Tuhon tie

pienituloisille. Eduskuntakyselyssä viime viikolla Katainen sanoi, ettei eläkeindeksin laskentatapaan ja yleensäkkin eläkkeiden vuosittaiseen tarkistukseen ole tulossa muutoksia.

Kun eläke on puolet palkasta ja indeksitarkastus jää puoleen siitä, mitä palkat nousevat, on selvää, että menemme kohti tuhon tietä. Suomessa tulee olemaan muutamassa vuodessa satoja tuhansia kerjäläisiä, köyhiä ja avustettavia. Tähän joukkoon kuuluu eläkeläisten lisäksi syrjäytyneet, maahan muuttajat, pätkätyöläiset, vuokralla asuvat, työttömät jne.

Nyt on nähty kokoomuksen ja keskustan linja. Ei ole demareidenkaan viimeiset hallituskaudet sen kummempia. Verokevennykset menevät poikkeuksetta hyvätuloisille. Maksujen korotukset kirpaisevat eniten köyhiä. Veikkaan, että inflaatio tulee olemaan tänä vuonna noin 7 %.
8384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lähellä ollaan veli venäläisen elintapoja tällä vauhdilla, olihan meillä se rautainen solisaliratti hallitus, mitäs se teki, ei sen enempää ?
Uusiksi meni koko puolueen latvaoksat, ja nyt on pyrkijöitä palleille enemmän kuin koskaan.
Isokokoisia ovat olleet ja rääväsuita.
Maltillisuus ja asiallisuus kuitenkin tuossa pitäis vallita, menee uskottavuus jo kaikilta.
Siellä ne istuu kaikki puolueet turha yhtä vaan moittia, ovat saaneet luvan meiltä valehdella ja huijata, seuraavan kerran pitäis vaaleissa pidättyä kaikkien, k a i k k i e n äänestämisestä ! Ja vain korkeintaan 2 kautta eduskunnassakin, sen jälkeen ulos!

Äänestä

Älä ihmeessä laske tähän joukkoon maahanmuuttajia! Heillä ei ikinä tule olemaan mitään hätää! Näyttävät olevan valtiovallan erityisessä suojeluksessa! Heille syydetän rahaa oikein roppakaupalla. Muuten olen samaa mieltä kanssasi.

Äänestä
  • Päätöksen. Rahana tai yksi "pilleri".
    Ei se raha riitä kuiteskaan. Kun ei nytkään.

    Äänestä

tiedän sen, sun ainoas mä ole en. Mitä sitten?

Äänestä

Tuskin kokoomus ja kepu asioita sen huonommin hoitaa kuin demaritkaan. Huonomminhan ei voi hoitaa.

Eiköhän kansaneläkkeen perusosakin viety pois demarien ollessa hallituksessa. Saatan muistaa väärin.

Nyt haikaillaan tietysti oman eläkeläispuolueen perään. Se nyt vielä puuttuisi, että meillä olisi liuta osaamattomia ukon ja akan ruhjakkeita hoitamassa maan asioita.

Kyllä eläkeläisten ja muidenkin ääni pitäisi saada kuuluviin mutta oikean ja osaavan puolueen kautta.

Osaava puolue meillä olisikin, maan paras talouspuolue, RKP, mutta kuvitelkaa nyt suomalaisia äänestämässä ruotsinkielisiä.

Äänestä
  • Mitä mieltä lie Perussuomalaiset. Yksi konsti olisi se, että jokainen eläkeläinen saisi eurocentin tarkkuudella saman korotuksen. Tietenkin indeksin pitää olla sama kuin palkkojen korotuskin.

    Äänestä

  • Econoomi kirjoitti:

    Mitä mieltä lie Perussuomalaiset. Yksi konsti olisi se, että jokainen eläkeläinen saisi eurocentin tarkkuudella saman korotuksen. Tietenkin indeksin pitää olla sama kuin palkkojen korotuskin.

    Miten ihmeessä päädyit juuri eläkkeisiin?Oikea kohde on palkat, siellä ne prosentit jyllää.

    Äänestä

  • ja on koko ajan. En ole kuullut niiltä mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Econoomi kirjoitti:

pienituloisille. Eduskuntakyselyssä viime viikolla Katainen sanoi, ettei eläkeindeksin laskentatapaan ja yleensäkkin eläkkeiden vuosittaiseen tarkistukseen ole tulossa muutoksia.

Kun eläke on puolet palkasta ja indeksitarkastus jää puoleen siitä, mitä palkat nousevat, on selvää, että menemme kohti tuhon tietä. Suomessa tulee olemaan muutamassa vuodessa satoja tuhansia kerjäläisiä, köyhiä ja avustettavia. Tähän joukkoon kuuluu eläkeläisten lisäksi syrjäytyneet, maahan muuttajat, pätkätyöläiset, vuokralla asuvat, työttömät jne.

Nyt on nähty kokoomuksen ja keskustan linja. Ei ole demareidenkaan viimeiset hallituskaudet sen kummempia. Verokevennykset menevät poikkeuksetta hyvätuloisille. Maksujen korotukset kirpaisevat eniten köyhiä. Veikkaan, että inflaatio tulee olemaan tänä vuonna noin 7 %.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu