Hei!
Olen lukenut vietejänne jo vuosia, iloinnut onnistumisistanne, surrut epäonneanne. Kymmenen pitkää vuotta, kaksikymppisestä kolmikymppiseksi kasvoin kanssanne.
Monia kertoja olen jännittänyt, toivonut, ja lopulta pettynyt. Meille ei haikara tullutkaan. Mutta ero meille nyt tuli.
Elämäni rakkaus sai lapsensa muualta, toisaalta ymmärrän, toisaalta se lisäsi katkeruuttani. Viimeinen hoito, viimeinen raskaustestini, joka päättyi negaan sai kyyneleet silmiini, ja mieheni toteamaan että hänen testinsä näyttikin plussaa ja laskettu aika on seitsemän kuukauden päästä.
Hän oli päättänyt käydä sen viimeisen hoidon kanssani loppuun, mutta oli jo päättänyt lähtevänsä mikäli "tulosta ei synny".
Hän sai perheen, onnea siitä. Ei vaan jaksa millään olla onnellinen hänen puolestaan. Oma suru vie liikaa voimia.
Viimeinen hoito takana. Ensi kuussa poistetaan kaikki naiseus minusta. Kohtu ja munasarjat. Terveydellisistä syistä. Olisi pitänyt jo aiemmin, mutta toivoin liikaa, kiltti tyttö yritti miellyttää.
Kolmekymppisenä kroppa vetelee viimeisiään, ja mieli on maassa.
Apua sais, jos jaksais hakea. Nousta tästä suosta. Pohjemmaksi ei kai voi mennä, kun on jo pohjalla.
Elämä on perseestä!
menen ja vedän lenkin, voi sitten ne äiti-ihmiset päivitellä kuinka helppoa on näyttää hyvältä kun ei ole synnyttänyt. Ja perkele kuinka mielelläni olisin ottanut kasan raskausarpia, pahoinvoinnit, koliikit, ja sain vaan margaritaa ja etelän aurinkoa. Ja helvetin yksinäisen vanhuuden, mikäli tää kroppa ei hajoa ennen vanhuutta lopullisesti.
Nyt jätän teidät. Meillä on yhteinen ongelma, vaiva tai vika, mutta mun tie on lapsettomuuden osalta kuljettu loppuun.
Plussaonnea kuitenkin kaikille, ihan jokaiselle. Kun joskus vauvanne öisin huutaa, niin minä kierin silkkilakanoissani, niin vitun yksin..
Olen lukenut vietejänne jo vuosia, iloinnut onnistumisistanne, surrut epäonneanne. Kymmenen pitkää vuotta, kaksikymppisestä kolmikymppiseksi kasvoin kanssanne.
Monia kertoja olen jännittänyt, toivonut, ja lopulta pettynyt. Meille ei haikara tullutkaan. Mutta ero meille nyt tuli.
Elämäni rakkaus sai lapsensa muualta, toisaalta ymmärrän, toisaalta se lisäsi katkeruuttani. Viimeinen hoito, viimeinen raskaustestini, joka päättyi negaan sai kyyneleet silmiini, ja mieheni toteamaan että hänen testinsä näyttikin plussaa ja laskettu aika on seitsemän kuukauden päästä.
Hän oli päättänyt käydä sen viimeisen hoidon kanssani loppuun, mutta oli jo päättänyt lähtevänsä mikäli "tulosta ei synny".
Hän sai perheen, onnea siitä. Ei vaan jaksa millään olla onnellinen hänen puolestaan. Oma suru vie liikaa voimia.
Viimeinen hoito takana. Ensi kuussa poistetaan kaikki naiseus minusta. Kohtu ja munasarjat. Terveydellisistä syistä. Olisi pitänyt jo aiemmin, mutta toivoin liikaa, kiltti tyttö yritti miellyttää.
Kolmekymppisenä kroppa vetelee viimeisiään, ja mieli on maassa.
Apua sais, jos jaksais hakea. Nousta tästä suosta. Pohjemmaksi ei kai voi mennä, kun on jo pohjalla.
Elämä on perseestä!
menen ja vedän lenkin, voi sitten ne äiti-ihmiset päivitellä kuinka helppoa on näyttää hyvältä kun ei ole synnyttänyt. Ja perkele kuinka mielelläni olisin ottanut kasan raskausarpia, pahoinvoinnit, koliikit, ja sain vaan margaritaa ja etelän aurinkoa. Ja helvetin yksinäisen vanhuuden, mikäli tää kroppa ei hajoa ennen vanhuutta lopullisesti.
Nyt jätän teidät. Meillä on yhteinen ongelma, vaiva tai vika, mutta mun tie on lapsettomuuden osalta kuljettu loppuun.
Plussaonnea kuitenkin kaikille, ihan jokaiselle. Kun joskus vauvanne öisin huutaa, niin minä kierin silkkilakanoissani, niin vitun yksin..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nyt on kamalaa mutta usko pois, elämässä tulee sinullekin vielä jotain muuta tilalle ja oman tiesi kuljet, yksin tai toisen kanssa. Itse olen nelikymppinen ja ihan vapaaehtoisesti lapseton. Raskaaksi olisin kyllä varmaan tullut monet kerrat mutta valitsin toisin. Elämä on niin lyhyt, ei sitä pidä kuluttaa katkeroitumiseen. Katkeruus ei tuo yhtään mitään muuta kuin sen, että jäät sinne silkkilakanoihisi yksin pyöriskelemään.
..."raskaaksi olisin tullut monet kerrat mutta valitsin tioisin..!" ei kuulosta kivalta ei. en minäkään mene afrikkaan lapsille sanomaan että älkää välittäkö,syömättä olen ollut minäkin ihan omasta tahdosta sentään!!!!
et tiedä mitä lapsettomuus edes on.se tarkoittaa jotain mitä et saa vaikka haluaisit. tämä palsta ei ole tarkoitettu niille jotka haluavat elää ilamn lapsia..sorry.
ja aloittajalle ... olen aivan sanaton .aivan helvetin sanaton.en sano että elämä jatkuu.sanon vaan että tollaset ihmiset vie meistä niin paljon ettei kukaan ymmärrä. kokemuksesta tiedän.itselleni kävi samoin, mutta tulin raskaaksi,ja mies jatkoi jatkuvaa riewnaamistani koska asuin vielä hänen asunnossaan, kunnes eräänä aamuna sain keskenmenon. nyt olen jälkeenpäin miettinyt, MITÄ ELÄMÄNI OLISI NYT JOS SEN NARSISTINKANSSA OLISIN LAPSEN SAANUT!! hänellä nyt 5v tyttö.. minulla on oma ihana mies ja rakkautta yllinkyllin.en vaihtaisi mihinkään.olen jo 35v ja silti viel hoitoo yritän.sitten kun vaihdevuodet tulee,heitän hanskat tiskiin ja alan suunnittelemaan muuta... mutta VOIMIA VOIMIA.naura sille miehelle sisälläsi.hän ei ansaitse sinua
Hei,
Nyt tuntuu pahalta, mutta ei se tarkoita että elämäsi olisi ohi. Ymmärrän toki sinua paremmin kuin hyvin, koska olen 37-vuotias ja edelleen lapseton, mutten omasta toiveestani. Mieskin on vaihtunut jo pari kertaa ja todennäköisyys lapsen saamiseksi on 0,001% eli kun ei niin ei. Minullakin on terveydellinen syy, mutta kohdunpoistoon ei ole tarvetta, terveys on huono muussa jutussa.
Kävin monen monta vuotta kestävän prosessin jonka aikana hyväksyin että minun elämääni ei tule lasta. Se ei ollut helppoa, mutta nyt ymmärrän että elämä voi silti olla ihanaa. Adoptio ei ollut minulle se joka teki sen ihanaksi vaan vapaaehtoistyö, joka ohjasi elämäni prosessin aikana oikeaan suuntaan.
Ja muista että meitä on muitakin, joten saat varmasti apua kun vaan pyydät. Ja muista että kun "kaikentietävät" vähättelevät sinua, kun "et ole lapsia tehnyt" niin he ovat niitä jotka tietävät hyvin hyvin vähän. Nainen joka on joutunut sopeutumaan lapsettomuuteen on se joka tietää asioita niin paljon paremmin, koska on joutunut käymään pitkän taistelun myös itsensä kanssa.
Tsemppiä, toivon sulle kaikkea hyvää
Älä kokonaan luovuta. Itse olen myös kokenut paljon kamalia asioita elämässäni ja se, mitä olen oppinut on se, että KAIKELLA ON SYYNSÄ!
Olen tällä palstalla uusi ja menemme vasta ensi käynnille klinikalle parin viikon päästä.
Olen itse myös 30 vuotias ja 20-vuotiaana mulle tuli ennenaikaiset vaihdevuodet. Aika kauheaa se oli, mutta onneksi kohtu säilyi.
Sain käsityksen tuosta lähteneestä miehestäsi, että hyvä että läks!
Tiedän, että nyt sattuu ja on kamalaa, mutta olisitko ihan oikeasti halunnut elämän noin itsekkään miehen kanssa???
Aika kauhean tempun teki ja ihmisistä tosiaankin paljastuu se heidän oikea puoli ilman minkäänlaista maskia silloin, kun on vaikeaa.
Tällöin juuri hänen olisi pitänyt pysyä vierelläsi, kun elämä kolhi kovin.
Kyllähän äidiksi adoptionkin kautta pääsee... niin ja saathan ihan itsenäisenä naisenakin hakea hedelmöityshoitoa.
En ihan ymmärtänyt kirjoituksestasi, kun sanoit miehen testin näyttäneen plussaa ja laskettu aika on 7 kk:n päästä..? Siis kenen kanssa? Elikö hän jotain kaksoiselämää vai?
Kyllä sinunkin elämä muuttuu paremmaksi varmasti pian, kun pahin "suruaika" on ohi.
Itse kun koin karvaan eron 5 vuotta sitten, niin luulin kuolevani siihen paikkaan. Sittenpä huomasinkin, että taisi silläkin erolla olla oikeasti syynsä... löysin aivan ihanan miehen, joka on vierellä niin ilossa, kuin surussakin.
Toivon kaikkea hyvää ja onnea tulevaan. Uskon kyllä, että sulle on elämä varannut jotain todella erityistä... odota vain hetki ja huomaat.
Paljon voimia sinulle elämääsi. On varmasti niin, ettei tämän rankempaa lapsettomuushoitojen päättymistä voisi enää olla. Minusta tuntuu kamalalta ajatella, että lapsettomuushoitojen päättymiseen liittyvän kriisin lisäksi joudut yhtä aikaa käymään läpi parisuhteen päättymistä. Vaikka en entistä miestäsi tunnekaan, niin tulee kyllä vahvasti mieleen, ettei tällaisen ihmisen kanssa olisi muutenkaan voinut rakentaa kovin hyvää tulevaisuutta, koska tuollainen petollinen mielenlaatu ei ole niin muuttuvaista sorttia.
Käyn itsekin läpi kolmannen ivf:n jälkeisiä tunnelmia, kun hoidot ovat ilmeisesti nyt julkisella päättymässä. En vielä tiedä, miten tähän kaikkeen suhtaudun ja millaiseksi elämäni muotoutuu. Kuitenkin sinulla ja minulla on elämä, vaikka kohdustamme ei synny uutta elämää. Toivon sinulle hiljalleen valoisammaksi muuttuvaa syksyä ja paljon voimia. Kannattaa hakea apua ja käydä juttelemassa tilanteesta ammatti-ihmisen kanssa!
Luen palstaa ensimmäistä kertaa ja luin kauhistuneena kertomuksesi. Olet varmasti todella kovilla. Mutta muista, että parempia miehiä kuin tuo sinun KAMALA exäsi on todella olemassa! Se saattoi nyt tuntua elämäsi rakkaudelta, mutta tosiasiassa elämäsi oikea rakkaus ei tule koskaan kohtelemaan sinua noin! Ja sen oikean tavattuasi voitte suunnitella vaikka adoptiota, sillä ikäsi puolesta sinulla on senkin suunnitteluun vielä vuosia aikaa.. Elämäsi onni ei todellakaan kävellyt exäsi hahmossa ovesta ulos, etkä tule jäämään niihin silkkilakanoihisi yksin!
Hieno kirjoitus. Elämänmakuinen.
Ihailen suorapuheisuuttasi. sinuna kirjoittaisin kirjan.
Jos haluat, kirjoita mulle.
[email protected]
Viestisi sai minut todella surulliseksi ja mietteliääksi.
En osaa sanoa mitään mikä sinua lohduttaisi. Katkera ja surullinen saat olla, ehdottomasti.
Itse olen kaksikymppinen, lapsettomuudesta kärsivä. Saa nähdä miten minun käy... Koskaan ei tiedä.
Toivon todella, että löydät vielä elämällesi sisällön. Toivon, että löydät rakkauden, miehen jonka kanssa jakaa loppuelämän ilot ja surut. Ja ehkä sen kauan kaivatun lapsen, adoption kautta.
Varmasti tiedät, ettet ole yksin!
Toivon todella paljon onnea sinulle elämään! Toivottavasti löydät vielä sen, mitä olet etsinyt.