Minulla on neljän vuoden uusperhe (avoliitto) elettynä;). Sitä ennen olin pitkässä parisuhteessa, aviossa. Syöksyin melkein heti erottuani uuteen "laastarisuhteeseen" tai mikä lie, tuntui silti silloin kuin olisin saanut pelastajan.
Nyt tilanne on muuttunut tukalaksi, koska kukaan meistä ei ole sopeutunut uusperheen kiemuroihin, kuskaamisiin yms. Yhteisiä lapsia ei ole ja kumpikin keskittyy vain omiin kersoihinsa. Yhteistä aikaa ei myöskään ole, koska paljon hoidettavia lapsia tuli samassa kelkassa.
Uskallanko lähteä lasteni kanssa (kouluikäisiä) käpälämäkeen vai kärsinkö tuossa? Tässä olis kysymykseni.
En ole kovin varma, miten mun kävis, jos lähtisin. Ei varmaan mitenkään, mutta pelko uudesta ja turvattomasta vaivaa.
Nyt tilanne on muuttunut tukalaksi, koska kukaan meistä ei ole sopeutunut uusperheen kiemuroihin, kuskaamisiin yms. Yhteisiä lapsia ei ole ja kumpikin keskittyy vain omiin kersoihinsa. Yhteistä aikaa ei myöskään ole, koska paljon hoidettavia lapsia tuli samassa kelkassa.
Uskallanko lähteä lasteni kanssa (kouluikäisiä) käpälämäkeen vai kärsinkö tuossa? Tässä olis kysymykseni.
En ole kovin varma, miten mun kävis, jos lähtisin. Ei varmaan mitenkään, mutta pelko uudesta ja turvattomasta vaivaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Rakastatko häntä?
Jos, niin voisitteko istua alas ja keskittyä siihen, miten kaikki kuskaamiset ja vastuut jaetaan, mitkä ovat yhteiset pelisäännöt josta kumpikin pitää kaikkien kohdalla kiinni, milloin teette kaikki yhdessä jotakin ja milloin vain "omienne" kanssa ja milloin (vähintään kerran kuukaudessa) teillä olisi koko ilta yö ja aamupv aikaa vain toisillenne, päätitte sitten yhdessä tehdä mitä tahansa.
Jos em. ei luonaa, eikä rakkautta eikä edes halua yrittää ole, on helpompi lähteä ennemmin kuin myöhemmin. Ja keskustella siitä koko porukalla, ei niin että vain häivytään yht'äkkiä toisen lastenkin elämästä.
Loppuviimeksi se kiireisin harrastuskuskailu aika menee nopeasti ohi. Murrosiän taitteessa kun yläasteelta päästään, ja aloitetaan ammatilliset opinnot tai lukio, ollaan jo niin iällä, että useimmiten kädestäpitelijää, harrastuksenvalvojaa tai edes aina kuskaajaa ei tarvita. Bussit kulkee ja ikä sanoo jo itsenäistymisvaihetta. Oletko varma että kumppani ei ole muutamien vuosien odotuksen arvoinen? Eli olisiko teillä silloin ihanaa yhdessä kun hektisin harrasteluaika yms. kääntyisi lasten aikuistumiseen, vai olisitteko vieraita ja outoja toisillenne, ettekä osaisi olla yhdessä ilman jatkuvaa touhua lasten ympyröissä?
Ihan hyviä idiksiä pohdittavaksi. Mutta kun tarkemmin mietin, avomieheni ei taida viihtyä seurassani ja pakenee töihin yms. härdelliin mahdollista kahdenkeskistä hetkeä. Huono avoliitto on kait hänen mielestä parempi kuin ei mitään kaveria. Hän on vähän laiskan sorttinen etsimään seuraa, ainakin mitä kertoi aiemmasta elämästään. Joten pitänee uhrautua, kunnes omatkin lapset omilla jaloillaan ja tehdä sitten päätöksiä, mikäli siltä tuntuu.
Olen samassa tilanteessa kuin sinäkin. Mietin muuttoa omilleni,tyttären kanssa. Mies on ilmoittanut, että jos lähden, niin paluuta ei ole. Eli minä haluaisin tavata miestä edelleen muuton jälkeenkin, mutta hänelle ei järjestely käy. Pidän miehestä hyvin paljon, enkä luovu hänestä kevyin perustein. Täytyy jatkaa hyvien ja huonojen asioiden punnitsemista....
Mussukkasi kiristää sinua pysymään luonaan? Tai muuten et saa nauttia hänen ihanasta seurastaan? Hintana on pyykinpesu ym. kaikkinainen kotihengettärenä toimiminen, vaikket olisi niin onnellinen niissä olosuhteissa? Juu, kannattaa pitää tuosta kultamurusta kiinni. Oletko tiskirätti/pölynmiru/***kone, vai rakas ihminen??
Joskus on parempi luovuttaa ja pakata niin tavarat kuin lapsetkin mukaan ja erota. Uusperheen arjen pyörittäminen on niin raskasta, ettei siinä jaksa, jos ei kumppaniltaan saa tukea.
Jos sitten eroaa ja lähtee, on vastuussa vain ja ainoastaan omista lapsistaan ja omasta hyvinvoinnistaan.
Eron varjopuolena on tietysti se, että sitten olet yksin - kirjaimellisesti. Mutta onko se sitten huono vaihtoehto? Tässä vaiheessa jo mahdollisesti olemassa olevasta tukiverkostosta on suuresti apua. Toivottavasti sellainen löytyy, nyt nousevat tärkeään asemaan sukulaiset, ystävät, lasten toinen vanhempi, isovanhemmat jne.
En suosittele eroamisen jälkeen ryntäämistä uuteen suhteeseen. Ensin kannattaa antaa aikaa itselleen ja pohdiskella asiat oman itsensä kanssa selväksi, ennenkuin alkaa uudelleen yrittämään uusperhekuviota. Helppoa se ei ole koskaan.