Vaaniiko Mallorcalla taskuvarkaat yhtä yleisesti kuin muualla Espanjassa? Emme ole olleet kuin Kreikassa eri kohteissa, Portugalissa ja Italiassa eikä ole koskaan kohdalle varkaita sattunut. Olen vain kuullut, että Espanjassa vaara vaanisi. Tietoja ja varoituksia kiitos!
Varkaat Mallorcalla
Hupuli
42060
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
lomalla ei osunut kohdalle eikä niitä tietääkseni ole siellä sen enempää kuin muuallakaan. Riittänee, että huolehditte taskuista ja tavaroista kuten missä tahansa muualla... saahan niitä varoa ihan koto-Suomessakin.
espanjassa käyneenä en pelkää varkaita.tähän mennessä ei ole mitään koskaan viety,olen kyllä ollut seurueissa jossa näin on käynyt,kerran tai pari.minusta riski on samaa luokkaa kuin suomessa.
Palmassa, joka on suurkaupunki, pitää elää sen mukaan. Ikinä ei ole meille mitään sattunut, mutta mukana kaupungilla kulkee yksi luottokortti kahta henkilöä kohti, kantajan henkkarit ja kohtuullisesti käteistä. Sama koskee Kanarian kaupunkeja. Turistikeskuksissa ei viihdytä.
Ei käsilaukkuja, ei lompakoita perstaskussa, vanhat perussäännöt. Mukana olevat rahat voi mielenrauhan vuoksi vielä "hajauttaa", tosin vähän hankalaa kuumalla kelillä. Pimeän aikaan pidemmät matkat kannattaa kulkea taksilla. Palmassa esim. Terrenon alue, jossa on suomalaismajoitusta on aika mielenkiintoinen alue yöaikaan. Magaluf on aika hurlumhei-paikka, Alcudia ja Santa Ponsa, sekä Sa Coma rauhallisempia. Mutta saari on ihana, paljon mainettaan parempi.
Itse liikuin terrenon alueella yömyöhäänkin (23-02) eikä ikinä tullut mieleen edes pelätä. Kuitenkin yölläkin on todella paljon ihmisiä liikenteessä, ja paikalliset lapsetkin leikkivät yhteentoista asti.