Tissimaitoa pulloon?

Pitäisikö aloittaa opettamaan vauvaa(2,5 kk:tta)
pullolle?
Mietin vaan, että olenko outo, kun ollaan menty ihan vaan imetyksellä eteenpäin.(en ole pumppaillut pakkaseen enkä muutenkaan.)
Maitoa tulee sopivasti, vauva kasvaa hyvin, tissit ei valskaa ja vuoda. Siksi ollaan näin menty.
Eikä tarvetta pitkäaikaiseen hoitoon vientiin ole tullut(pitkät syöntivälit).
Minkä ikäisiä viette hoitoon, niin että joku muu ne pullosta ruokkii?
Mietin vaan, että kun kiinteät aloitetaan, pulloa kai tarvitaan vedelle ja vellillekin.
Onko täällä muita samalla tyylillä?
Auttakaa ja valaiskaa hölmöä ensikertalaista!
7958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä en opettanut pullolle koskaan, tai lapsi ei suostunut juomaan pullosta, enkä kovin helposti herunut pumpulla.

Sitä en tiedä, kannattaisiko kuitenkin välillä juottaa lypsettyä maitoa, jos tulee tilanne, että jotuu viemään hoitoon, nii ei olis aivan vieras asia lapselle. Lapseni joi pelkkää äidinmaitoa 7 kk ja siitä eteenpäinkin yli vuoden ikään saakka muun juoman ohella, toisin sanoen olimme yhdessä yötä päivää 7 kk.

Meidän kohdallamme se ei ollut mikään ongelma, koska lapsi oli todella helppo ja en kokenut, että itsekään olisin kärsinyt tilanteesta.

Lapsi osasi juoda 7 kuisena mukin reunsata ja nokkamukista oikein hyvin, vaikka edelleenkin joi enimmäkseen rintamaitoa. Kiinteitä ruvettiin syömään lähemmäks vuoden ikää.

Ei kiinteiden kanssa tartte välttämättä mitään vettä tai velliä, kyllä se äidinmito on silloinkin se paras vaihtoehto. Velli nyt ei oo sen kummempaa kuin jauhoilla ja vitamiineilla höystettyä lehmän maitoa, ei mitenkään vedä vertoja äidinmaidolle, viljatuotteita siinä vaiheessa parempi antaa kiinteässä muodossa.

Äänestä

En ole lapsiani koskaan opettanu juomaan pullosta vaan rintamaidolla mentiin.
Korviketta saivat isompina vauvoina nokkamukista.
Pullo ei siis ollut ollenkaan käytössä joten et ole outo.:)
Kun kiinteiden antaminen alkaa,pääset jonnekin "pidemmäksi ajaksi" käymään.
Silloin lapsen hoitaja voi antaa maitoa tai vettä ruuan päälle nokkamukista.

Äänestä

poika on syönyt tasan kahtena päivänä pullosta pumpattua maitoani, kun vietin polttareitani (oli silloin 2,5kk) ja hääpäivänä kerran, kun olin meikattavana ja kampaajalla. Sen jälkeen ei ole tarvetta tullut, imetin 6kk ja sitten aloiteltiin kiinteät. Pullo ei sit vähän isompana edes kelvannutkaan, vaikka joskus huvikseen kokeiltiin=) Eipä pullosta tartte opettaa syömään, jos ei ole mitään pakollista menoa tulossa.

Velliä vauva ei tosiaan tartte ollenkaan ja vettä me on annettu nokkamukista ja lasista. Vesi on auttanu siinä ettei vatsa vetänyt kovalle, kun kiinteitä aloiteltiin.

Äänestä

Et oo outo. Itse pistin alkuun pieniä satseja rintamaitoa pakkaseen, kun sitä maidonkerääjiin kertyi tai piti pumpata pakotuksia pois pitkien päikkäreiden aikaan. Eipä sitä silti juuri tarvittu. Saatoin käydä treeneissä tms. ilman että vauvan tuli sillä aikaa nälkä, ja pakkasessa olisi ollut maitoa varalla jos niin olisi käynyt. Korviketta meille ei ikinä ostettu.

Pullo ei vauvalle oikeasti edes kelvannut, hörppyyttämällä/lusikalla pikkutippoja joskus meni jos olin hetken pidempään pois. Pidempää hoidossa oloa (ei silti yön yli vielä) oli vasta kiinteiden aloittamisen jälkeen, jolloin imetystä saattoi lykätä kiinteällä ruualla, ja nokkiksesta/lasin reunasta juominenkin jo sujui.

Kiinteiden aloituksen kohdalla voi siis hyvin opettaa suoraan nokkamukille, ei sitä vettä tarvitse alkuun mitään isoja määriä saada menemään. Eikä velliä tarvitse tissivauvalle antaa, sehän on vaan maustettua korviketta. Meillä ei vellejä ole syöty ollenkaan, puuroa sitten kun viljojen aika tuli. Mutta voihan sitä itse keittää velliä/löysää puuroa ja syöttää sitä lusikallakin.

Äänestä
  • Itse olen pumpannut maitoa pakastimeen ja opettanut miehen antamaan maitoa tuttipullolla. Syynä se, että meiltä on pitkä matka kauppaan ja hiihtämään. Ja joitakiun muitakin menoja voi tulla. Tuo on ollut lähinnä varalta, jos sattuu tarviin, ettei tuu paniikki. Todellisuudessa ei ole montaa kertaa tarvinnut, kun olen lähtenyt lenkile suoraan syötön jälkeen. Mutta aion kyllä mennä vielä hiihtämään ja silloin sitä maitoa on pakko antaa, sillä muuten hoitajalla menee hermot. Ihan itsekkäistä syistä siis näin.

    Äänestä

  • himosuunnistaja kirjoitti:

    Itse olen pumpannut maitoa pakastimeen ja opettanut miehen antamaan maitoa tuttipullolla. Syynä se, että meiltä on pitkä matka kauppaan ja hiihtämään. Ja joitakiun muitakin menoja voi tulla. Tuo on ollut lähinnä varalta, jos sattuu tarviin, ettei tuu paniikki. Todellisuudessa ei ole montaa kertaa tarvinnut, kun olen lähtenyt lenkile suoraan syötön jälkeen. Mutta aion kyllä mennä vielä hiihtämään ja silloin sitä maitoa on pakko antaa, sillä muuten hoitajalla menee hermot. Ihan itsekkäistä syistä siis näin.

    Mäkään en koskaan antanut esikoiselle pullosta mitään muuta ku äidinmaitoo. Ja lapsen kans olin 1,5 vuoden ikään asti lähes aina yhdessä. Joskus tosi harvoin saatto olla pari tuntia isänsä kanssa, ku ite olin jossain muualla. Mut sit synty toinen lapsi ja on juonut pullosta mun omaa maitoo n. viikon ikäisestä. Käydään siis esikoisen kans harrastuksessa kerran viikossa ja vauva on sillon isänsä kanssa. Annan tällä keinon kahdenkeskistä aikaa esikoiselle. Mut joka tapauksessa mun pointti oli se et ei tarvii opettaa pulloon ollenkaan, jos vaan ite jaksat olla vauvan kanssa imetysajan.

    Äänestä

voihan sitä pullosta opettaa juomaan, mutta sinänsä mitä syytä siihen on? rintamaitoa saava vauva ei tarvitse ylimääräistä nestettä kuten vettä. kiinteitä ruokia syödessä helle aikaan voi olla lisä vesi paikallaan, mutta senkin voi antaa soseiden seassa.

vellejä voi antaa jos haluaa, mutta ihan hyvin puurot voi itsekkin tehdä ja antaa lusikalla. vellit muutenkin äidinmaidonkorvikepohjaisia.
kiinteää ruokaa syövä yli 6kk vanha voi alkaa opetella nokkamukistakin juomista.
kun rintamaitoa tulee hyvin, niin sekin riittää juomaksi.

joskus mummo on hoitanut vauvaa pari- muutaman tunnin. sillon olen lypsänyt maitoa pakastimeen.
eihän siinä ole mitään hölmöä jos imetys sujuu hyvin. sehän on vaan hyvä juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelijä................ kirjoitti:

Pitäisikö aloittaa opettamaan vauvaa(2,5 kk:tta)
pullolle?
Mietin vaan, että olenko outo, kun ollaan menty ihan vaan imetyksellä eteenpäin.(en ole pumppaillut pakkaseen enkä muutenkaan.)
Maitoa tulee sopivasti, vauva kasvaa hyvin, tissit ei valskaa ja vuoda. Siksi ollaan näin menty.
Eikä tarvetta pitkäaikaiseen hoitoon vientiin ole tullut(pitkät syöntivälit).
Minkä ikäisiä viette hoitoon, niin että joku muu ne pullosta ruokkii?
Mietin vaan, että kun kiinteät aloitetaan, pulloa kai tarvitaan vedelle ja vellillekin.
Onko täällä muita samalla tyylillä?
Auttakaa ja valaiskaa hölmöä ensikertalaista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu