Lauerman arvostelu Part 2

Ei Santavuoren " suggestoterapiaa SHY:tä" oppina kaikesta ja oppaama kaikkiin asioihin ihan omakustannepainatteisin tai huuhaakirjoituksiin rinnasteta, mutta mutta.. eritelläänpä vain.. Kovin eri kantilta kuin esim suggestoterapeutti ja tajunnallisen kulttuurin tienetsijän Hemmo Hyötösen kirja-arviossa (kohutun Hypnologian nro 1/06). Yhteisön tajunnantaidon kirjaajan tutkimus-, terapia- ja oppitausta jätettiin selostamatta. Miksi??? SHY-Yhteisöjen historian ja nyky-SHY:n kriisiytymisen kehyksiin Lauerma ei aseta Santavuoren universaalia hypnoositeoriaa. Tehdäänkö tämän tajunnantaidon pohjalta tosiaan terapiaa?

........

Suomen Lääkärilehti 8/2008 vsk 63 s. 775
Kirja / kirjallisuusarvostelu

Hypnoosista omintakeisesti

Suomalaiset hypnoositietokirjat ovat tähän asti olleet pääosin lääkärien ja psykologien kirjoittamia. Ensimmäinen oli hypnoosista väitelleen kirurgiylilääkäri Claës Cedercreutzin Parantava hypnoosi vuodelta 1971, uusin Duodecimin monikirjoittajainen oppikirja vuodelta 2004. Leo Hildenin teos vuodelta 1988 oli siinä määrin lääkärien kanssa tehdyn pitkän yhteistyön värittämä, ettei se suuresti eroa muista teoksista.

Eri maata on aiemmin erityisopettajana toimineen Risto Santavuoren Tajunnan taito, jonka on kustantanut muutoin tuntematon Sanlai-Suggestiotekniikka Oy. Erilaisuudessaan kirja on myös kiehtova, ja sillä on runsaiden ja kirjoittajansa laajaa lukeneisuutta heijastavien sitaattien höystämiä kaunokirjallisia ansioita. Teos on teoriaesittelyjen osalta perusteellinen, osin hyvin kekseliäs ja älykkäästi kirjoitettu, mutta monille epäilemättä jopa uuvuttava. Tyyli on lavea. Keskeinen ja ongelmallinen näkökulma on sellainen, että hypnoosi olisi oikein oivallettuna jonkinlainen kaikkialla vaikuttava tekijä: "Hypnoosin ydin ei lopulta ole mihinkään tilaan johdattamisessa, vaan yhteydessä ihmiseen. Ihmisen kuuleva kohtaaminen on meidän jokaisen elinehto eikä sitä pidä kieltää keneltäkään. Kohtaamisen tilassa välittyvät sanattomat suggestiot ohittavat häiriintyneet järjestelmät ja tavoittavat ydintilaansa suojautuneen ihmisen. Ja kohtaamisen yhteyttä toiseen ihmiseen tarvitaan, koska se viime kädessä on ainoa tapa, jolla sijoittuminen yhteiseen todellisuusorientaatioon on mahdollista."

Tuskastuttavia truismeja vai erityistä viisautta? Arvio riippuu lukijasta. Elämäntyön ja linjajulistuksen tuntua kirjan kokonaisuudessa on.

Kirjan rakenne on poikkeava. Metaforien pitkällinen pyörittely, leikittely käsitteiden rajojen murtamisella ja vastakohtien muuttumisella mielikuvissa toisikseen muistuttavat hypnoosiin johdattamisessa joskus käytettyä uuvuttamis- ja sekoittamistekniikkaa: "Mitä enemmän yrität ymmärtää mitä sanon, sitä vähemmän välität siitä ja tulet yhä unisemmaksi... raukeammaksi...".

Näkemys Tajunnan taidossa on intuitiivinen ja subjektiivinen, eikä sen useimpia väittämiä voi mitenkään osoittaa oikeiksi tai vääriksi. Voimakas kannanotto hypnoosista jonkinlaisena alati läsnä olevana, muut psykologiset ja fysiologiset käsitteet syrjäyttävänä ja vain satunnaisesti lääketieteellisenä ilmiönä on kuitenkin hyvin läpikäyvä, jopa antiikin historian tulkintaan rohkeasti ulottuva. Asklepioksen temppelit unirituaaleineen selitetään lähteitä valikoiden muuksi kuin lääketieteen ja suggestiohoitojen esimuodoksi, ja esitetään etteivät parannustoimien ammattilaiset olisi olleet lääkäreitä. Tämä ammattikuntien rajaaminen modernein termein on anakronistista. Tuskinpa Asklepios erityisopetuksen jumalaksikaan käärmeineen ja farmakoineen kovin hyvin sopii.

Epäselväksi jää, onko kyseessä myös epäonnistunut yritys loitsuta pois suomalaisen maallikkohypnoosin monet ajankohtaisesti esiin nousseet ongelmat, mukaan lukien väärinkäyttö, jonka mahdollisuuksia kirjoittaja ja hänen taustayhteisönsä ovat tarmokkaasti vähätelleet. Lääkäri E.Bromsin Duodecimissa 1890 kuvaamaa hypnoanestesiaa Santavuori käyttää asiantuntemattomasti tai tarkoitushakuisesti nykyisen lääketieteellisen hypnoosin kyseenalaistamiseen.

Luonnontieteellisten ja metaforisten kuvausten rajat hämärtyvät teoksessa toistuvasti, ja omintakeisesti kirjoittaja päätyy esittämään, että klassinen suggestiokäsitys olisikin se, joka edustaa mystiikkaa. Eräitä vanhoja mutta todentamattomia oletuksia hypnoosista suhteessa uneen, vireystiloihin ja aivopuoliskojen
toimintaan esitellään ilman, että kirjoittaja kykenisi asettamaan niitä mielekkäästi tutkimuksen kokonaiskenttään. Lainausten ja lähteiden taso on harvinaislaatuisen kirjava ja osin epätieteellinen. Vakavasti kehitysvammaisen Tuomas Alitalon surullinen rooli "fasilitoituna" nerona esitellään kritiikittä. "Pitkään Helsingissä toimineena psykiatrina" esitellään mies, jolla ei ole psykiatrin, ei edes perusopinnot suorittaneen lääkärin oikeuksia, erikoista lääketieteen ulkopuolista praktiikkaa kylläkin. Tapaus on jo viides lääkärinä esiintyminen tai esitteleminen ilman koulutusta tai valtuuksia suomalaisen maallikkohypnoosin piirissä 1990-luvulta alkaen. Lukuisten tällaisten ongelmien vuoksi kirjaa ei voi suositella kellekään, jolla ei valmiiksi ole hyvin perusteellisia tietoja sekä hypnoosista että lääketieteen koko kentästä. Ilman niitä luettuna se voi johdatella valistuneenkin lukijan harhakäsityksiin.

Tajunnan taito - Hypnoosiohjauksen kirja. Risto Santavuori."

Ketä kiinnostaa joku "pätevyys"?