Leikkaus pelottaa

pelkääjä

Minä olen ehkä joutumassa nenäleikkaukseen. Se tuleva leikkaus jännittää aivan älyttömästi. Minulla olisikin paljon kysymyksiä jollekkin, joka haluaisi vastailla minulle niin, ettei kaikki naureskelisi minun kysymyksille. Minua ei siis ole vielä ikinä nukutettu ja muummuassa siitäkin olisi paljon kysymyksiä. Sähköpostini on [email protected]
Ikää minulla siis on 31v.
Vain asiallisia vastauksia, kiitos.

16

3764

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nukutettu-

      ymmärrän pelkosi, sillä minutkin nukutettiin viime talvena ensimmäisen kerran ja ikää on jo 40 v. Kerroin pelostani sekä hoitajille osastolla että leikkausalissa nukutuslääkärille ja anestesiahoitajille. Todella hyvin rauhoittelivat ja vastailiovat kysymyksiini. Toisen kerran minut nukutettiin heti parin kuukauden päästä edellisestä ja silloinkin jännitti, mutta ei enää niin pelottanut. Molemmilla kerroilla sain asiallista kohtelua ja ymmärtäväistä suhtautumista osakseni.

      Ole vain rehellinen ja kerro mitä pelkäät. Joitakin juttuja voidaan helpottaa, esim leikkauksen jälkeistä pahoinvointia antamalla pahoinvointilääkettä jo ennen heräämistä. Itse pelkäsin etten saisi henkeä kun hengitysputki otetaan pois, mutta se otetaanpois niin, ettei sitä itse tiedä ja anestesialääkäri on tarkkailemassa että hengitys lähtee käyntiin. Hyvissä käsissä olet! Mutta ekakerta on aina ekakerta jaon luonnollista pelätä sellaista mikä on outoa ja uutta.

      • Pelkääjä

        Pelkään, jos lasken alleni. On taipumusta meinaan semmoiseen...:( Entä sitten heräämössä, mitä siellä tapahtuu? Entä onko varmasti nukutuksessa niin syvässä unessa, ettei tiedä asiasta mitään? Kipulääkettä todennäköisesti sitten saa tarpeeksi?


      • nukutettu-
        Pelkääjä kirjoitti:

        Pelkään, jos lasken alleni. On taipumusta meinaan semmoiseen...:( Entä sitten heräämössä, mitä siellä tapahtuu? Entä onko varmasti nukutuksessa niin syvässä unessa, ettei tiedä asiasta mitään? Kipulääkettä todennäköisesti sitten saa tarpeeksi?

        Ennen esilääkkeen ottoa osastolla(tai päiväkirurgiassa) sinä käyt wc:ssä tyhjentämässä rakkosi. JOs leikkaus on lyhyt ja oletettavasti kykenet nousemaan muutama tunti heräämisen jälkeen ylöa niin katetria ei laiteta ja ainakaan minä en kummallakaan kerralla pissannut alleni. Jos on kyseessä pidempi leikkaus tai vatsan/suoliston alueen isompui leikkaus, asennetaan katetri, kuten minulle esim. sektiossa. Ja lonkka ja polvileikkauksissa, koska silloin ei voi nousta ylös vuoteesta samana päivänä.

        JOs niin sattuisi käymään, että lasket allesi, niin luultavasti ei ole ensimmäinen kerta kun sairaalassa sitä näkevät. Tuostakin kannattaa mainita hoitajille etukäteen, laittavat jotain toppausta sitten kaiken varalta.

        Itsekin pelkäsin että en olisi unessa kunnolla, mutta se oli turha pelko sekin. Nykyisin anestesia on niin tarkkaa ja potilasta valvotaan niin hyvin , että lääkäri osaa pitää sinut juuri oikean syvyisessä unessa ja herättä riittävän nopeasti. Kipulääketta saat varmasti tarpeeksi ja sinulta kysellään koko ajan että sattuuko ja tarvitko kipulääkettä. Minun kokemukseni mukaan siinä ei kitsastella heti leikkauksen jälkeen.

        Luota vain lääkäreiden ja hoitajien ammattitaitoon ja kerro peloistasi. Tsemppiä sinulle, selviät kyllä!


      • Anonyymi
        Pelkääjä kirjoitti:

        Pelkään, jos lasken alleni. On taipumusta meinaan semmoiseen...:( Entä sitten heräämössä, mitä siellä tapahtuu? Entä onko varmasti nukutuksessa niin syvässä unessa, ettei tiedä asiasta mitään? Kipulääkettä todennäköisesti sitten saa tarpeeksi?

        No no sinä siellä heräät ja alat toippumaan.


    • omituista

      Minusta olisi paljon omituisempaa, jos et pelkäisi/jännittäisi. Kyseessä on aina ihmiselle ainutlaatuinen tapahtuma, jossa hän tavallaan menettää hetkeksi oman toimintakykynsä ja on "muiden armoilla". -Itseäkin jännittää aina hieman leikkaukseen meno vaikka työskentelen leikkaussalissa.

      Eli kun menet saliin, niin kerro peloistasi anestesiahoitajalle.

      Ennen nukutusta sinulle laitetaan seurantalaitteita. (sydän, verenpaine, hapetus ja ehkä relaksaatiomittari käteen). Tiputus- kanyyli laitetaan käteen. Kun nukutus aloitetaan, hoitaja antaa sinulle happea naamarilla (tuoksuu hieman kumilta) ja sinä nukahdat aika äkkiä.

      Nukahtamisen jälkeen sinun lihakset relaksoidaan lääkkeellä niin, että hengitysputken vieminen onnistuu helposti. Eli et hengitä leikkauksen aikana itse, vaan kone hoitaa sen asian sinun puolestasi.

      Vointiasi seurataa koko leikkauksen ajan tiiviisti. "Nukutusainetta" saat koneen kautta koko ajan ja kipulääkettä annetaan suoraan suoneen.

      Leikkauksen jälkeen anestesialääkäri tulee herättämään sinut ja ottamaan pois koneesta. Hengitysputki poistetaan ja sinut viedään heräämöön.

      Heräämisvaiheesta et todennäköisesti tule muistamaan yhtään mitään. Viimeiseksi muistikuvaksi salista yleensä jää nukutuksen aloitus ja seuraavat muistikuvat ovatkin sitten heräämön puolelta. Tokkurainen olo on jonkun aikaa.

      Jännittäminen on ihan hyvästä, mutta älä suinkaan näe mitään kauhukuvia. Nukutuksia ja leikkausia tehdään kaiken aikaa. Luota vain salihenkilökuntaan.

      • leikattu

        Nukutusaineen vaikutus on nopeampi kuin kuvittelinkaan. Omat muistikuvat on siinä kun anestesialääkäri laittoi ruiskun kanyyliin kiinni, ja sanoi rupeavansa laittamaan nukutusainetta. Toisella puolen oli ilmeisesti hoitaja joka jolla oli se "kuonokoppa" josta tulee happea. Käänsin päätäni puolelta toiselle nähdäkseni millaisesta laitteesta se happi tulee, ja seuraava muistikuva onkin sit heräämöstä. Kieltämättä pelotti aivan kamalasti ennen leikkausta, mutta jos tulevaisuudessa joudun leikattavksi, ei jännitys varmaankaan ole lähellekkään samaa luokkaa kuin tällä eka kerralla.


    • Vähän lisää

      Aika suuri osa nenäleikkauksista tehdään paikallispuudutuksessa.

      • Pelkääjä

        Minulla on rustot vaurioituneet aikoinaan. Meneekö silloinkin paikallispuudutuksena? Nenäkanava on lääkärin mukaan vinossa. Ilmeisesti aikas suuri operaatio tulossa...:(


      • mitä tehdään

        jos paikallispuudutus riittää niin ei nukuteta, jos toimenpide on laaja niin sitten nukutetaan. Tarkoitus ei ole ketään kiduttaa eikä pitää koekaniinina. Kyllä Suomessa saa laadukasta hoitoa. Kaikki menee varmasti ihan hyvin.


      • Anonyymi
        Pelkääjä kirjoitti:

        Minulla on rustot vaurioituneet aikoinaan. Meneekö silloinkin paikallispuudutuksena? Nenäkanava on lääkärin mukaan vinossa. Ilmeisesti aikas suuri operaatio tulossa...:(

        Kyllä jos lääkäri on sitä mieltä ei se satu.


    • pelotti

      Moikka! Multa poistettiin umppari tiistaiyönä. Ensimmäistä kertaa sairaalassa (lääkärikäyntejä ei lasketa..) ja nukutuksessa. Mua pelotti ihan vietävästi. Ensin se, mikä vaivaa ja sen jälkeen leikkaus, etenkin nukutus. Asiallista tietoa oletkin jo saanut ja olen samaa mieltä :) minuun suhtauduttiin todella asiallisesti, itkin pelosta koko ajan esilääkkeen otosta nukutukseen saakka mutta lääkärit ja hoitajat kyselivät, vastailivat ja rautoittelivat. Jälkeenpäin ajatellen ylireagoin kyllä reilusti. Eli kerro heille, mikä pelottaa. Taatusti olet syvässä unessa, ja heräät hyvin. Itse muuten muistan heräämiseni; näin unta, josta heräsin hoitajan tullessa luokseni, koska jokin piippasi. ilmeisesti juurikin kone ilmoitti heräämisestäni? en tiedä :) mutta tällainen kokemus minulla. Ainiin. Yritä opetella rentoutumaan jo etukäteen. Helpottaa jännityksen käsittelyä ja sitten sairaalassa osaat helpottaa oloasi rentoutumalla. Äläkä ajattele toimenpidettä liikaa.Hyvin se sujuu.

    • mullakin..

      Itselläkin nenäongelmien takia menny nyt 5vuotta
      kituessa,taas miettivät seulalokeriston avausta,
      nuo nenälääkärit ei oikein vakuuta taidoillaan kun tuntuu enempi koekaniinina ololta,nuo toimenpiteetkin aika roiseja,mullekin kirurgi esitteli että MURSKATAAN ne reiät sinne.huh.huh..
      saapi henki lähteä ennen kun pöydälle meen.
      Mistäköhän saisi hoitoa ilman puukkoa,laser tms??
      kokemuksia?

      • Anonyymi

        On ja minulta poistettiin luuta nenästä viime yönä ja se oli kauheaa, kun piti olla nukummassa ja en muista kauanko olin salissa, mutta kyllä mä taisin jäädä yöksi tarkkailuun.


    • 2 kertaa leikattu

      Älä pelkää.
      Minut on nukutettu 2 kertaa ja nyt maanantaina olen menossa myös nenäoperaatioon.
      Ei hätää, luota vain että kirurgit hoitavat hommansa(niinkuin aina.)
      Usko minua, niin ei ole hätää.. :)

    • Anonyymi

      Itse olen tällä hetkellä sairaalassa kun sydän ei toimi ja yritettiin saada toimimaan mutta ei auttanut saatana mitä palvelua.

    • Anonyymi

      Itsellä leikataan lauantaina käsi kun olin kotona ja sitten tulin parvisängystä alas ja tulin omalla painollani, sen käden päälle klo oli tuolloin. 3.45. No lähdettiin ajelemaan turkuun ja ne sanoi että pelkällä kipulääkkeellä pärjään vuoden, ja sit tulin uudestaan niin minut heitettiin naama edellä maahan. Voin sanoa että älkää menkö leikkaukseen jos ei ole todellista tarvetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2810
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2030
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      42
      1543
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      989
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe