Onkohan Orion Star Agia Marinassa uusi hotellikohde, kun ei paljoakaan juttuja löydy? Toukokuun lopussa olemme menossa.
Orion Star
Kreetta3
5825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
eli itsekin olen menossa sinne kesällä. Ei tosiaan paljon ole mihinkään siitä hotellista kirjoitettu, mutta kuvista vaikutttaa ainakin hyvältä ja siistiltä hotellilta. Sehän on aika uusikin, 2004 muistaakseni rakennettu?!
Hotelliesittelyssä näkyy olevan "vieraiden arvosana 4,3 / 5". Ei sitten onneksi ole ihan rupupaikka. No, hotelli testataan heti kesäkuun alussa.
voin kertoa, että ihan keskitason hotelli, vaatimaton sisustus vähän ihmetytti, ei sohvaryhmää, vaan kaksi sänkyä oleskelutilassa, mutta ei siellä oleskeltukkaan kun illalla parvekkeella, astioita vähän. Mutta meille sattui täys kymppi kun saatiin ylimmän kerroksen huoneisto merelle päin, vähän jo arvelutti jos vaikka olisi ollut alin kerros altaalle, ei omaa rauha olisi ollut ollenkaan. Siistiä oli, siivous oli viis kertaa viikossa.Patjat ja tyynyt oli kivikovat, niinkun kai useimmissa hotelleissa Kreetalla.
minun mielestäni. Sellainen perus hotelli ja siisti. ei ollut sisällä ötököitä tai torakoita.. siivous monta kertaa viikossa. yksiökin tosi tilava. hieman häiritsevä musiikki snack baarissa 01.00 saakka, koska hotellihuoneemme sijaitsi ihan baarin vieressä alakerrassa. mutta ihmisiä siellä ei juuri mekastanut, joten kyllä se uni kuitenki musiikista huolimatta tuli. Eli aika rauhallinen ja pieni hotelli kokonaisuudessaan, lapsiperheitä, nuoria aikuisia ja aikuisia pareja. Lyhyt matka rannalle oli plussaa. tallelokerokin löytyi hotellihuoneesta, vuokra 10e/viikko. Ilmastointikin olisi ollut muttei tarvittu sitä vielä kesäkuun alussa.. Jotakin ruokaa sai ostettua snack baarista juomien lisäksi. Mukava henkilökunta respassa ja baarissa. Lähellä oli myös ruokakauppa. Jonkin verran matkaa Agian Marinan varsinaiseen keskustaan, joten hiukan piti kävellä.. Kyseisestä hotellista olisi kyllä ollut mahtava saada ylhäältä parveke merelle, mutta me emme saaneet. Eli hyvä hotelli, menisin toistenkin.
Kertokaa ihmeessä kaikki Agia Marinassa olleet kaikki kokemuksenne ko hotellista, hyvistä ruokapaikoista, käymisen arvoisista tutustumiskohteista ...ja ihan kaikki vinkit otamme kiitollisuudella vastaan...ekaa kertaa nääs länsi-Kreetalla!!!! Tekikö kukaan laivamatkaa Santorinille?...kannattiko?