Sisäpissit

Meillä on kohta 2-vuotias pieni münsterinseisoja, joka ihan silloin tällöin edelleen tekee pissit sisälle. Tätä tapahtuu siis aika harvoin, mutta kuitenkin aina silloin tällöin (muutamia kertoja viimeisen puolen vuoden aikana). Tähän ikään mennessä luulisi koiran jo oppineen sisäsiistiksi. Toinen koiramme, nyt jo 7 v., pyrkii kovasti ulos jos sillä on hätä ja viestittää asiasta vinkumalla tai raapimalla ovea tai tulee tönäisemään. Tämä nuorempi ei ilmeisesti saa niin hyvin viestiään perille.
Outo juttu.
Vinkkejä? Alkaa kyllästyttää nuo lätäkkö-yllätykset, vaikka niitä harvoin onkaan enää.
0148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


helkemami kirjoitti:

Meillä on kohta 2-vuotias pieni münsterinseisoja, joka ihan silloin tällöin edelleen tekee pissit sisälle. Tätä tapahtuu siis aika harvoin, mutta kuitenkin aina silloin tällöin (muutamia kertoja viimeisen puolen vuoden aikana). Tähän ikään mennessä luulisi koiran jo oppineen sisäsiistiksi. Toinen koiramme, nyt jo 7 v., pyrkii kovasti ulos jos sillä on hätä ja viestittää asiasta vinkumalla tai raapimalla ovea tai tulee tönäisemään. Tämä nuorempi ei ilmeisesti saa niin hyvin viestiään perille.
Outo juttu.
Vinkkejä? Alkaa kyllästyttää nuo lätäkkö-yllätykset, vaikka niitä harvoin onkaan enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu