Kumpi vaihtoehto vajaatyökykyiselle 59-vuotiaalle? Kumpi edullisempi vaihtoehto? Kiitos!
osatyökyvyttömyyseläke vai
2
2313
Vastaukset
- Mahdollisuus...
Osa-aikaeläke on kenties edullisempi siinä tilanteessa, jos olet samanaikaisesti osa-aikatyössä, koska osa-aikatyö jatkaa eläkkeen kerryttämistä. Tosin tuo tietysti riippuu vähän siitäkin, miten pitkä aika sinulla on eläkeikään. Epävarmuustekijän tähän tuo kyllä eläkkeen laskutavan muutokset muistaakseni 2009 tai 2010. Tosin yleensä laeissa on siirtymäsäännökset, jolloin voi jonkin aikaa valita laskutavan.
Jos taas sinulla ei ole työpaikkaa, vaan jäisit osa-aikaeläkkeen ja työttömyyskorvauksen varaan ja saavutat eläkeiän 2009 jälkeen, niin sitten luulen, että työkyvyttömyyseläke tässä vaiheessa tulee edullisemmaksi, sillä eläkkeen myöntämisperusteet ovat heikkenemässä rajusti. Ensimmäisen kerranhan niitä heikennettiin jo 1990-luvun puolivälissä.
Tietysti parempaa tietoa saisit, kun pyytäisit eläkelaitokselta ennakkopäätökset eri vaihtoehdoista, jos tilanteesi ei vaadi nopeita ratkaisuja.
Eläkelaitosten sivuilla taitaa myös olla eläkelaskureita, joista voi karkeasti laskeskella eri vaihtoehtoja. On ihan sama, minkä eläkelaitoksen sivuilta sopiva laskuri löytyy, sillä nykyisellään eri eläkelailla ei suuria eroja enää ole. - osatyökyvyttömyyseläkkeelle...
Edellisessä vastauksessa oli hieman virheitä. Osa-aikaeläke edellyttää aina osa-aikatyötä, jonka ansioiden tulee olla 35-70 % vakiintuneesta kokoaikatyön ansiostasi. Osa-aikaeläke edellyttää jatkuvaa osa-aikatyötä. Jos joudut työttömäksi osa-aikatyöstä, menetät 6 viikon kuluttua tästä myös osa-aikaeläkkeen. Saadaksesi uudestaan osa-aikaeläkkeen sinun on työskenteltävä kokoaikatyössä 12 kuukautta.
Osatyökyvyttömyyseläke on puolet työkyvyttömyyseläkkeestä, joka lasketaan osatyökyvyyttömyyseläkkeelle siirtymisajankohdasta siten, että siihen mennessä kertyneen eläkkeen lisäksi ns.tuleva aika( 63 vuoteen asti) otetaan huomioon 1,3%:n suuruisena viiden edeltävän vuoden vakiintuneesta ansiotasosta. Tämän lisäksi lisäeläkettä karttuu kaikesta työstä osatyökyvyttömyyseläkkeen rinnalla 1,5%/vuodessa. Työansiot saavat tällöin olla korkeintaan 60% vakiintuneesta kokoaikatyön ansiostasi. Osatyökyvyttömyyseläke jatkuu vaikka et enää olisi ollenkaan töissä ja 63 vuoden iässä osatyökyttömyyseläke muuttuu työkyttömyyseläkkeen suuruiseksi vanhuuseläkkeeksi, johon lisätään osatyökyvyttömyyseläkeaikanasi kerryttämäsi työeläkkeet.
Minä jäin juuri 59 vuotiaana osatyökyvyttömyyseläkkeelle ja teen 55,2% kokoaikatyöstä ja -ansioista. Minulla on pitkä työhistoria ja aikaisempina vuosina viime vuosia hieman paremmat ( työeläkeindeksillä korjatut) ansiot, joten koko työkyvyttömyyseläkkeeni olisi ollut yli 64 % vakiintuneesta (5 viime vuoden)ansiosta, joten kokonaistuloni ovat nyt 55,2% 32%= 87,2% koko aikatyön ansioistani, kun osa-aikaeläkkeellä ansioni olisi ollut samalla työmäärällä 55,2% 0,5x(100-55,2)%=77,6%. Mutta osatyöeläkkeiden edullisuus riippuu kunkin henkilön omasta työhistoriasta ja iästä. Minun tapauksessani myös vanhuuseläke muodostuuu suuremmaksi osatyökyvyttömyyseläkkeen jälkeen. Pyydä ilman muuta ennakkopäätös osatyökyttömyyseläkkeestäsi, sinulla on 9 kuukautta aikaa harkita otatko sen tai osa-aikaeläkkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!6111635Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla968831Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.104403Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka213954Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti53861Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73646- 893610
Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle133440Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.343222Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.452415