Miten te olette kouluttaneet pennun tulemaan luokse käskystä- aina ? Meidän pentu tulee innosta pinkeänä juosten sisällä ja myös pihalla jos menemme luoksetuloa nimenomaan sinne harjoittelemaan. Mutta jos pentu pääsee karkaamaan ovesta/remmistä jne niin hän muuttuu täysin kuuroksi ja lähtee juoksemaan minne sattuu eikä ollenkaan anna ottaa kiinni, ei sitten millään. Miten te saatte koiranne tottelemaan joka tilanteessa ? Minkä ikäisenä tuollasita ehdotonta tottelevaisuutta voisi odottaa ?
Luoksetulo
pentucollie
6447
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
laita aina kiinni, kun tulee. Oppii muuten, että on tylsää tulla. Kannattaa lainata Tuire Kaimion kirja pennun kasvatus.
Kun pentu ei tottele irrallaan ollessa käskyä, huuda pennun nimi ja lähde juoksemaan poispäin tai mene piiloon. Palkitse kun tulee ja anna olla irti.
metsissä ym. piiloon meneminen on hyvä keino opettaa luoksetuloa.
Jos lähdet sen perään, siitä tulee pennulle leikki.
Olen opettanut meidän pennulle luoksetuloa juuri niin kuin ed. kirjoittaja(jke).
Lisäisin vielä että paras paikka harjoitella "tänne" komentoa (eli kontaktia koiran kanssa) on rauhallinen metsä, jossa koira kokee että sinä olet hänen turvansa. Eli lähdet juoksemaan huudat koiran nimeä ja "tänne" ja kyykyssä otat pennun vastaan, ja ensin kehut sitten palkitset. Ja pentu on pentu älä käytä "tänne" komentoa, jos aavistat ettei se tule. Jos pentu ei tule "tänne" komennolla se pitää hakea, mutta koskaan ei saa olla vihainen. Kyllä se siitä....
Luoksetulon opettamisessa idea on saada koira jollain keinolla tulemaan ohjaajaa kohti. Ohjaaja voi hyppiä, ääntelehtiä, juosta pois koirasta tai mitä tahansa.. Kun pentu tulee ja vauhti on kovimmillaan, liitetään käskysana ja huudetaan koiralle "tänne" kesken juoksun. Kun pentu on tullut luokse palkataan ylitsevuotavasti. Pennun tulisi yhdistää käskysana siihen hetkeen kun se on juoksemassa täysiä kohti ohjaajaa. Näin luoksetulosta syntyy ripeä.
Palkkana kannattaa käyttää jotain mitä koira todella himoitsee. Jos pentu on kovin taistelutahtoinen, voi ostaa vaikka yhden juuttipatukan jota käyttää ainoastaan luoksetulon palkkaamisessa eikä milloinkaan muulloin. Palkka on sitä tehokkaampi mitä ainutlaatuisempi. Ei siis kannata palkata lelulla joka on aina koiran saatavilla ja ruoalla, jota se normaalisti saa.
Itse olen opettanut luoksetulon käskysanan lisäksi pillillä. Tähän koira on ehdollistunut todella vahvasti, eikä ole tilannetta vielä tullut vastaan jolloin se ei pillin vihellyksestä lähtisi rakettina tulemaan kohti. Pillin vihellys kuulosta aina samalta ja erottuu muusta hälinästä toisin kuin käskysana. Korkea ääni aiheuttaa koirassa myös luonnostaan valppausrefleksin.
Kyllä "ehdotonta" luoksetuloa voi odottaa jo joltain 3-5kk pennulta aivan hyvin. Sitten pian iskee se niin rasittava murrosikä ja luoksetulosta ei ole välttämättä tietoakaan taas vähään aikaan.
aina luoksetulosta nakilla (joka on suurinta herkkua ja jota muuten ei saa). En ota kiinni ana kun tulee luokse, päin vastoin voimme kymmeniä kertoja päivässä harjoitella luoksetuloa ilman kiinni ottamista. Ja pentu tulee AINAinnosta juosten kun kuulee sanan tänne(kun olemme nimenomaan tätä asiaa harjoittelemassa). Mutta jos pentu pääsee ovesta karkaamaan tai muuten pääsee irti, kaikki unohtuu.... se on ongelma
Sittenhän kaikki on kunnossa. Olet toiminut aivan oikein. Kyse on vaan siitä, että koira valitsee kahden ärsykkeen välillä. Ensimmäinen on sinun luoksekutsusi, josta se tietää seuraavan kehuja ja nameja. Toinen ärsyke on ulko-oven takana avautuva vapaus kaikkine jännine tuoksuineen ja äänineen. Tämä jälkimmäinen ärsyke on koiralle vahvempi ja se valitsee sen.
Nyt pitää vain jatkaa luoksetulon vahvistamista palkkaamalla kuten tähänkin asti olet tehnyt. Kun luoksetulo on vielä epävarmaa ei kannata koiraa kutsua kun epäilee, ettei se kutsusta huolimatta tule. Näin käskysanan tehokkuus voisi heiketä. Kyllä se ajanmyötäkin alkaa kiinnostumaan sinusta enemmän, nyt ulkomaailma on vaan niin uusi ja jännä asia.