UFO vai pienoislentolaite

Olen utelias kuulemaan kuinka tulkitsette selostamani tapauksen, joka on tosin vain äänihavainto ja esim. Uforaporteista löytyy paljon kiinnostavampiakin, mutta ainakin tiedän tämän olevan tosi.
Tapaus sattui vuosi sitten elokuun lopussa kellon ollessa n. 23:50, jolloin oli jo lähes pilkkopimeää.
Olin hakenut läheiseltä huoltoasemalta juotavaa(vain virvoitusjuomaa ja eihän alkoholia siihen aikaan edes saisi), kun läheisen tien vieressä olevien kerrostalojen suunnalta alkoi kuulua outoa surinaa.
Pysähdyin kuuntelemaan sitä ja aluksi ajattelin UFO:a vain leikilläni, sillä tulkitsin äänen tulevan jonkinlaisesta hälyttimestä.
Parin minuutin jälkeen äänen voimakkuus ja korkeus kasvoivat suuresti, jolloin uteliaisuuteni todella heräsi ja lähdin kulkemaan taloille vievää tietä.
Kulkiessani tietä kerrostalojen ohi eteenpäin äänilähde siirtyi arviolta parikymmentä metriä yläpuolelleni kiertämään minua.
Mielestäni pystyin paikallistamaan sen riittävän tarkasti äänen perusteella, ja vaikka en mitään nähnytkään, niin missään tapauksessa se ei ollut katutasolla.
Kuljin eteenpäin n. sata metriä äänilähteen kiertäessä minua ja puolitosissani olin varuillani mahdollisen aikakatkoksen varalta.
Sitten äänilähde yhtäkkiä kiisi tien suuntaisesti kauas kuulumattomiin, mutta kuljin tien suuntaa vielä pari minuuttia ennen kääntymistäni.
Vähän matkaa takaisin kuljettuani äänilähde palasi samalta suunnalta kuin oli kadonnut, teki kierroksen ympärilläni ja lensi taas suuntaansa kaikoten lopullisesti.
Lennättikö joku kenties pimeäohjauslaittein varustettua pienoishelikopteria huomaten minut ja pistäen sen kiertämään minua.
Vai olisiko kenties kyseessä ollut UFO:sta ihmisten ikkunoidenkin taakse lähetettävä tarkkailuluotain, joista löytyy tapausesimerkkejä kirjallisuudesta.
8779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen kuullut, etteivät ufot pidä ääntä. Joka tapauksessa, tuo juttu haiskahtaa ufolta vahvaasti. Taisit joutua ufon tarkkailun kohteeksi.
Usko pois, olen nähnyt kaikkea omituista, joten uskon tuon juttusi...

Äänestä
  • Kyllä näiden tarkkailuluotainten on väitetty surisevan.
    Kyseessä oli korkeintaan sellainen, eikä kokonainen lautasufo.

    Äänestä

  • Viherpeippo kirjoitti:

    Kyllä näiden tarkkailuluotainten on väitetty surisevan.
    Kyseessä oli korkeintaan sellainen, eikä kokonainen lautasufo.

    Kun minä olin vielä kuudennella luokalla, minä ja muutamat muut todistivat varmaankin aikalailla samanlaista ilmiötä. Välituntikello oli juuri soinut ja olimme menossa sisälle.
    Sitten pusikosta alkoi kuulua surisevaa äänta (älkää naurako) ja minä sekä kolme muuta kuulivat sen. Tulimme lähemmäs pusikkoa ja ääni kotosi.
    Katottiin äkkiä sinne puskaan, mutta mitään ei näkynyt joten lähdimme ovelle päin.

    Mun vieressä käveli yksi mun luokkatoveri. Yhtäkkiä surina alkoi taas ja valtavan nopeasti..niin nopeasti että ei pystynyt hahmottamaan muuta kuin tumman pienen kohteen joka lensi ohitsemme seinän sisälle sellaisesta reiästä johon palomiehet kiinnittävät ne letkut.

    Mä luulin että se oli vain häiriö silmässä...koska sellaisia pieniä epämääräisiä juttuja näkee joskus. ja ne on useimmiten ihan tavallisia näköharhoja, mutta mun luokkatoveri näki sen myös.

    Äänestä

  • Arttur88 kirjoitti:

    Oletko jostain lukenut mistä tällaisissa tarkkailulaitteissa tarkkaanottaen olisi kyse.
    Itse olen lukenut tapauksia, joissa niitä on havaittu aivan ihmisten ikkunan takana.
    Valmistelevatko humanoidit näin "visiittiään"?

    juuri näihin pikkuisiin laitteisiin liittyvää kirjallisuutta, joten mulle ei ole niistä mitään tarkempaa tietoa.
    Uskon että jos ne ovat jotain laitteita joilla tarkkaillaan Maata, niin ne ovat varmaankin jonku ei kovin pitkälle kehittyneen rodun rakentama koska tuollainen menetelmä on aika alkeellinen.

    Äänestä

varmasti osan pyrstösulistaan menettänyt naakka. juu se se oli.

Äänestä

Saattoipa olla hyönteinenkin. Omasta kokemuksesta voin kertoa että monet hyönteislajit sopivat tuohon kuvaukseen.
Aivan yhtä mahdollista on että kyseessä tosiaan oli eräänlainen luotain. Aina kyse ei ole muukalaisten luotaimista yms systeemeistä. Useilla valtioillakin on käytössään suurelle yleisölle tuntematonta teknologiaa.

Äänestä
  • Mikään hyönteinen ei pidä niin voimakasta ääntä kuin se laite ennen lentoonlähtöään.
    Vieraiden valtioiden tai salaisen maailmanhallituksen luotaimet ovat outoudessaan ufoihin verrattavia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Viherpeippo kirjoitti:

Olen utelias kuulemaan kuinka tulkitsette selostamani tapauksen, joka on tosin vain äänihavainto ja esim. Uforaporteista löytyy paljon kiinnostavampiakin, mutta ainakin tiedän tämän olevan tosi.
Tapaus sattui vuosi sitten elokuun lopussa kellon ollessa n. 23:50, jolloin oli jo lähes pilkkopimeää.
Olin hakenut läheiseltä huoltoasemalta juotavaa(vain virvoitusjuomaa ja eihän alkoholia siihen aikaan edes saisi), kun läheisen tien vieressä olevien kerrostalojen suunnalta alkoi kuulua outoa surinaa.
Pysähdyin kuuntelemaan sitä ja aluksi ajattelin UFO:a vain leikilläni, sillä tulkitsin äänen tulevan jonkinlaisesta hälyttimestä.
Parin minuutin jälkeen äänen voimakkuus ja korkeus kasvoivat suuresti, jolloin uteliaisuuteni todella heräsi ja lähdin kulkemaan taloille vievää tietä.
Kulkiessani tietä kerrostalojen ohi eteenpäin äänilähde siirtyi arviolta parikymmentä metriä yläpuolelleni kiertämään minua.
Mielestäni pystyin paikallistamaan sen riittävän tarkasti äänen perusteella, ja vaikka en mitään nähnytkään, niin missään tapauksessa se ei ollut katutasolla.
Kuljin eteenpäin n. sata metriä äänilähteen kiertäessä minua ja puolitosissani olin varuillani mahdollisen aikakatkoksen varalta.
Sitten äänilähde yhtäkkiä kiisi tien suuntaisesti kauas kuulumattomiin, mutta kuljin tien suuntaa vielä pari minuuttia ennen kääntymistäni.
Vähän matkaa takaisin kuljettuani äänilähde palasi samalta suunnalta kuin oli kadonnut, teki kierroksen ympärilläni ja lensi taas suuntaansa kaikoten lopullisesti.
Lennättikö joku kenties pimeäohjauslaittein varustettua pienoishelikopteria huomaten minut ja pistäen sen kiertämään minua.
Vai olisiko kenties kyseessä ollut UFO:sta ihmisten ikkunoidenkin taakse lähetettävä tarkkailuluotain, joista löytyy tapausesimerkkejä kirjallisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu