Liukastelua

Tuolla alempana oli juttua lattian liukastamisesta.

Sanokaas te tietävämmät että minikä hemmetin takia sitä parkettia pitää alkaa liukastamaan.

Kuka sellaisella luistinradalla nauttii tanssimisesta, pelkkää hiihtelyä kaatumisen pelossa, tanssimisesta ei tietoakaan.

Valaiskaa ihmeessä...
4803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...sitä liukastetta tarvitsekaan.

Tanssien järjestäminen on kuitenkin liiketoimintaa, joten siinä noudatetaan talouden periaatteita, jotta saadaan tuotto kohdalleen.

On paljon sellaisia tanssipaikkoja (ravintoloita varsinkin), joissa tanssijoiden määrä ei riitä pitämään taloa pystyssä. Niinpä panostetaan bilettäjiin ja hiitelijöihin , joilla ei edes ole tanssikenkiä, saati että sellaiset narikassa vaihtaisivat jalkoihinsa.

Niinpä ulkoa kenkien mukana tuotu sora ja kura pilaavat lattian mahdolliset hyvät ominaisuudet.

Muutenkin tahmeat läskipohjaiset bomarfinit ja Camel-bootsit kaipaavat voitelua pohjan ja lattian väliin, että edes illuusio tanssista saataisiin aikaan.

Ristiriitaa tosin syntyy, kun baaritiskin ääressä aikaansa viettäviltä menee siinä samalla helposti myös pito. Tipahtavat pyrstöilleen, ja kalja läikkyy.

No, sitten taas jo pitoa löytyykin hetken aikaa siinä lätäkön levitessä.

Joissakin paikoissa kylläkin on opittu, kun on tanssijoita kuunneltu. Ehkä on otettu asia liiankin kirjaimellisesti.

Mm. Tulisuudelma luopui jo viime vuonna kahvin levittämisestä päälattialleen. Se on hiukan liian tahmea alkuilasta nykyisellään, mutta menettelee. Myöhemmmin sinne ei tanssimaan sitten mahdukaan kuin orkesteritaukojen aikana satunnaisesti.

Sensijan se varsinainen tanssijoiden käyttämä alue naisten vessojen edestä nirppikseen on aivan liian tahmea kaiken aikaa (vaihtelee tosin pintamateriaalin mukaan aika tavalla).

Eilenkin taas hissien edustan kivi toimi parhaiten, vaikka naukuvaa ääntä aikaan saikin.

Nahkeus siellä tietysti on käytännön sanelema juttu: Reitti on tarkoitettu kävelijöiden kulkuväyläksi, joten turvallisuus on ykkösasia. Känninen kaatuu herkästi.

Aktiivitanssijoiden suosimilla lavoilla ei liukasteita juuri käytetä.

Esimerkiksi Kapakanmäellä ja Krouvinlavalla veistellään lattialle parafiinilastuja jarrumateriaaliksi.

Alkuillasta toimiikin, mutta katoaa tanssijoiden kengänpohjissa yleensä aika nopeasti muualle.

Äänestä
  • Hyvän onanointipaikan tulisuudelman naistenvessojen edusta .. Kiitos tryy tiedosta

    Äänestä

  • Naukuvaa ääntä ai saa aikaiseksi kuin Humppis itse. Suustaan.

    Äänestä

Liukastetta laitetaan niitä kumipohjakenkäläisiä tallaajia varten, jotka käyvät itkemässä kun ei luista.

Olin taannoin tanssipaikassa, jossa oli todella järkyttävän liukasta. Järkkäri alkoi levittämään lisää liukastetta, jolloin huomautin hänelle, että lattia on jo nyt liian liukas. Kaveri jatkoi hommiaan tyynesi toteamalla: "Liukkauden puutteesta on valitettu". No, tuo kerta jäi viimeiseksi vierailukseni ko. paikassa.

Nykyään liukastetta ei juuri käytetä, koska tietääkseni liukasteaine saattaa aiheuttaa syöpää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zöf kirjoitti:

Tuolla alempana oli juttua lattian liukastamisesta.

Sanokaas te tietävämmät että minikä hemmetin takia sitä parkettia pitää alkaa liukastamaan.

Kuka sellaisella luistinradalla nauttii tanssimisesta, pelkkää hiihtelyä kaatumisen pelossa, tanssimisesta ei tietoakaan.

Valaiskaa ihmeessä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu