Hei kaikki
Olen aivan mielettömän ihastunut Sujata Masseyn Rei Shimura sarjaan. Lisäksi pidän P. Cornwellin Scarpetta sarjasta. Muita dekkareita en ole koskaan lukenut, sillä ne eivät ole takakansitekstien perusteella kiinnostaneet. Kaipaisin sarjaa, jossa on meneviä, itsenäisiä ja vahvoja, nuorehkoja, mielenkiintoisia (vrt edelliset) naishahmoja pääroolissa. Ne tulisivat kertoa nykyajasta. Ei mielellään pohjoismaihin sijoittuvia. Omituiset kriteerit? Keksittekö jotain minulle. Olisin kiitollinen avusta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä olen lukenut ja nauttinut valtavasti Alexander McCall Smith:n "Mm Ramotswe, Naisten etsivätoimisto no.1" sarjasta.
Sijoittuu fiktiiviseen nyky afrikkaan Botswanaan.
Mielenkiintoiset naiset pääosassa. Ihmiskuvaukset ja tarinat herkullisia. Luonnollakin oma osansa.
Löytää ainakin pokkareina kirjakaupoista, koska kirjastoista jatkuvasti lainassa.
Täytyypä tutustua noihin kertomiisi Rei Shimura ja Scarpetta sarjaan.
Stephen Boothin dekkareita. Toinen päähenkilö on nuori, itsenäinen vaikkakin kovia kokenut naispoliisi.
April Smithin Kuoleman kadut kertoo naispuolisesta FBI:n agentista.
Mutta vaikka pidätkin naispuolisista sankarrihahmoista, kehotan jättämään väliin Patricia Cornwellin toisen kirjasarjan, johon kuuluu kirjat Herhiläispesä, Etelän risti ja Koiran virka. Ensimmäisessä on vielä mieltä, mutta viimeinen noista on varmaan idioottimaisin dekkari jonka olen lukenut. Kirjailija ilmeisesti tavoittelee sarkasmia onnituen luomaan vain typerää mies ja alaston ase-komiikkaa.
näiden kirjailijoiden kirjoissa: Karin Slaughter (patologi/lastenlääkäri), Lisa Scottolino (yksityisetsivä), Tami Hoag ( mutta ÄLÄ lue Tyynet vedet -kirjaa joka on ihan täyttä regina-paskaa, ei siis dekkari ollenkaan) ja itse löysin vasta Tess Gerritsenin, jolla pääosassa naispoliisi.
Kokeile Sue Graftonin aakkossarjaa. Päähenkilö on naispuolinen yksityisetsivä, joka asustaa Kalifornian rannikolla. Sarja alkaa A:sta ja nyt taitaa olla jo tulossa T.