Hei väärinkohdellut

Toimin freelancerina erilaisiin aikakausjulkaisuihin, ja minun mielestäni olisi aika viimeistään nyt nostaa kissa pöydälle lastensuojelun epäkohdista.
Minua kiinnostaa erityisesti sosiaaliviranomaisten tekemät virkavirheet, joista saisi hieman kaivamalla jonkinlaista näyttöä.

Toivon yhteydenottoja perheiltä, jotka kokevat tulleensa väärinkohdelluiksi. Minua kiinnostavat myöskin laitokset, joissa lapsia pidetään. Laittakaa vihjeitä tai omia tarinoitanne osoitteeseen [email protected] niin katsotaan saisimmeko juttua aikaiseksi.

Jos lähdette kanssani jutuntekoon, toivon, että kaikki paperit esim. huostaanottopäätöksestä olisivat käytettävissäni, eikä huostaanottoon johtaneita asioita salattaisi miltään osin.

Katsotaan, seuraisiko tästä jotain.

T. toimittaja, joka haluaa auttaa ihmisiä, jotka ovat joutuneet järjestelmän uhreiksi
17793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mutta herää kysymys miten toimittaa nämä asiapaperit voi teille toimittaa?

Äänestä
  • varmasti saa niin pöyristyttäviä tietoja,hän on ajanut näitä huostaanoton purkuja.Yksittäisten ihmisten on vaikea kertoa koska soskut ja sijaispaikat tunnistavat kertomukset ja siitä ei hyvä seuraa.

    Äänestä

Toimittajat toimivat omalla nimellään, eivät nimettöminä. Älkää nyt hyvät ihmiset nimettömälle ja tuntemattomalle ihmiselle alkako lähettelemään salassa pidettäviä asiakirjojanne! Tarkempaa tietoa hyvä toimittaja kiitos... nimi, millä koulutuksella toimit toimittajana, minne lehtiin olet kirjoittanut, mitä juttuja, mistä niitä saa lukea yms. Oikeat toimittajat eivät ole nimettömiä!!

Äänestä
  • kun ottaa yhteyttä.

    Äänestä

lämmittävä ja hyvä idea!

Mutta varmaan monella tulee mieleen, että miten me varmennamme, että tosiaan olet toimittaja ja rehellisin aikein asialla? Ei kukaan varmaan lastaan koskevia asiakirjoja lähetetä netissä mihin tahansa, kai ymmärrät tilanteen.

Äänestä

Tosi ammattitaitoinen "toimittaja" onkin, kun ei anna edes oikeaa nimeänsä saati asiallista sähköpostiosoitetta.

Äänestä
  • Mielestäni nimen näkyminen kaikille keskustelijoille on tarpeetonta. Miksikö? Sillä toisiaan täällä on melkoisen tasapainotonta porukkaa, täällä suomi24:ssa :)

    Luonnollisesti esiinnyn nimelläni niille, jotka haluavat kertoa minulle tarinansa. Myöskään lappuja ei tarvitse lähetellä vaan toivon esim. tapaavani perheen jotta kokonaiskuva selkiytyy.

    t. toimittaja

    Äänestä

  • vain taas kirjoitti:

    Mielestäni nimen näkyminen kaikille keskustelijoille on tarpeetonta. Miksikö? Sillä toisiaan täällä on melkoisen tasapainotonta porukkaa, täällä suomi24:ssa :)

    varo jos rupeat taistelemaan sossuja vastaan,e ikö sinull aole omia lapsia,etkö pelkää heidän puolesta? kuyllä he osaavat kostaa. suosittelen nimimerkeillä toimimista, älä koskaan paljasta itseäsi jos käyt viranomaista arvostelemaan! heillä on todella isot kostokeinot käytettävissään, minut raahasivat poliisin avustamana sos-ja kriisipalvelun lähetteellä sairaalaan mielentilatutkimukseen, psykiatri ei tietenkään mennyt lankaan, mutta varottava esimerkki! VARO

    Äänestä

  • äitibio kirjoitti:

    ei ole sossun asiakas tässä vaiheessa.

    On ihan järkevää edetä niin, kuten toimittaja ehdotti. Minä ainakin otan häneen yhteyttä hetken kuluttua.

    Äänestä

  • vain taas kirjoitti:

    Mielestäni nimen näkyminen kaikille keskustelijoille on tarpeetonta. Miksikö? Sillä toisiaan täällä on melkoisen tasapainotonta porukkaa, täällä suomi24:ssa :)

    Luonnollisesti esiinnyn nimelläni niille, jotka haluavat kertoa minulle tarinansa. Myöskään lappuja ei tarvitse lähetellä vaan toivon esim. tapaavani perheen jotta kokonaiskuva selkiytyy.

    t. toimittaja

    Varmaan moni virkavirheen tehnyt sossutanttakin (mies tai naispuolinen) toivoisi saavansa etukäteen tietää, mistäpäin on odotettavissa hankaluuksia, jotta voi aloittaa peittelyn ja harhauttamisen välttyäkseen seurauksilta. Annoit hyvän idean virkavirheen tehneille.

    Äänestä

  • äitibio kirjoitti:

    varo jos rupeat taistelemaan sossuja vastaan,e ikö sinull aole omia lapsia,etkö pelkää heidän puolesta? kuyllä he osaavat kostaa. suosittelen nimimerkeillä toimimista, älä koskaan paljasta itseäsi jos käyt viranomaista arvostelemaan! heillä on todella isot kostokeinot käytettävissään, minut raahasivat poliisin avustamana sos-ja kriisipalvelun lähetteellä sairaalaan mielentilatutkimukseen, psykiatri ei tietenkään mennyt lankaan, mutta varottava esimerkki! VARO

    Samalla tavalla kuin kerrot, kävi eräälle sosiaalilautakunnan jäsenelle. Meni jotain tavallista vaivaa valittamaan arvauskeskukseen, oli hänen lähtiessään pois vastassa poliisit ja ambulanssi. Mielisairaalaan oli kyyti, sosiaalilautakunnan puheenjohtaja oli pyytänyt hoitoa hänelle ja perustellut että kyseinen luottamushenkilö lamauttaa lautakunta työskentelyn. Tämä jäsen oli huostaanottoja vastaan ja tukitoimien kartoittamisen ja antamisen puolella ennen muita toimenpiteitä. Psykiatri oli päästänyt kohta kotiinsa tämän yllätetyn sosiaalilautakunnan jäsenen. Tämä jäsen oli ainoa asiantuntija koko lautakunnassa, monta tutkintoa ja pitkä työhistoria perheiden parissa sairaanhoitajana.

    Äänestä

Liisa Hyssälä (aiempi lastensuojelusta vastaava ministeri), Maria Kaisa Aula, Juha Nurmisaari, läänien sosiaalitarkastajat, Eduskunnan oikeusasiamies, eri vammaisjärjestöt (joka toisen kehitysvammaisperheen lapsi on huostaanotettu/Stakes), sosiaali- ja terveysministeriö, EU tuomioistuin, YK:n Lasten Oikeuksien komitea,
näiltä tahoilta ainakin löytyy taustatietoja juttuusi. Voi paisua kuin pullataikina ja upottaa kuin loputon suo....

Ja ketäs muita vielä....

Äänestä
  • tuollaisia nettien palstoilla liikkuvia piilotoimittajia, pysykää heistä kaukana! Kirjoitaakaan vaikka juttunne tänne, hän saa sen lukea täältä.

    Äänestä

  • varokaa! kirjoitti:

    tuollaisia nettien palstoilla liikkuvia piilotoimittajia, pysykää heistä kaukana! Kirjoitaakaan vaikka juttunne tänne, hän saa sen lukea täältä.

    Itsekkin olet nimetön.

    Äänestä

  • Mitä pelättävää? kirjoitti:

    Itsekkin olet nimetön.

    tiivistelmän. Teksti on sellaisessa muodossa, että ei sen perusteella pysty mitään pahaa tekemään kenellekään, vaikka kuinka yrittäisi.

    Ei siis henkilötietoja, ei mitään tarkentavaa, vain yleinen kuvaus siitä, mitä tapahtui. Jos sen perusteella ei seuraa mitään hyvää, niin ei kyllä voi seurata pahaakaan.

    Samat olen kyllä vuosien mittaan kirjoittanut tännekin, mutta ymmärrän kyllä, jos joku ei jaksa kahlata läpi sivustoja.

    Äänestä

  • tapauksestamme kirjoitti:

    Joten se kirjoittaa jos haluaa ja toinen taas ei! Kyllähän se näin on. Jokainen vastaa omista virheistään jos näin käy.... (paitsi SOSSU!)

    Äänestä

Näin kirjoituksesi netissä ja ajattelin kirjoittaa sinulle,koska en pysty yksin taistelemaan virkakoneistoa vastaan.Lapseni joutuivat sijaiskotiin vuonna 2005 ja minä tarvin neuvoja miten saan heidät takaisin kotiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Toimin freelancerina erilaisiin aikakausjulkaisuihin, ja minun mielestäni olisi aika viimeistään nyt nostaa kissa pöydälle lastensuojelun epäkohdista.
Minua kiinnostaa erityisesti sosiaaliviranomaisten tekemät virkavirheet, joista saisi hieman kaivamalla jonkinlaista näyttöä.

Toivon yhteydenottoja perheiltä, jotka kokevat tulleensa väärinkohdelluiksi. Minua kiinnostavat myöskin laitokset, joissa lapsia pidetään. Laittakaa vihjeitä tai omia tarinoitanne osoitteeseen [email protected] niin katsotaan saisimmeko juttua aikaiseksi.

Jos lähdette kanssani jutuntekoon, toivon, että kaikki paperit esim. huostaanottopäätöksestä olisivat käytettävissäni, eikä huostaanottoon johtaneita asioita salattaisi miltään osin.

Katsotaan, seuraisiko tästä jotain.

T. toimittaja, joka haluaa auttaa ihmisiä, jotka ovat joutuneet järjestelmän uhreiksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu