turhaanko?

seisoo siellä lopussa, niinkuin sanonta kuuluu.

Itse koen niin, että minkä tahdon toisen eteen tehdä, sen teen ja nautin ja joskus 'kärsin' nahoissani, mutta kiitoksen ei tarvitse olla tässä ja nyt!
Esim, meillä isän ja äidin kohdalla, lasten kiitos kesti yli kymmenen vuotta, että he saivat elää omassa kodissa niin pitkään, kuin mahdollista. Äiti sai ja halusi asua ´kotonaan poislukien kolme viimeistä kk. Isä seitsemän viimeistä vuotta, mutta hänet haettiin jokainen viikonloppu äidin ja lasten seuraksi vuodeosastolta.

Isä oli jokaiselle meistä 5kpl. rakentamassa ok-talot, sekä teki talkkarin ym. töitä aina kun vapaalla oli ja eläkeiässä oli aina jossaain vapaaehtoisessa tekemisessä mukana.

Itselle on jäänyt sama henki, en halua tehdä mitään numeroa toisille tekemistäni töistä vaan luotan siihen ja olen monesti saanut sitä jo kokea, että jossain muodossa hyvä saa aikaan hyvää.

Minulle on apua tarjolla, jos joku edes aavistaa että olen sen tarpeessa.

Nytkin se on konkretisoitunut, kun olen ilman ajokorttia, niin kyydin tarjoajia riittää kaikissa ikäluokíssa omasta suvusta vieraisiin tuttuihin.

pakko tuntea vihaa, suuttua sanoa parivalittua sanaa. Aikaa menee ennenkuin saa tasapainoon sellaisen että tuntee ja tietää että on hyväksi käytetty hyväsydämmisyyttäsi. Kas kun jotkut ei tunne mitään. Aika monella johtavassa asemassa on jonkin asteinen tunne vamma tai työ muuttaa ihmistä. Inventaaria kun ei ole itsessään koskaan tehnyt, eikä osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Puujumala pakkasessa. Narsisti, psykopaatti taääsä kaksi imsityyppiä. Onnellinen se ken ajattelee järjellä ja sydämmellä.

Vastaan ensimmäiseen kysymykseen.

Olen tehnyt kaksi vuotta vapaaehtoistyötä erään Ry:n puhelinpäivystäjänä, (90-luvun lopussa)
Toivottavasti pystyin auttamaan.