Arvosteluja

Sirkuksessa tapasin venäläisen vanhan huoran, joka kietoi minut imelän hajuvetensä pauloihin, väänsi minut halvan minkkijäljitelmä puuhkansa sisään ja suukotti kasvoni punaisiksi karjuvalla huulipunallaan. Hän kuiski korvaani sekaisin venäjää ja ranskaa, lupasi vievänsä minut avaruuteen hameensa alla piilottelevilla keinoilla ja puri kaulaani kunnes se sinersi. Kutsuin häntä mademoiselleksi, sillä se sai hänet iloiseksi, vaikka hän olikin ohittanut päivänsä mademoisellena jo tuhat kuunkiertoa sitten. Hän oli vain maho vanha huora, mutta jokin hänen virttyneessä nahassaan sai minut heräämään ikuisesta talviunestani. Kimaltaen hän tanssi minulle areenan sykkivässä kuunvalossa ja minä tunsin muuttuvani nuoren kuoreni alla, lihasteni sulautuvan hänen velttoon ihoonsa. Kun hän kiersi tikkumaiset kätensä kaulaani ja kertoi osaavansa tuhat uutta ja tuhat vanhaa pikku kujetta, miten olisin voinut kieltäytyä?

Sinä yönä menetin toiveeni, unelmani ja vuoteni vanhalle venäläiselle huoralle. Hän tanssii yhä kuunvalon hyväillessä alastoman vartalonsa kaaria, mutta minä en ole se, jonka ympäri hän kietoutuu kuin paratiisin käärme.

----

lyhyt, lyhyt kipale, arvostelua ja kritiikkiä äärimmäisen mielellään otetaan vastaan, kiitos, kiitos, kiitos. jokainen kritiikki on mahdollisuus kehittää itseään.
15635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Niin ja tämä tuli ihan niin kuin spur of moment, eli nopeasti perusrakenne kirjoitettu kun tulee vain se sisäinen tarve saada purkaa koneelle

Äänestä

...kun sanotaan, että tämä tuli tosta vaan, äkkiä...

Minun JA MONEN VIISAAN mielestä teksti pitää kirjoittaa "tosta vaan", mutta sitten se tarvii pitää piilossa vaikkapa muutama päivä ja lukea/korjailla "uusin silmin". Silloin se "hieno idea" joka oli päässä mutta ei tullut paperille ei kultaa sitä tekstiä. Muuthan eivät näe kuin tekstin.

ps. jos nainen oli huora, olit sinä huorapukki.

Äänestä
  • PERUSrakenne kirjoitettu nopsaan, sitten muokattu hiellä ja kyyneleillä tarina. Periaatteessa se runko tuli paperille todella nopeaan.

    Äänestä

alkulause oli lupaava, mutta sen jälkeen ilmeni paljon kliseitä (hajuveden paulat, tikkumaiset kädet, talviunesta herääminen) ja ontuvia kielikuvia (karjuva huulipuna, "suukotti"? - vanha venäläinen huorako?)

alkulauseenkin panisin muotoon "vanha venäläinen huora".

alun jälkeen seuraavat kehut avaruuteen viemiselle, mutta siitäkin lauseesta voi jättää pois "piilottelevat keinot", sillä pelkkä hameen alla kertoo jo kaiken.

"virttynyt nahka" oli erittäin kuvaava.

loppuratkaisu on vähintäänkin maaginen, ja mielestäni kyseessä on elämää suurempi (anteeksi klisee) rakkaustarina. voisihan se kertoa huumeistakin ja silloin on tietysti traagisen sijaan ahdistava.

me naisasianaiset saatoimme joka tapauksessa puhaltaa herneet nenistämme: vanhaa venäläistä huoraa virttyneine nahkoineen pantiin pitkään halvalla, mutta loppujen lopuksi hän oli täysin kykenevä pitämään itsestään huolta.

Kiitos tarinasta riipijälle.

Äänestä
  • ymmärsin tarinan lopun siten, että kertoja jäi pysyvästi naisen luokse, mutta jonkinlaisena zombiena.

    Äänestä

jaahas.

Luettuani tekstiäsi, niin puolessavälissä olin varma, että pomppasin Marc Chagallin

tauluun !

Aaaaahhhhhhhhh!
Nautinnollinen taidepläjäys.

Kirjoita lisää!

Äänestä

Ensinnä sanoisin että kirjoituksesi on typerä.

En koskaan ole pystynyt ymmärtämään suomalaisen nuorenmiehen viehtymystä tällaiseen eksotiikkaan, jossa joku vanha venäläinen nainen tanssii sirkuksessa ja hivelee itseään kuunvalossa, samalla kun on kuulemma maksullinen.

Mitäköhän maksaisi, jos tällaisen kakaran toiveet täyttyisivät, ja hän saisi kerrankin maistaa venäläistä mentaliteettia aivan pohjille asti.

Olen valitettavasti enemmän kuin raivona näistä epäsuorista äidinpalvojista, mussuttavat salmiakkia ja naputtelevat yhdellä kädellä roskaa ruutuun, toisen käden puristellessa farkkujen etumusta hien valuessa ohimoilla.

Marc Chagall... just.

Mutta olkoon siinä, jos ei poisteta jotakin syvästi loukkaavana.

Äänestä
  • paremmin kuin mitä itse pystyn sanomaan.

    Äänestä

"vanhan huoran" ei herätä sympatiaa. Esim. jos viittaat ammattiin prostituoitu tai "ammattilainen" tms. sopii paremmin. Huorakin on ihminen, mutta kun hän on kättelyssä ikäänkuin kertojaa alempiarvoinen, se latistaa tekstin.

Suosittelen lukemaan esim. Gogolin Päällysviitta-novellin tai Dostojevskin Sorrettuja ja solvattuja, jotta tajuaisit mitä tarvit lisää.

Äänestä

Teksti ei syntynyt hetkessä, tässä maistuu viimeistely. Runko varmaan tulla tupsahti jostain..

Juttu on likainen, mutta puhtaalla tavalla tunkkainen. Ehkä kuitenkin itseään toistava.

Loppu kaneetti Sinä yönä... on liian pitkä.

Sinä yönä menetin toiveeni, unelmani ja vuoteni vanhalle huoralle. En ole se, jonka ympärille hän kietoutui kuin paratiisin käärme.

No tuo ei ollut paras mahdollinen.. mutta noin voisi kertoa pelkästään olennaisen.

Nämä "taidetekstit" ovat raskaita lukea, siitä syystä että kokonaisuus pitää kantaa mukanaan loppuun saakka. Sikäli nämä ovat erilaisia kuin tarinat jotka vievät lukijaa. Nämä makaavat aloillaan ja vaativat ottamaan luetut lauseet muistiin, jotta juttu aukeaa.

Kokonaisuudessaan hyvä teksti. Ehkä vähän vähemmällä olisit saanut vielä enemmän aikaan.

Luettuani tämän kaipaan minttupastillia. Se tästä jäi puuttumaan, kontrasti joka olisi korostanut huoran homeisuutta eli tämä päähenkilö, nuori mies, olisi pitänyt tuoda julki raikkaammin, energisemmin.. korostamaan huoran maatuneisuutta.

Äänestä
  • tätä tosissaan voi pitää "taidetekstinä". Taideteksti ei ole mautonta. Tämä on mauton ja lähinnä tekotaiteellinen. Jos haluaa luonnehtia henkilöitä sanalla huora, voi yksinomaan siirtyä kirjoittamaan Jalluun, sitten ei tarvi ees olla tekotaiteellinen.

    Kirjoittaessa kannattaa muistaa, että kaikki lukijat eivät ole 22-vuotiaita nuoria miehiä, jotka pitää itseään maailman napoina. Vaikka kyllähän tästäkin näkee, että nuoret miehet lukee tosi vähän. Ei ole oikeen lahjoja annettu.

    Äänestä

  • ei kai kukaan kirjoitti:

    tätä tosissaan voi pitää "taidetekstinä". Taideteksti ei ole mautonta. Tämä on mauton ja lähinnä tekotaiteellinen. Jos haluaa luonnehtia henkilöitä sanalla huora, voi yksinomaan siirtyä kirjoittamaan Jalluun, sitten ei tarvi ees olla tekotaiteellinen.

    tuo tarina on symbolinen eikä mikään harlekiinijuttu.

    Äänestä

  • ei kai kukaan kirjoitti:

    tätä tosissaan voi pitää "taidetekstinä". Taideteksti ei ole mautonta. Tämä on mauton ja lähinnä tekotaiteellinen. Jos haluaa luonnehtia henkilöitä sanalla huora, voi yksinomaan siirtyä kirjoittamaan Jalluun, sitten ei tarvi ees olla tekotaiteellinen.

    Kirjoittaessa kannattaa muistaa, että kaikki lukijat eivät ole 22-vuotiaita nuoria miehiä, jotka pitää itseään maailman napoina. Vaikka kyllähän tästäkin näkee, että nuoret miehet lukee tosi vähän. Ei ole oikeen lahjoja annettu.

    On täällä kirjotettu niin paljo pahempaakin, että arvostellessa tätä, ihmettelen mistä te nyt vaahtoatte? kai aikuinen ihminen saa käyttää h.sanaa ja henkilöä tarinassa jos tahtoo.

    Lapset, joita varjelemme, tuntevat tuon sanan kyllä viimeistään 3 vuotiaana päiväkotiin päästessään. Haittaako tuo jos 12 vuotiaana viimein ymmärtää mitä se sana jolla tätejä haukuttiin tarkoittaa.

    Minusta tämä ei ollut niin porno että kannattaisi pornosta puhua.

    Jalluun tällä tekstillä ei olisi mitään asiaa, tosin ei Reginankaan eroottisille sivuille. Tänne tämä sopii, mutta muuten?!

    ja vielä

    Kun h. aihe on nyt käsitelty, on fiksumpaa siirtyä seuraavaan aiheeseen kuin jatkaa tästä loppuun kulutetusta aiheesta. Muita kliseitä joihin ei kannata aikaa yhtä tekstiä enempää uhrata ovat, itsemurha, murha, raiskaus, hylkääminen, rakkauden löytyminen, jne.

    Äänestä

Tämmöistä puppua minultakin syntyisi päissäni. Paitsi että olen absolutisti.

Mitä kaikkea olisikaan voinut tehdä sinä aikana kun kirjoitti tämän?

Äänestä
  • NO HUI !

    ... mitä kaikkea Sinä
    olisitkaan voinut tehdä

    kännipäissäsi ?????????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

riipijä kirjoitti:

Sirkuksessa tapasin venäläisen vanhan huoran, joka kietoi minut imelän hajuvetensä pauloihin, väänsi minut halvan minkkijäljitelmä puuhkansa sisään ja suukotti kasvoni punaisiksi karjuvalla huulipunallaan. Hän kuiski korvaani sekaisin venäjää ja ranskaa, lupasi vievänsä minut avaruuteen hameensa alla piilottelevilla keinoilla ja puri kaulaani kunnes se sinersi. Kutsuin häntä mademoiselleksi, sillä se sai hänet iloiseksi, vaikka hän olikin ohittanut päivänsä mademoisellena jo tuhat kuunkiertoa sitten. Hän oli vain maho vanha huora, mutta jokin hänen virttyneessä nahassaan sai minut heräämään ikuisesta talviunestani. Kimaltaen hän tanssi minulle areenan sykkivässä kuunvalossa ja minä tunsin muuttuvani nuoren kuoreni alla, lihasteni sulautuvan hänen velttoon ihoonsa. Kun hän kiersi tikkumaiset kätensä kaulaani ja kertoi osaavansa tuhat uutta ja tuhat vanhaa pikku kujetta, miten olisin voinut kieltäytyä?

Sinä yönä menetin toiveeni, unelmani ja vuoteni vanhalle venäläiselle huoralle. Hän tanssii yhä kuunvalon hyväillessä alastoman vartalonsa kaaria, mutta minä en ole se, jonka ympäri hän kietoutuu kuin paratiisin käärme.

----

lyhyt, lyhyt kipale, arvostelua ja kritiikkiä äärimmäisen mielellään otetaan vastaan, kiitos, kiitos, kiitos. jokainen kritiikki on mahdollisuus kehittää itseään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu