Osaisiko joku antaa lisätietoja stainerpäiväkodista? Mitkä ovat suurimmat erot "tavalliseen" päiväkotiin verrattuna? Korostuuko stainerpäiväkodissa todellakin lapsen yksilöllinen huomioiminen ja kodin ja päiväkodin yhteistyö? Mitkä ovat parhaat asiat stainerpäiväkodissa, ja entä mitä huonoja puolia sillä mielestänne on?
Meillä on sellainen tilanne, että voimakastahtoinen, ikäistään ehkä kehittyneempi ja keskusteleva poikani (2,5v) kärsii selvästi nykyisessä päiväkodissaan. Hän itkee usein päiväkotiin lähdettäessä, ja pyytää ettei sinne tarvitsisi mennä. Myös väkivaltaista käytöstä on alkanut esiintyä, lähinnä turhautumiseen liittyen, kun poikani aloitti tässä päiväkodissa. Hän ilmeisesti kokee, että häntä ei kuunnella ollenkaan, ja olen itsekin nähnyt että lasten perustarpeet kyllä jotenkin hoidetaan, mutta aikaa ei ole yhtään enempään. Päiväkodin ja kodin yhteistyöstä ei voi juuri puhua, sillä vaikka miten kyselen päivän kulusta, hoitajat vain vaivaatuneena vastaavat, että "ihan hyvin" on mennyt... Jälkeenpäin on esim. selvinnyt, että poika on jonakin päivänä pudonnut tuolilta, tai ei ole saanut ollenkaan juotavaa koko päivänä, ja silti sanotaan että hyvin menee!
Nykyinen päiväkoti on todellakin liian täynnä, eikä resursseja ehkä ole hoitajillakaan laadukkaampaan hoitoon, joten aion jokatapauksessa joko ottaa lapsen kotihoitoon, tai vaihtaa hoitopaikkaa. Stainerpäiväkoti ainakin vaikuttaisi inhimilliseltä paikalta. Kuinka sinne muuten haetaan, joutuukohan paikkaa odottamaan pitkään, ja onko jotakin valintakriteerejä?
stainerpäiväkodeista
11
2250
Vastaukset
- tästä linkistä
- Steineräiti
http://www.phpbbserver.com/indigot/viewtopic.php?p=56&sid=b4643acfd5c41fed266293afd96ed658&mforum=indigot
Kuulostaa siltä että lapsesi on Indigo. Käyppä tuolla palstalla lukemassa keskustelua. Steinerpäiväkodissa ja koulussa osataan kasvattaa indigolapsia siten, että heidän edelliset elämänsä ja normaalista poikkeavat kyvyt otetaan huomioon. Voin suositella teille lämpimästi steinerpäiväkotia!- ja kiitos!
Kiitos todella paljon tuosta linkistä! Indigolapsen kuvaus vastaa täsmälleen poikaani! En itse tiedä mitä ajatella edellisistä elämistä, mutta jostain syystä poikani on oikeasti aina vaikuttanut "tietävältä", eikä ymmärrä miksi minä en tiedä jotain. Hän myös lukee hämmästyttävän hyvin muita ihmisiä, esim. saattaa sanoa minulle: "äidillä on pää kipeä", vaikka en itse tätä olisi hänelle ilmaissut, tai sanoo kadulla vastaan tulleesta vieraasta ihmisestä: "täti oli surullinen". Väreistä hän on aina ollut todella innostunut, ja sininen on hänen lempivärinsä.
Haluan perehtyä tähän asiaan lisää, joten jos sinulla on antaa muita linkkivinkkejä/kirjallisuusvinkkejä, olisin tosi kiitollinen! - tässä :)
ja kiitos! kirjoitti:
Kiitos todella paljon tuosta linkistä! Indigolapsen kuvaus vastaa täsmälleen poikaani! En itse tiedä mitä ajatella edellisistä elämistä, mutta jostain syystä poikani on oikeasti aina vaikuttanut "tietävältä", eikä ymmärrä miksi minä en tiedä jotain. Hän myös lukee hämmästyttävän hyvin muita ihmisiä, esim. saattaa sanoa minulle: "äidillä on pää kipeä", vaikka en itse tätä olisi hänelle ilmaissut, tai sanoo kadulla vastaan tulleesta vieraasta ihmisestä: "täti oli surullinen". Väreistä hän on aina ollut todella innostunut, ja sininen on hänen lempivärinsä.
Haluan perehtyä tähän asiaan lisää, joten jos sinulla on antaa muita linkkivinkkejä/kirjallisuusvinkkejä, olisin tosi kiitollinen!http://www.ultra-lehti.com/kolumnit/kolumni-1102.html
Tässä todella hyvä ja monipuolinen artikkeli aiheesta. Ultra -lehdessä ollut muutenkin aika ajoin hyviä juttuja Steinerista ja antroposofiasta. Suosittelen lehteä lämpimästi.
- kokenut
ei ole sen yksilöllisempi, kuin muutkaan päiväkodit. Kiusaamista esiintyy , mutta siihen puututaan nihkeästi, joten varaudu vaatimaan lapsellesi oikeuksia. Toisaalta, jos hän onkin se kiusaaja, niin saapahan toteuttaa itseään. Suurin ero tavallisiin päiväkoteihin ovat toistuvat rutiinit, tyyliin maanantaina leivotaan, tiistaina retkeillään jne. Henkilökuntaa ja sylejä ei ole tavallista enempää. Ja muista, että lapset on, ainakin meillä, haettava viim. klo 17 ja koulujen loma-aikoina päiväkoti on kiinni. Vanhemmat osallistuvat esim. siivoukseen listan mukaan, samoin erilaisia myyjäisiä ym tapahtumia järjestetään tiheään. Ota yhteys steinerpäiväkotiin ja mene itse katsomaan.
- sinne vaan
Niimpä niin. Taas tuo surullinen totuus. Kiusaamista esiintyy ja siihen ei puututa tarpeeksi. Lapset saavat vapaasti toteuttaa itseään ja heikompi kärsii. Olisiko karman laki jonka mukaan lapsetkin saavat toistensa sielua vahingoittaa...koska edellisessä elämässä olivat itse uhreja...en tiedä.
Sama kouluissa. Väkivaltaa ja kiusaamista.
Väkivalta ja kiusaaminen ei ole missään nimessä hyväksyttävää. - tarjolla:
sinne vaan kirjoitti:
Niimpä niin. Taas tuo surullinen totuus. Kiusaamista esiintyy ja siihen ei puututa tarpeeksi. Lapset saavat vapaasti toteuttaa itseään ja heikompi kärsii. Olisiko karman laki jonka mukaan lapsetkin saavat toistensa sielua vahingoittaa...koska edellisessä elämässä olivat itse uhreja...en tiedä.
Sama kouluissa. Väkivaltaa ja kiusaamista.
Väkivalta ja kiusaaminen ei ole missään nimessä hyväksyttävää.Olen ollut työssä kaupungin päiväkodissa ja useammassa steinerpäiväkodissa.
Kaikissa puututtiin kiusaamiseen. Päiväkoti-ikäiset lapset vasta opettelevat sosiaalisia taitoja ja alle nelivuotiaat eivät edes tietoisesti kiusaa.
Koulukiusaamisen tuominen päiväkotikeskusteluun on tarkoitushakuista. - niin ja näin
tarjolla: kirjoitti:
Olen ollut työssä kaupungin päiväkodissa ja useammassa steinerpäiväkodissa.
Kaikissa puututtiin kiusaamiseen. Päiväkoti-ikäiset lapset vasta opettelevat sosiaalisia taitoja ja alle nelivuotiaat eivät edes tietoisesti kiusaa.
Koulukiusaamisen tuominen päiväkotikeskusteluun on tarkoitushakuista.En usko kuitenkaan että vanhemmat keksivät omasta päästään negatiivisia kokemuksia.
Niitä on, mutta myös positiivisia, sitä en epäile.
Eikö päiväkodeissakin ole normaalisti lapsia, joilla ehkä jo olemassa diagnoosit (häiriökäyttäytymistä). Eikö kaikki ole päiväkodissa vielä aika lailla samalla viivalla, vaikka lapsi ei olisikaan aivan tasapainoinen.
Ehkä koulussa aletaan erotella häirikköjä erityisluokille, mutta ei steinerkoulussa.
Varmasti on totta ettei alle nelivuotiaat osaa kiusata. Häiriökäyttäytymistä on kuitenkin aina ja silloin herkimmät lapset kärsivät. Häiriköt siirtävät oman pahan olonsa toisiin lapsiin.
Steinerkoulussa on selvästi havaittavissa löysyyttä järjestyksenvalvonnassa, vaikkakin useat viittaavat kirjoituksissaan yhteyksistä Hitleriin ja arjalaisen rodun suosimiseen.
Haen tässä sitä että jos steinerlaisuus katsotaan hyväksi paikaksi tilanteessa jossa lapsi on "erikoislaatuinen" niin helposti kokonaisuudesta tulee levoton. Koska tuolloin kasaantuu yhteen ryhmään liiaksi problematiikkaa.
Päiväkodeissa olettaisin että tilanne on vielä pahempi osaltaan, koska en tiedä kyseenalaistetaanko lapsen sopeutumista ryhmään koskaan? Joutuvatko häiriköt koskaan vaihtamaan päiväkotia tai voiko steinerpäiväkodista joutua pois?
Onko tällaisia tapauksia tiedossa? Vai voivatko moniongelmaiset mellastaa rauhassa usean vuoden ajan?
Varmasti myös ammattilaisena tiedät että aika pienikin lapsi osaa häiriökäyttäytymisen/kiusaamisen. Pikku terroristeja on kyllä olemassa. - ei hyvä jos
vertaan tavalliseen päiväkotiin. Itse yritän saada lasta sieltä pois. Ihan surkeaa, ei ole pätkääkään parempi ja yksilöllisempi kuin tavallinen. Itse asiassa ihan yhtä huono kuin huonoimmat kaupungin päiväkodit.
Kannattaa vaihtaa vaan toiseen tavalliseen päiväkotiin, ongelma on jossain ja jos ei puhuminen auta niin paikanvaihdos ehkä.
- RavenAngel
omasta puolestani voin sanoa, että steinerissa oli ainakin omana lapsuusaikanani pienemmät ryhmät ja huomiota sai aina.
Steinerpäiväkodeissa ja kouluissa syödään luomuruokaa ja pyritään pitämään homma aina mahdollisimmat simppelinä, ei mitään turhaa häslinkiä.
Valitettavasti hoitaja pula koskee kaikkia päiväkoteja, Steinereissa pyritään kuitenkin pitämään pienet ryhmäkoot.
Koko idea on, että lapsi saa toteuttaa itseään mahdollisimman vapaasti ja turvallisesti.
Olen ollut useita kertoja tuuraamassa Steinerpäiväkodissa, voin suositella! - pakkasakka
Ihmettelen suuresti erään Steinerpäiväkodin käytäntöä. Ennen ruokailua lapset käyvät normaalisti wc-käynnillä. Tämän jälkeen lasten kädet voidellaan jollain tuoksuöljyllä ja harjataan lasten hiukset - SAMALLA HARJALLA KAIKKIEN HIUKSET. Tämä on suorastaan pöyristyttävää. Onkohan se jotenkin antroposofian kannalta suotuisaa levittää mahdollisia täitartuntoja lapsista toiseen. Eikä tästä hiusseremoniasta kerrota/kerrottu vanhemmille ollenkaan. Tieto tulikin lasten suusta, jota sitten ryhdyin selvittämään. Kovasti nikotellen päiväkodinväki suhtautui kun kyselin asiasta. Selkeää vastausta en saanut. Myöhemmin kyseltyäni asiasta muilta tahoilta selvisi, että harjausta todellakin tehdään ja terveystarkastajan vieraillessa harja kuulemma piilotetaan. Miksi moinen salailu? Onko antroposofia todellakin salaisuuksiin verhoutunut sisäpiiri. Lasten kustannuksella tuollainen on mielestäni jopa vaarallista. Lapseni eivät enää ole kyseisessä päiväkodissa. Syitä päiväkodin vaihtoon kertyi lukuisia. Paljon jäi epäselvyyksiä ja kysymyksiä ilman vastauksia. Paikka oli todellinen pettymys vaikka suurin menoin sitä mainostettiin ylisanoin taiteellisuutta ja yksilöllisyyttä korostaen. Vaikka nimellisesti päiväkodista huokui kodin lämpö ja turvallisuus, niin vuorovaikutussuhteet olivat hyvin kireät ja vahvaan auktoriteettiin nojaavat. Mitään omia ratkaisuja ei hyväksytä tai sallita. Ja erityisesti mieleeni jäivät kiusaamistilanteet, joihin puututtiin hyvin nihkeästi. On kuulemma jokin karmallinen seuraus ja siksi lasten tulee itse selvitellä asiansa. Mutta kuinka pitkälle tämän annetaan mennä? Missä on raja? Ei sitä pelkällä pään silittelyllä tai sulalla poskelle sipaisulla kiusaamista kitketä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768