Osaisiko kertoa mitä ns. kissanruoho on? Voiko kissalle kasvattaa esim kauraa tai auringonkukansiemenistä ruohoa?
kissanruoho
mitä ruohoa?
1720070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kissalla pitää olla saatavilla kissalle sopivaa vihreää suoliston puhdistusta varten.
Monet viherkasvit on kissalle myrkyllisiä. Kukkakaupoissa myytävä kissanruoho mukaan lukien.
Parasta heinää kissalle on juuri kauran tai jonkun muun viljan oras tai vaikka maissi (siis popkornia vaan multiin kasvamaan)
Mees eläinkauppaan ja kysele kissanruohoo. Ne varmaan tarjoo joko kauran tai vehnän siemeniä. Mä ostin viimeks sellasen paketin, jossa oli myös kasvualusta siemenille. Sitä sit laakeelle lautaselle ja kastella. Parissa päivässä on jo oras. Oma kisu ei tykkää syödä tuoreeltaan sitä,vaan jätän kastelun pois sit ku ruoho on n.15 cm pitkää. Se sit mutustelee niitä kuivana silloin ku haluaa. Ja maha tuntuu toimivan.
minä ostin luontaistuotekaupasta vehnän luomu-jyviä.iso pussillinen maksoi vain pari euroa. kukkaruukkuun jyvät multaan ja ihan pieni kerros vaan multaa päälle ja maltillista kastelua. nousee oraalle parissa päivässä. kissa tykkää syödä ja oras kasvaa lisää, niin että pari viikkoa on oikein hyvää syötävää. kun alkaa vanhentua niin toiseen ruukkuun uutta tulemaan...
itse ostin ihan vaan säästökareilta kissanruohosimeniä.
kissoille, pussissa lukee Ohra ruohonsiemen, siinä on kissan kuva, kuulin jostain että rairuoho on myrkyllistä, sitä tämä ei siis ole, vaan nyt pääsiäisen aikoihin on ollut kaupoissa myös tätä! Ja lisäksi tässä kun on tuo kissan kuva niin sain käsityksen, että kissoille voi antaa. Ajattelin varmistaa asian vielä täältä, ettei tule yllätyksiä.
rairuoho itsessään ei kai ole myrkyllistä, mutta saattaa kyllä sisältää kaikkia torjunta-aineita, joten en minäkään suosittelisi kissalle sitä kasvattamaan.
Ohran, kauran, vehnän oras käy hyvin, samoin vaikka popkorni eli maissi. Maissi ainakin tulee halvemmaksi, kuin ostella niitä pieniä pusseja kissan ohraa. Luontaistuotekaupoista voi saada isoja pusseja siemeniä halvemmalla.
2kg 2€ pussi
annetaan kissanruohoa?? siksi että ne puhdistaisivat mahansa oksentamalla? onko kissanruoho pakollinen?
Kissan ruoho on pakollinen kissoille. ne puhdistavat turkkiaan ja siitä irtoaa karvoja. niiden ruuansulatus ei sulata karvoja, vaan ne pitää oksentaa pois karvapalloina. tässä kohtaa ruoho tulee kuvioihin, jotta kissa on helpompi oksentaa karvat pois.
Meidän kissat on kyllä ikänsä oksennelleet ne karvapallot ihan ilman heinääkin :O...
Jos ovat pihakissoja niin syövät pihalla itse ruohonsa.
Minäkin heräsin nyt, kun on ulkokissat, että entäs sitten talvella, kun ruoho on lumen alla... Pitänee pistäytyä kaupassa. :)
Meidän kissan alkumme ei ymmärtänyt kauranoraan päälle yhtään kun kasvatin komean puskan. Tiedä sitten pitäisikö kokeilla uudestaan. No kesällä saa maistaa oikeaa ruohoa jos sitten alkaisi ymmärtää että sitäkin voi natustaa.
http://www.zooplus.fi/shop/kissat/taydennys/kissanruoho/142415
Olisikohan tuo mimmosta kissalle? Kannattaako ostaa?
ja multapussin
Minä sain nyt viimeinkin aikaseksi kasvattaa kissalle ruohoa lintujen ruokintaan tarkoitetusta kaurasta. Eli kilohinta ei iso siemenillä. Mun kissa on niin fiksu, ettei se oo yrittänytkään järsiä tomaatin ja chilin taimia, vaan on koskenut vain tuohon sille tarkoitettuun ruohoon. Siirsin sitten ruohon vielä ikkunalaudalta tuohon kissan ruokintapaikalle, ikäänkuin vahvistukseksi, että se varmasti tietää sen olevan sallittu ja sille tarkoitettu.
On syönyt ruohoa ja jälkikäteen ajateltuna oon ollu aika pöljä omistaja, kun ruohoa ei ole aina ollut tarjolla. Tästälähin on. Aina. Nimittäin oon sekotellut latzeihin ihmisten ulostuslääkkeitä, kun on ollut ummetusta eikä laatikkoon oo ilmestyny pökylöitä! Kuitenkin tuo ruohon kasvattaminen on niin helppoa. Ite laitoin siemenet multaan muitten kylvöjen ohessa, mutta oon nähny tuttujen kasvattavan vaikka kahen talouspaperiarkin välissä. Lämpöä, valoa ja kosteutta, niin kyllä kaura kasvaa. Ei se tuossa orasvaiheessa tarvii ravinteita niinkään, mitä mullassa on.
Kissalle voi kasvattaa niin kauraa, vehnää kuin ohraakin. Oman kissani mieltymys: vehnä, parasta. Kaura, seuraava jos vehnää ei ole. Ellei noita ole, niin ohrakin käy.
Älä osta mitään istutettuja kissanheinän nimellä mytäviä. osa lajeista on jopa myrkyllisiä kissoille.
Rönsylilja maistui liiankin hyvin yhdelle kissalle joka jo ikänsä vuoksi lähti manan majoille. En saanut rönsyliljaa kasvamaan millään edes korkealla amppelissa. Se kyllä keksi miten siihen pääsee käsiksi.