Mies kuoli yli kaksi vuotta sitten. Jälkeen jäi avovaimo, yksi alle 18v vainajan biologinen lapsi joka asui äitinsä luona ja avovaimon alle 18v lapsi joka asui äitinsä ja tämän avomiehen, eli vainajan kanssa.
Työntekijäin ryhmähenkivakuutus. Avovaimo ei saanut korvauksia. Vainajan biologinen lapsi sai puolet korvaussummasta lapsikorotuksen. Avovaimon lasta esitettiin myös edunsaajaksi ja Työntekijäin ryhmähenkivakuutuspooli totesi avovaimon lapsen toiseksi edunsaajaksi vainajan biologisen lapsen lisäksi. Avovaimon lapsi sai lapsikorotuksen. Biologinen lapsi ilmoitti tyytymättömyytensä päätökseen ja korvaussumman puolikas jäi jakamatta.
Työntekijäin ryhmähenkivakuutus katsoo, että avovaimon lapsi on edunsaaja ja oikeutettu korvaussumman puolikkaaseen, mutta koska biologinen lapsi on riitauttanut asian, juttu täytyy ratkaista oikeuden päätöksellä.
Kuinka kauan asian käsitteleminen oikeudessa voi kestää? Päätyykö oikeus todennäköisesti samaan päätökseen kuin ryhmähenkivakuutuspooli?

Vastaukset 5
Vanhimmat
selostuksestasi ilmi onko myös toinen tunnustettu lapsi vai ei? Puhut, että jäi yksi biologinen lapsi ja toinen avovaimon lapsi, mutta et mainitse että k.o lapsi on myös biologinen=tunnustettu lapsi.
Jos toinenkin lapsi on virallisesti edesmenneen miehen tunnustettu lapsi, niin hän on oikeutettu myös korvaukseen. Kerrot vaan avovaimon lapsesta?
ja siitä tässä:
Työntekijän ryhmähenkivakuutus. Kenellä oikeus:
1. Korvaukseen ovat oikeutettuja ensisijaisesti työntekijän puoliso, avopuoliso, alle 18-vuotiaat omat, otto -ja kasvattilapset sekä 18-21 vuotiaat opiskelevat lapset.
Avopuolisolla on oikeus korvaukseen, jos hän on asunut työntekijän kanssa avioliiton omaisessa suhteessa ja hänellä on tai on ollut työntekijän kanssa yhteinen lapsi, tai jos hänellä ja työntekijällä on viranomaisten vahvistama sopimus keskinäisestä elatuksesta.
Opiskelevalta lapselta edellytetään, ettei lapsi opiskelunsa ohessa ole ansiotyössä.
2. Jos kohdassa 1) mainittuja edunsaajia ole, korvaukseen on oikeutettuja 18 vuotta täyttäneet lapset ja edunjättäjän vanhemmat, jos heidän elatuksensa on ollut huomattavasti edunjättäjän varassa.
Avovaimon lapsi ei ole vainajan lapsi. Ryhmähenkivakuutuspoolin mukaan korvaukseen on oikeutettu myös muu sellainen alle 18v lapsi jonka elatukseen vainaja on eläessään osallistunut joko omassa kodissaan tai muuten. Tämä ehto siis todettiin täyttyväksi kun avovaimon lapsi asui vainajan omistamassa talossa ja vainaja osallistui muutenkin elatukseen kuten yhteisessä taloudessa asuvassa perheessä yleensäkin.
Itsekin ihmettelin tuota "avioliiton omaisessa suhteessa", mutta avovaimo ei kuitenkaan korvauksia saanut.
"Itsekin ihmettelin tuota "avioliiton omaisessa suhteessa", mutta avovaimo ei kuitenkaan korvauksia saanut. "
Mutta avovaimolla ja vainajalla ei ollut yhteistä lasta, siksi ei avovaimo korvausta saanut, vaikka olivatkin avioliiton omaisessa suhteessa.
Tarkoitukseni ei nyt ollut selvitellä ja vääntää siitä kuka nyt on pykälien mukaan edunsaaja, ne päätökset on jo tehty.
Varsinainen kysymykseni oli että kuinka kauan tämän tyyppisten asioiden käsittely oikeudessa yleensä kestää? Mitään uusia vaikuttavia asianhaaroja ei ole tuotu ilmi, nykyisten selvitysten perusteella henkivakuutuspooli teki oman, pykäliin perustuvan päätöksensä joten lienee melko epätodennäköistä että se oikeudessa muuttuisi.
Joku sanoi joskus ympäripyöreästi että "jopa vuosia", mutta puhutaanko nyt suunnilleen yli vai alle 3vuodesta esimerkiksi.