turhaanko?

oletko koskaan tehnyt jotain hommaa sydämesi pohjasta?ilman ajatustakaan korvauksesta?
Mikäli voidaan sanoa pyyteettömästi,niin sillä tavalla,yhden vuoden ajan kaikki vapaa ajat.
Olet nähnyt omien käsiesi jäljen ,olet nauttinut jokaisesta hikipisarasta ja väsymyksen tunteesta.
Jokaisella kahvipaussilla kun olet oikonut särkeviä jäseniä ja vetänyt syvään hekeä,olet kuitenkin ollut ylpeä aikaan saanoksestasi.
Sitten eräänä päivänä sinulle käy selväksi,että mauri on työnsä tehnyt,mauri saa mennä.
Jos olet ollut maurina?miten jatkoit matkaasi?
Olitko katkera,vai heititkö repun pykälään ja vain läksit?
4314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

seisoo siellä lopussa, niinkuin sanonta kuuluu.

Itse koen niin, että minkä tahdon toisen eteen tehdä, sen teen ja nautin ja joskus 'kärsin' nahoissani, mutta kiitoksen ei tarvitse olla tässä ja nyt!
Esim, meillä isän ja äidin kohdalla, lasten kiitos kesti yli kymmenen vuotta, että he saivat elää omassa kodissa niin pitkään, kuin mahdollista. Äiti sai ja halusi asua ´kotonaan poislukien kolme viimeistä kk. Isä seitsemän viimeistä vuotta, mutta hänet haettiin jokainen viikonloppu äidin ja lasten seuraksi vuodeosastolta.

Isä oli jokaiselle meistä 5kpl. rakentamassa ok-talot, sekä teki talkkarin ym. töitä aina kun vapaalla oli ja eläkeiässä oli aina jossaain vapaaehtoisessa tekemisessä mukana.

Itselle on jäänyt sama henki, en halua tehdä mitään numeroa toisille tekemistäni töistä vaan luotan siihen ja olen monesti saanut sitä jo kokea, että jossain muodossa hyvä saa aikaan hyvää.

Minulle on apua tarjolla, jos joku edes aavistaa että olen sen tarpeessa.

Nytkin se on konkretisoitunut, kun olen ilman ajokorttia, niin kyydin tarjoajia riittää kaikissa ikäluokíssa omasta suvusta vieraisiin tuttuihin.

Äänestä

pakko tuntea vihaa, suuttua sanoa parivalittua sanaa. Aikaa menee ennenkuin saa tasapainoon sellaisen että tuntee ja tietää että on hyväksi käytetty hyväsydämmisyyttäsi. Kas kun jotkut ei tunne mitään. Aika monella johtavassa asemassa on jonkin asteinen tunne vamma tai työ muuttaa ihmistä. Inventaaria kun ei ole itsessään koskaan tehnyt, eikä osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Puujumala pakkasessa. Narsisti, psykopaatti taääsä kaksi imsityyppiä. Onnellinen se ken ajattelee järjellä ja sydämmellä.

Äänestä

Vastaan ensimmäiseen kysymykseen.

Olen tehnyt kaksi vuotta vapaaehtoistyötä erään Ry:n puhelinpäivystäjänä, (90-luvun lopussa)
Toivottavasti pystyin auttamaan.

Äänestä
  • ihan noin raivokkaasti kokoaikaisesti tehnyt kuin aloittaja kysyy.
    Kaikkeni olen silti tehnyt. Monessakin asiassa. Aina on ollut avun tarvitsijoita, yhtään kiitosta en ole koskaan mistään saanut. Vääryys on aina voittanut silloinkin, kun olen kaikkien kykyjeni mukaan koettanut heikompaa puolustaa. Haukkuja, vääriä syytöksiä, tarpeettomia rahanmenoja, haistatteluja on kyllä tullut. Juuri näiltä, joita hölmöydessäni puolustin ja autoin.

    Meitä ihmisiä on tässäkin asiassa kahdenlaisia: saalistajia ja saaliita.

    Lopettaisinko kaiken avun muille ja alkaisin kiukkuiseksi yksinäiseksi vanhukseksi kuten moni muukin, vai ryyppäisinkö itseni hengiltä?
    Muuhun minua ei tarvita kuin lompakoksi, josta voi aina ottaa ja ottaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


savuavat rauniot kirjoitti:

oletko koskaan tehnyt jotain hommaa sydämesi pohjasta?ilman ajatustakaan korvauksesta?
Mikäli voidaan sanoa pyyteettömästi,niin sillä tavalla,yhden vuoden ajan kaikki vapaa ajat.
Olet nähnyt omien käsiesi jäljen ,olet nauttinut jokaisesta hikipisarasta ja väsymyksen tunteesta.
Jokaisella kahvipaussilla kun olet oikonut särkeviä jäseniä ja vetänyt syvään hekeä,olet kuitenkin ollut ylpeä aikaan saanoksestasi.
Sitten eräänä päivänä sinulle käy selväksi,että mauri on työnsä tehnyt,mauri saa mennä.
Jos olet ollut maurina?miten jatkoit matkaasi?
Olitko katkera,vai heititkö repun pykälään ja vain läksit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu