Onko kenelläkään kokemusta kissasta joka nyppii itsestään karvoja. Meillä on 6-vuotias puolipitkäkarvainen kastraattityttö, joka ensin "kalttasi" vatsapuolen, sen jälkeen karvat on nypitty takajalkojen sitten etujalkojen sisäpuolilta, nyt on menossa etujalkojen etupuoli ja rinta. Minkälaista hoitoa kissanne on mahdollisesti saanut ko. vaivaan ja onko auttanut? Kissa itse ei tunnu kärsivän mitenkään tilanteesta, mutta mitenkään kauniin näköinenhän hän ei todellakaan tällä hetkellä ole.
Karvan nyppijä
pipetti
3265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sama juttu meillä 7-vuotias tyttökissa nyppii kaikki karvansa samoista paikoista kuin teillä. Rinta on tosin jäänyt nyppimättä. Vaivan syy on tuntematon, sopivasta hoidostakaan en ole vielä kuullut. Aika yleistä tämä nyppiminen tuntuu olevan.
Yleensä nyppimisen syynä on sairaus tai stressi. Oletko käyttänyt eläinlääkärissä? Oli syy kumpi tahansa, hän voi neuvoa hoitokeinon.
kuulostaa siltä kuin kissallasi olisi hormonit heittäneet häränpyllyä;), siis leikatuilla aika yleistä. Apua voi saada hormonikorvaushoidosta tai sitten homeopaattisista aineista (eivät ole lääkkeitä). Homeopatiaan (nimenomaan eläinten) erikoistunut ihminen osaa neuvoa mitä tehdä, mutta aina ensin pitää selvittää onko syynä hormonit vai mahdollinen allergia. Itse ei saa mitään "kokeiluja" tehdä.