olla tiukkana, vaan joutuu ottamaan huomioon myös palkanmaksajan näkemykset. Omistaja varmasti haluaa pitää kiinni asiakkaista eikä välttämättä ole kiinnostunut miten asiat hoidetaan, olet siinä sitten tiukkana mutta samalla et voi menettää asiakasta. Yhteistyö hallituksen ja isännöitsijän välillä vaihtelee vuosittain, riippuen minkälainen kokoonpano kulloinkin tulee remmiin. Edellisenä päivänä mukava yhtiö voi muuttua seuraavan päivän helvetiksi, oman jaksamisen kannalta on merkitystä kuinka paljon voit vaikuttaa asioihin. Monella uraansa aloittavalla tätä mahdollisuutta ei ole, tai eivät sitä vielä osaa käyttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tympii kirjoitti:

Olen itä-Helsinkiläisen taloyhtiön hallituksen puh. johtaja. Taloyhtiössämme on ollut pientä remonttia ja sen tiimoilta jätin isännöitsijälle (isohko konttori) soittopyynnön puolitoista viikkoa sitten. Ei vastausta. Lähetin sähköpostia eikä vastausta. Kävin paikan päällä konttorissa, mutta hän oli neuvottelussa, yhteyttä en saanut. Hän ei ottanut yhteyttä tämänkään jälkeen. Kuinka tavallista on isännöitsien tämän kaltainen erikoinen suhtautuminen? Tympii. Ei minkäänlaista asiakaspalvelukykyä.
Antakaa vihjeitä hyvistä, kohtuuhintaisista ja palveluhaluisista/kykyisistä isännöinti yhtiöistä. Nyt taitaa olla kilpailuttamisen paikka. Liian pitkään ollut sama isännöintiyhtiö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu