Kaipailisin tietoa sekä luonnetesteistä että uroskoiran kastroinnista. Kiinnostuin luonnetestin teettämisestä koiralleni, mutta jostain luin että sekarotuisille koirille niitä ei tehdä ollenkaan. Onko näin?
Sitten kastraatioon. Omistan kohta kolmevuotiaan seropiuroksen (pystykorva-kettuterrieri-saksanmetsästysterrieri). Viimeisen vuoden aikana koirassa on alkanut ilmetä rähjääjään piirteitä, räksyttää joillekin uroksille ja myös vanhemmille ihmisille toisinaan, erityisesti miehille. Pari kertaa se on ottanut yhteenkin toisen uroksen kanssa. Lähinnä näihin oireisiin ajattelin kastraatiota avuksi, mutta olen lukenut ettei tuon ikäisellä koiralla uhitteluun enää leikkaus tuo helpotusta? Koira on toisinaan myös seksuaalisesti "ärsyttävän" virkeä, varsinkin näin keväisin haikailee ja vinkuu ulos "ilman syytä" ja pihalla sitten nuoleskelee narttukoirien pissalänttejä jatkuvasti. Mutta tärkein syy leikkaukseen olisi kuitenkin tuon lisääntyvän pullistelun kitkeminen. Luonnetta en haluaisi koiralta kokonaan kuitenkaan poistaa, tykkään että siinä on vähän särmää ja pelkään että siitä tulisi lihava vössykkä...
Luonnetesteistä ja kastraatiosta
6
384
Vastaukset 6
- "pullisteluun".
Narttujen jättämien hajumerkkien nuoleminen kylläkin loppuu leikkauksen myötä. Tuo pullistelu on puutteellisen koulutuksen ja vähäisen sosiaalistamisen tulos. Osittain siihen saattaa tosin myös vaikuttaa rotuominaisuudet. Rotuominaisuuksia ja opittua käyttäytymistä ei voi muuttaa kastraatiolla.
...koiraani on kyllä sosiaalistettu melkoisen paljonkin ihan pennusta lähtien ja aikaisemmin se tulikin hyvin toimeen kaikenlaisten koirien ja ihmisten kanssa. Tuo rähjäys on pikkuhiljaa tullut kuvaan "aikuistumisen" mukana. Huonoja kokemuksiakaan sillä ei ole takana sen suuremmin ihmisistä kuin muista koiristakaan.
MarzaH kirjoitti:
...koiraani on kyllä sosiaalistettu melkoisen paljonkin ihan pennusta lähtien ja aikaisemmin se tulikin hyvin toimeen kaikenlaisten koirien ja ihmisten kanssa. Tuo rähjäys on pikkuhiljaa tullut kuvaan "aikuistumisen" mukana. Huonoja kokemuksiakaan sillä ei ole takana sen suuremmin ihmisistä kuin muista koiristakaan.
Yksi asia mitä olen mietiskellyt on se, kuinka minun pitäisi toimia silloin kun koira alkaa räksyttämään mielestään uhkaavalle ihmiselle, eli yleensä vanhemmille miehille. Jostain olen kuullut, että pitäisi olla itse reagoimatta tähän mitenkään jolloin ei omalla "räksytyksellään" vain yllyttäisi koiraa lisää. Toinen vaihtoehto olisi sitten toruminen ja kieltäminen.
- olla rotuominaisuus.
MarzaH kirjoitti:
...koiraani on kyllä sosiaalistettu melkoisen paljonkin ihan pennusta lähtien ja aikaisemmin se tulikin hyvin toimeen kaikenlaisten koirien ja ihmisten kanssa. Tuo rähjäys on pikkuhiljaa tullut kuvaan "aikuistumisen" mukana. Huonoja kokemuksiakaan sillä ei ole takana sen suuremmin ihmisistä kuin muista koiristakaan.
Sakuthan ovat tunnetusti melkoisia kuumakalleja. Eikä foxikaan siitä helpoimmasta päästä ole.
- Telpet
Luonnetestiä ei tehdä sekarotuisille. Harmi sinällään. Niissähän on tosi hyviä yksilöitä.
Tuosta kastraatiosta sen verran kokemusta, että tuttavan seropipoika leikattiin viime kesänä.
Eikä sanottavaa muutosta tapahtunut luonteessa.
Ainoastaan nartut ei niin paljon kiinnosta, että uikkaisi yöllä, jos lähistöllä on juoksunen narttu. Itsellä on vaan narttuja. - Seropeille
luonnetestejä, muta se ei johdu mistään periaatteista, vaan ainoastaan siitä, että testaajia ei ole tarpeeksi. Eli aikaa ei riitä testaamaan kaikkia halukkaita, siis ei kaikkia rotukoiriakaan. Useinhan myös rotuyhdistykset järjestää näitä luonnetestejä, ja silloinhan tietenkin keskittyvät vain jäsentensä (rotu)koiriin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100812
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361750Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38576- 63548
- 30546
- 45533
- 66526
Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48517Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27512En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.24511