ergo kantoreppu

Kokemuksia ergo kantorepusta
2692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä ollut käytössä aikalailla. Viime kesänä ja syksynä etenkin, kun tyttö ei viihtynyt rattaissa, kannoin Ergossa. Saa katsella ympärilleen ja on samalla ikäänkuin sylissä... Myös reissuilla esim. lentokentällä on ollut tosi kätevä. Tyttö on nyt 11kk ja painoa on liki 10 kg, mutta silti voi kantaa edessä, koska on niin hyvä kantoasento ja paino jakaantuu tasaisesti lantiolle. Selässä tietysti menee vielä kevyemmin.

Näin talvella ei ole paljoa tullut käytettyä, on ollut helpompaa laittaa lämpöpussiin ja rattaisiin. Mutta odotan innolla vähän lämpimämpiä kelejä, että pääsen taas lenkkeilemään tyttö selässä.

Suosittelen siis!

Äänestä

Itse olen lähinnä kantanut liinoilla, mutta miestä varten on ergo, ja kyllä minäkin sillä kannan jos se on ainoana välineenä mukana.

Pienikokoista tyttöämme alettiin kantaa siinä puolen vuoden ikäisestä, ja pienempänä tyttöä ei olisi siihen voinutkaan laittaa ilman vauvatukea. Ihan pienen vauvan kantamiseen tarvitsee kyllä sen vauvatuen, tai sitten liinan jolla asennon saa paljon tukevammaksi.

Itse kun olen pienikokoinen myös, niin ergossa ei alkuun meinannut säätövara riittää. Mieluummin siis käytin liinaa. Vasta kun tyttö alkoi olla isompi sain minäkin ergon tarpeeksi tiukalle.

Mukava ja ergonominen se on, tarvittaessa sillä jaksaa kantaa pitkään edelleen myös 2-vuotiasta! Olemme myös ergon/liinojen kanssa olleet mm. vaeltelemalla Alpeilla.

Liinat ergo hakkaa siinä kohtaa kun pitää toppapukuista lasta laittaa talvella selkäpuolelle, ergolla liukkaan toppapukuisen lapsen selkään laitto on helpompaa. Ja mies ei kyllä liinaa virittele selkään, ergon kanssa pärjää yksinäänkin :)

Muitakin hyviä kantoreppuja on, itselleni saattaisi paremmin istua beco tai yamo. Mutta tuontyyppiset kantoreput ylipäänsä ovat kyllä käteviä ja helpottavat elämää. Meillä liina tai kantoreppu toimii edelleen matkarattaiden sijaan, rattaat ovat ihan jääneet pölyttymään varastoon. Kannetun lapsen kanssa on paljon näppärämpi kulkea ja pääsee moniin paikkoihin joissa rattaat eivät kulje.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Kokemuksia ergo kantorepusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu