Siis älkää ikinä menkö SOLille töihin. Aina jää muutama tunti maksamatta palkasta ja esimiehet ei osaa hommiaan.
älkää ikinä SOLille
ex-solisti
203943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Meinasinpa hakea tässä ihan vähän aikaa sitten SOL:lille, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Kyllä nuo muutkin siivousfirmat laskevan väärin työtunteja. Pitää vaan sitkeästi pitää puoliaan ja muistaa merkata AINA työpäivän jälkeen omaan kalenteriin tunnit ylös, niin on mistä tarkistaa, kun tilinauha kolahtaa luukusta. Itselläkin ollut monesti liian vähän tunteja, mutta aina ovat korjanneet kun olen valittanut.
Sol on työpaikkana kyllä sellainen, että itse saat pitää joka asiassa puolesi, jos haluaa että palkat maksetaan oikein ja sääntöjä noudatetaan. Kaikista hankalimpia ovat yleensä tavaratilaukset, koska ne tavarat tulee etelä-suomesta asti, ja jos ei ole ollut siellä varastossa niillä, niin joutuu uudelleen tilaamaan ja kyselemään esimieheltä yhtenään, että koska se tilaus on muka tehty kun ei tavaroita näy. Kannattaa ehdottomasti kuulua liittoon, jos haluaa että tulee solilla toimeen niiden vähemmän mukavien esimiesten kanssa.
jos täyttäisi vaikka tuntilapun ja antaisi sen aina esimiehelle palkkakatkojen yhteydessä.
Jokaisessa yrityksessa käy kääntymässä sellaisia esimiehiä, jotka eivät toimi yrityksen periaatteiden mukaisesti. Se ei välttämättä ole firman vika.
Asiaa puhut!!Kannattaa TODELLAKIN miettiä,jos aikoo solille töihin!(täytyy myös olla melko epätoivoinen,jos ei muuta löydä...)
Esimiehet taidetaan palkata sen mukaan,mitä enemmän nuoleskelevat suurempia...Ei minkäänlaisia esimeheltä vaadittavia taitoja löydy,kuten esim.työntekijöiden kuunteleminen,arvostaminen,jaksaminen,...
Kyllä tästä maasta löytyy muitakin siivousfirmoja(jos alalle haluaa),ja jotka toimivat OIKEIN!!! :)
Solin esimiehet ovat kyllä niin perseestä että niiden kanssa menee kyllä hermot. Ite saa joka asian takia soitella perään, ja mitään eivät tiedä, jos kysytään. Hyvähän sitä on viisasta esittää se keltainen kohdekansio kainalossa, ja palveluohjaajana toimiva vaikkapa joku mies, mukana pyörii, ja yrittää neuvoa uupunutta ja kiukkusta siivoojaa...Kaukana todella työntekijöiden arvostus ja kunnioitus..
... issilläkin. Näitä solin arvosteluja lukiessa tuli ihan iss mieleen. Aivan prikulleen samanlaista esimiehien käytöstä myöten.
Olin opiskeluaikana harjoittelemassa issillä kerroshoitajana ja yleisiä tiloja piti siivota. Voin kyllä sanoa että se 6 vkoa riitti siti hullun tahtia, ja vittumaista esimiestä. Kaikki työt teetettiin harjoittelijalla melkein yksin..hyvä kun sopimusta noudattivat..ja kaiken huippu oli kun se tyhmä akka sanoi että: suurin hyöty harjoittelijoista saadaan irti, kun he ovat täällä viikonloppunakin töissä. En kyllä pahemmin suosittele.
Iss käyttää häikäilemättömästi hyväkseen harkkareita lomien tuuraukseen ja sit just noihin viikonloppu töihin, niin ei tartte maksaa lisiä eikä lomista tule kaksinkertaisia kuluja.
Ja miten ne kuvittelee et vkn ohjauksella teet pvssä jonkun 40 huonetta yksinäs putkeen ja muistat sata asiaa, ja ihan puolikuolleena saat raataa ja kantaa vastuun koko puljusta valituksineen päivineen, kun kaikki vakituiset on keksinyt muuta menoa...että ei kyllä sol ja iss paljoa eroa toisistaan.. Entäpä jos sattuu jotakin, niin kuka sit on katsomassa perään ja apua antamassa...
Ja minulla tulee mieleen L&T..Samaa on sielläkin.
Juu olen kuullut että L&Tllä meno on yhtä kamalaa..kaikki samanlaisia paskalaitoksia. Tekisi ne esimiehet ite vaikka 2vkkoa sitä hullun tahtia, niin tietäs tehneensä, eikä ihan heti puhuis mitään, et muka yhtä helppoa ja kevyttä kun joku yksiön siivous, johon solin pomo kehtasi verrata suuren marketin siivousta...3h kun raataa jalat paskana isossa paikassa, ja sitä ennen muita kohteita, niin tietää tehneensä.
mennään jos kaikki siivousfirmat ovat kakkalaitoksia? :) Omalla kohallani olen tosiaan alkanut miettimään jotain muuta ammattia..valittavasti. Pidän työstäni, mutta en ala sentään orjaksi siivousfirmoihin.
Niin ja sit vielä joka pv saa jostain lukea et suomessa on kova pula alan ammattilaisista, ja siivoojista, mutta ei kukaan pidemmän päälle jaksa, jos ei esimiehet yhtään ala olemaan reilumpia työntekijöitä kohtaan..kohteita vaan lisää haalivat, vaikka entisissäkin on jo tarpeeksi tekemistä, ja tiukka aikataulu..eli ei siis ihme jos 2kk sisällä joutuu jäämään sairaslomalle, tai lopettaa koko paskan.
aivan oikeassa, näinhän se on. Olenkin tässä monesti miettinyt että mistä nämä huonot esimiehet oikein saavat oppinsa? Ja siivous kun yksi niistä tärkeimmistä jutuista, ilman sitä täällä olisi kaaos.
niimpä, ja solilla eivät kyllä tajua yhtikäs mitään esimiehet erilaisista materiaaleista, aina saa soitella palveluohjaajille, ja työkavereille, kun ei meinaa edes perus pesuihin löytyä ammattitaitoista työvoimaa, ja sitten ihmetellään et miten sulla meni koko pv, kun teet yksinäs ison paikan peruspesun. Palkka ei nouse vaikka miten yrität puhua pomollesi!. Hyvähän se esimiehen on kirjasta lukea et miten työ käytännössä toimii...
olet solilla siivojatar83?
jnsta 75km on kyseiselle paikkakunnalle matkaa missä asun ja teen työtä. En halua täällä pienen paikkakunnan nimeä mainita..ettei joku ala jäkättämään että se solin työntekijä täällä kirjoittelee..
Minulla esimies jätti mm.verokortin toimittamatta ajoissa palkanlaskijalle,-joten 60% lähti veroa palkasta.Eikä oikaisua ole luvassa.Irtisanoin lopulta itseni.
Jos ei muuta niin työnjohtaja hiillostaa että tehkää hyvin ja nopeaa, muuten tämä asiakas menetetään.Oli pakko myydä halvalla.
Lopetin neljän päivän päästä, sanoin ukolle että tee ite hyvin ja nopeaa.
Niin ja solin vittumaiset ja aivottomat esimiehet ja palveluohjaajat, opetetaan jo niissä mahdollisissa koulutuksissa, niin kusipäiksi että koko ajan pitää olla samaa hokemassa et: tee sit kunnolla ne työt ja koeta pysyä aikataulussa..ja jäkä jäkä jäkä...muuten menetetään koko asiakas...tehköön itse sillä hullun tahdilla, niin loppuu se jonnnin joutava ratkutus...