Miten tulla suosituksi?

Yksvaaann

Eli siis miten teidän mielestä tullaan suosituksi? Tää on varmaan sellanen asia johon suurin osa ainakin pyrkii ja toivoo pääsevänsä vaikkei sitä ääneen sanoisikaan.

147

17869

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tietty moni pyrkii - niin minä itsekin. Suosituksi ja ennen kaikkea hyväksytyksi. Itse aion laulajaksi, joten kysymys on omalta osaltani sikäli ratkaistu ajan kanssa, mutta, mutta... vaikea kysymys. Itse en tiedä vastausta... miellyttää ei ainakaan kannata yrittää - itse yritin 11vuotta, mutta se tie ei toimi. Sanon siis kokemuksella

    • Varaa oma nimimerkki

      Noh, tapojahan on monia. Jokainen yrittäjä keksiköön oman. Osa tavoista avaa ovet menestykseen elämässä, kun taas toiset vievät hetken kestävän huuman jälkeen rappioon.

      On sähläreitä ja pellejä, joiden toiminta on puoleensavetävää...
      On niitä jotka ovat niin hyviä jossain, että saavat ympärilleen ihailijalauman...
      On sosiaalisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka haalivat porukkaa...
      On reiluja & auttavaisia "kaikkien kavereita..."
      On "hurjia tyyppejä" ja koviksia, joiden tempaukset saavat aikaan palvontaa...
      On siipeilijöitä, jotka kaveeraavat suosittujen kanssa...

      • Phoenix´

        Sä et varmaan tota kirjottaessa edes ajatellu että toi mullistais kenenkään ajattelua, mut toi todella teki sen. Siis, toi ratkas niin monet ajatukset mun mielessä tällä hetkellä. Mä etin itteäni ja yritän löytää millä tavalla mä miellytän ihmisiä. Millä tavalla mä olisin ihmisten hyväksymä. Kiitos tosta kommentista. Se tulee tosissaan muuttamaan mua. Selkeytti mun ajatuksia aivan sairaasti.

        Tosi ironista tässä on se, että mä olin ollu noista mainitsimista malleista viittä ensimmäistä. Enkä silti vielä äsken osannu ajatella miten mä kadotin ne kaikki kaverit mun ympäriltä.

        Totuus on se että mä yksinkertasesti lakkasin olemasta mitään noista. Mä vaihdoin koulua ja jäi vanhat kaverit pois. Olin vähän turhautunut siihen kun ei ollu enää niitä ihailijoita ympärillä. Aloin pelaamaan paljon koneella ja tulin passiiviseks, sen sijaan että olisin mennyt ja tehnyt uusia tuttavuuksia.

        Mä lakkasin olemasta huumorintajullaan muita viihdyttävä pelle, jota mä satuin hyvällä maulla olemaan just vanhoissa porukoissani, joissa en enää voinu pyöriä.

        Mä lopetin kaiken mitä mussa ihaitiin. Kaiken missä olin "hyvä". Kickboxingin, lätkän ja yleisesti ottaen kaiken. Mä en tehny enää mitään missä mä olisin hyvä. Istuin vaan koneella. Sitä ennen taas olin liikunnassa tosi vahvoilla ja mulla on tosi terävä pää. Mä olin luokan ainoa, jota ei haukuttu nörtiks hyvien numeroiden takia.

        Mä olin todella sosiaalinen ja sanavalmis. Se autto mua pienenä rakentamaan pohjan, joka teki musta niin suositun. Sosiaalisuus on kaikkein tärkein. Se on vahvin valtti, vaikka mä olin yksinkertasesti kaikessa hyvä. Tuntuu tosi itserakkaalta sanoa tää, mutta se tosissaan oli mun kohalla niin, että mihin tahansa ryhdyin, onnistuin. Ilman sosiaalisuutta en olis mitään onnistunu saavuttamaan.

        Mä olin auttavainen ja reilu, mutta kun kävin passiiviseks sekin puoli väheni. Aloin ajattelemaan omaa napaa.

        Mä olin myös hurja tyyppi, nyt vasta tajusin mitä kaikkea tein. Aina kun tuli jotain pelottavaa, mä uskalsin tehä sen. En pelänny mitään, tai lähestulkoon ketään. Mä muistan kun lyötiin kavereiden kanssa vetoa, uskallanko hypätä lokakuussa sillalata reilun 5 metrin pudotuksen kylmään veteen, keskellä yötä. Tulihan se tehtyä. Kaverit nauro ja sitä juttua kerrottiin vielä aika pitkän ajan päästä.

        Mä olin sillon niin tietonen mihin pystyn. Jotenkin vaan kadotin itteni. Nyt kuitenkin muistan miten saada se kaikki takas. Oli ihmiset samoja tai uusia, mä tiedän miten niitä miellyttää. Olin typerässä tilanteessa jumissa ja nyt tajusin miten muutan kaiken. Mä tiedän taas missä mä oon hyvä ja miten mä voin sitä hyödyntää.

        Kiitos. Tossa oli filosofisesti ajatellen lyhyesti ja ytimekkäästi ilmastu kaikki menestyksen tiet. Joskus sitä löytää ihan mullistavia asioita ihan arkipäivisistä asioista ja miltein mitättömistä paikoista. Kiitos, vielä kerran.

        Tästä se sit alkaa..

      • hampiapurren
        Phoenix´ kirjoitti:

        vaan kaikki oli lueteltu mahdollisimman konkreettisesti. sitä paitsi noi jutut on aika itsestään selviä, en tosin tiedä minkä ikäinen olet tai kuinka tyhmä..ja aika sääli jos pitää oikein hakemalla lähteä hakemaan sitä suosiota vaikka samaan aikaan sepostaa tekopyhästi kuinka on jo ennenkin käyttänyt niitä keinoja. siis tiedän kyllä missä kohtaa koit tämän ns. valaistuksen, mutta tarkoitukseni oli siis vain sanoa, että aivojen käyttö sallittu.

      • ?
        hampiapurren kirjoitti:

        No koki se einsteinkin valaistukse ku omena tippu päähä vai mikä senki hörhö nimi oli.

      • Ei niin mestari

        "Filosofia on jännä" -pekka routalempi
        0fft0p1c:
        Filosofia on asioiden ajattelua, ymmärtämistä, ihmettelyä, yksinkertaistamista, pohjalta rakentamista jotta käsittäisi asian kaikki puolet (viestini ei ole filosofinen, se vain auttaa sinua...)
        Oli erittäin filosofinen kehityskertomus itsestään! Elä dissaa!

      • Idän tietäjä
        ? kirjoitti:

        No koki se einsteinkin valaistukse ku omena tippu päähä vai mikä senki hörhö nimi oli.

        Ihan Isac Newton tämän keksi ja tästä syntyikin Newtonin lait, joita on 3kpl.

      • Anonyymi
        hampiapurren kirjoitti:

        vaan kaikki oli lueteltu mahdollisimman konkreettisesti. sitä paitsi noi jutut on aika itsestään selviä, en tosin tiedä minkä ikäinen olet tai kuinka tyhmä..ja aika sääli jos pitää oikein hakemalla lähteä hakemaan sitä suosiota vaikka samaan aikaan sepostaa tekopyhästi kuinka on jo ennenkin käyttänyt niitä keinoja. siis tiedän kyllä missä kohtaa koit tämän ns. valaistuksen, mutta tarkoitukseni oli siis vain sanoa, että aivojen käyttö sallittu.

        Toi ei kerro tosta tyypistä paljoakaan joten oot ite aika tyhmä! Ja joo toi kommentti on laitettu tänne melkeen kymmenen vuotta sitten 😜😀

        HAMPIAPURREN.

      • Anonyymi

        Hyvä

      • Anonyymi
        Phoenix´ kirjoitti:

        Sä et varmaan tota kirjottaessa edes ajatellu että toi mullistais kenenkään ajattelua, mut toi todella teki sen. Siis, toi ratkas niin monet ajatukset mun mielessä tällä hetkellä. Mä etin itteäni ja yritän löytää millä tavalla mä miellytän ihmisiä. Millä tavalla mä olisin ihmisten hyväksymä. Kiitos tosta kommentista. Se tulee tosissaan muuttamaan mua. Selkeytti mun ajatuksia aivan sairaasti.

        Tosi ironista tässä on se, että mä olin ollu noista mainitsimista malleista viittä ensimmäistä. Enkä silti vielä äsken osannu ajatella miten mä kadotin ne kaikki kaverit mun ympäriltä.

        Totuus on se että mä yksinkertasesti lakkasin olemasta mitään noista. Mä vaihdoin koulua ja jäi vanhat kaverit pois. Olin vähän turhautunut siihen kun ei ollu enää niitä ihailijoita ympärillä. Aloin pelaamaan paljon koneella ja tulin passiiviseks, sen sijaan että olisin mennyt ja tehnyt uusia tuttavuuksia.

        Mä lakkasin olemasta huumorintajullaan muita viihdyttävä pelle, jota mä satuin hyvällä maulla olemaan just vanhoissa porukoissani, joissa en enää voinu pyöriä.

        Mä lopetin kaiken mitä mussa ihaitiin. Kaiken missä olin "hyvä". Kickboxingin, lätkän ja yleisesti ottaen kaiken. Mä en tehny enää mitään missä mä olisin hyvä. Istuin vaan koneella. Sitä ennen taas olin liikunnassa tosi vahvoilla ja mulla on tosi terävä pää. Mä olin luokan ainoa, jota ei haukuttu nörtiks hyvien numeroiden takia.

        Mä olin todella sosiaalinen ja sanavalmis. Se autto mua pienenä rakentamaan pohjan, joka teki musta niin suositun. Sosiaalisuus on kaikkein tärkein. Se on vahvin valtti, vaikka mä olin yksinkertasesti kaikessa hyvä. Tuntuu tosi itserakkaalta sanoa tää, mutta se tosissaan oli mun kohalla niin, että mihin tahansa ryhdyin, onnistuin. Ilman sosiaalisuutta en olis mitään onnistunu saavuttamaan.

        Mä olin auttavainen ja reilu, mutta kun kävin passiiviseks sekin puoli väheni. Aloin ajattelemaan omaa napaa.

        Mä olin myös hurja tyyppi, nyt vasta tajusin mitä kaikkea tein. Aina kun tuli jotain pelottavaa, mä uskalsin tehä sen. En pelänny mitään, tai lähestulkoon ketään. Mä muistan kun lyötiin kavereiden kanssa vetoa, uskallanko hypätä lokakuussa sillalata reilun 5 metrin pudotuksen kylmään veteen, keskellä yötä. Tulihan se tehtyä. Kaverit nauro ja sitä juttua kerrottiin vielä aika pitkän ajan päästä.

        Mä olin sillon niin tietonen mihin pystyn. Jotenkin vaan kadotin itteni. Nyt kuitenkin muistan miten saada se kaikki takas. Oli ihmiset samoja tai uusia, mä tiedän miten niitä miellyttää. Olin typerässä tilanteessa jumissa ja nyt tajusin miten muutan kaiken. Mä tiedän taas missä mä oon hyvä ja miten mä voin sitä hyödyntää.

        Kiitos. Tossa oli filosofisesti ajatellen lyhyesti ja ytimekkäästi ilmastu kaikki menestyksen tiet. Joskus sitä löytää ihan mullistavia asioita ihan arkipäivisistä asioista ja miltein mitättömistä paikoista. Kiitos, vielä kerran.

        Tästä se sit alkaa..

        Haluisin olla koulun suosituin onko mitään vinkkejä siihen koska musta tuntuu että mun poika ystäväkin vihaa mua niin ja mun kaveri porukka sentään ei vihaa mua mutta miten mun kaveri porukka voisi tulla suosituksi meidän koulussa?!

    • .,.,.,.

      Osoitat ettei sinulta itseluottamusta puutu. Olet ystävällinen, niin sanottu kaikkien kaveri. Olet mielenkiintoinen, etkä missään nimessä anna periksi.
      Osoitat, että sinä olet pomo. Pystyt siihen, pystyin minäki.

    • saraa`

      ala-ja yläasteella olin ns. epäsuosittu, mutta kun aloin käyttää meikkejä ja pukeutua kuin "teini" niin sain jätkiä ympärille ja paljon kavereita..en ole mikään ihanne painoinen tai luonnonkaunis..eka täytyy aloittaa asenteesta jos haluu muuttuu..uusi vaatevarasto ja ole hyvällä ja puheliaalla asenteella liikkeellä:)

      • mietithän

        Toisten mielistely ei ole järin kannattavaa... siihen älä sorru sillä se menee kategoriaan 'hetkelliset' eikä auta rakentamaan minäkuvaa pätkääkään.
        Takaan ettei kukaan ole suosittu kovin monen ihmisen miellessä (miinus julkkikset, mutta mitä niissäkin suositaan? ei luonnetta ainakaan aidosti.. )

        Suosituthan ovat usein sakkia, joka kerää päätöntä ja sielutonta laumaa ympärilleen, mistä ei todentullen jää paljoa jäljelle kun massan voima hiipuu. Opi arvostamaan niitä muutamia, jotka ehkä jo arvostavat sinua ja jos näitä ei ole niin takaan, että ajan kanssa tulee.

        Kuuntele sanoja suosittu ja arvostettu oikein harkinnalla niin huomaat pikku eron. Mieti myös kummaksi haluat.

      • Anonyymi

        Minä hän olen ns suosittu ja jos sinulla ei ole kavereita niin pyydä vaan muita olemaan sinun kaveri ala olla niin kuin he/hän😇😇

    • roketo

      minä olen epäsuosiossa ja hiljainen tyyppi. suosituksi tullaan siten, että meikataan paljon,pukeudutaan teinimäisesti, riehutaan tunnilla ja kerätään ylimäärästä huomiota typerällä huutamisella. Näin ainakin mun koulussa.
      Minä en oo koskaan ollu suosittuun päinkään ja se johtuu paljon siitä, että olen hiljainen ja olen hevari, jolloin luonnollisesti kaikki kattoo paheksuen, varsinkin näin pienellä paikkakunnalla.
      Mutta ei mulla oo kyllä mitään halua tulla suosituksi.

      • justsiinsa joo...

        "suosituksi tullaan siten, että meikataan paljon,pukeudutaan teinimäisesti, riehutaan tunnilla ja kerätään ylimäärästä huomiota typerällä huutamisella."
        älä luulekkaan! meidän luokan suosituimmat(ja koko koulun) pukeutuu ihan normisti, meikkaa jonkin verran (ei paljoo) ja käyttäytyvät tunneilla hiljaa ja ovat ysioppilaita. meidän koulu on tän paikan suurin enkä missään tuppukylässä asu vaan ihan suurkaupungiss

      • hahahahaahahahahahah

        "Minä en oo koskaan ollu suosittuun päinkään ja se johtuu paljon siitä, että olen hiljainen ja olen hevari"

      • Voi hyvä jumala
        justsiinsa joo... kirjoitti:

        "suosituksi tullaan siten, että meikataan paljon,pukeudutaan teinimäisesti, riehutaan tunnilla ja kerätään ylimäärästä huomiota typerällä huutamisella."
        älä luulekkaan! meidän luokan suosituimmat(ja koko koulun) pukeutuu ihan normisti, meikkaa jonkin verran (ei paljoo) ja käyttäytyvät tunneilla hiljaa ja ovat ysioppilaita. meidän koulu on tän paikan suurin enkä missään tuppukylässä asu vaan ihan suurkaupungiss

        Oikeesti, mitä vittua.. -.-

      • yks stadilainen vaa
        justsiinsa joo... kirjoitti:

        "suosituksi tullaan siten, että meikataan paljon,pukeudutaan teinimäisesti, riehutaan tunnilla ja kerätään ylimäärästä huomiota typerällä huutamisella."
        älä luulekkaan! meidän luokan suosituimmat(ja koko koulun) pukeutuu ihan normisti, meikkaa jonkin verran (ei paljoo) ja käyttäytyvät tunneilla hiljaa ja ovat ysioppilaita. meidän koulu on tän paikan suurin enkä missään tuppukylässä asu vaan ihan suurkaupungiss

        mis maas oot? :D koska suomes ei oo suurkaupunkei...

      • On täällä vitu tyhmä
        yks stadilainen vaa kirjoitti:

        mis maas oot? :D koska suomes ei oo suurkaupunkei...

        Onpa vitun tyhmä -.- Helsinki,Turku Ja Tampere Vitu tyhmä

      • Pekka r
        On täällä vitu tyhmä kirjoitti:

        Onpa vitun tyhmä -.- Helsinki,Turku Ja Tampere Vitu tyhmä

        Valitettavasti yksikään ei ole suurkaupunki... (Plus helsiinki on perseesta ja ankea betonikaupunki jossa ei toimi mikään ja osalla porukasta on käsitys että kehä komosen jälkeen ei ole elämää...)

      • mietis viellä
        On täällä vitu tyhmä kirjoitti:

        Onpa vitun tyhmä -.- Helsinki,Turku Ja Tampere Vitu tyhmä

        mikään niistä ei ole maailman luokassa suurkaupunki vaan pohjoismaiden luokas. Vertaa vaikka pääkaupunki seutua 1milj asukasta Tokion metropoli alueeseen melkein 30milj asukasta. Helsinki, Turku ja Tampere saattavat tuntua suomalaisen mielestä suurilta.

      • idiotatos
        On täällä vitu tyhmä kirjoitti:

        Onpa vitun tyhmä -.- Helsinki,Turku Ja Tampere Vitu tyhmä

        sarkasmi :D

      • Pikku kaupunkilainen
        Pekka r kirjoitti:

        Valitettavasti yksikään ei ole suurkaupunki... (Plus helsiinki on perseesta ja ankea betonikaupunki jossa ei toimi mikään ja osalla porukasta on käsitys että kehä komosen jälkeen ei ole elämää...)

        Nyt puhutaanki siintä et muihin Suomen kaupunkeihin verrattuna Helsinki, Turku ja Tampere o suurkaupunkeja.

        Kyl kaikki tietää ilma siutakii et esim. New Yorkis o enemmä ihmisii ku koko Suomes.

    • NalleKarkki91

      Suosittu voi olla monella lailla, mut yleensä ihmiset tykkää jos on avoin ja oma itsensä. Eli älä al esittämään mitään mitä et ole. Oo vain tyytyväinen kaikkiin ystäviin mitä sulla on, suositulla nimittäis saattaa olla kaveri piirissä melkosii pettureit.

    • Reetta-86

      jos ei ole valmis juoksemaan joka käänteessä porukan perässä :D. Esim. polttamaan tupakkaa tai myöhästelemään aina tietyiltä tunneilta muiden mukana. Silloin vasta tulee sellaiseksi "näkymättömäksi", jolle kukaan ei tosiaankaan huomauttele mitään. Mutta kannattaako tämä? Eikö olisi parempi vain olla oma itsensä, vaikka joku/jotkut soittaisivatkin suutaan?

      • minä tässä juu..

        Olen 13 vuotias tyttö. Olen ollut koko ala-asteen melko suosittu, mutta välillä joku muu siirtyi paikalleni. Siltä ei voi välttyä.

        Jotkut pitävät minua edelleen ilkeänä, vaikka olen hyvin sosiaalinen koulussa. Luulo voi johtua tosin siitä, että olen suht. hoikka, laitan kajaalia ja ripsiväriä, ja ihoni on aika ''baybe face'' eli en tarvitse meikkivoiteita. Käytän merkkivaatteita, tummia pillifarkkuja, vartalonmyötäinen huppari ja jokin bling bling koru, ja olen värjännyt hiukset tumman punaisiksi, muttei minua nyt räppäriksi voi laskea. Se kuuluu omaan tyyliini, ja vaikka joku kuinka vihaisi minua siitä, en anna sen häiritä. Se nostaa jo suosiotani.

        En välitä muiden mielipiteistä tässä asiassa. Pojat ovat ympärilläni harva se päivä, koska olen samanlainen kuin hekin. En tiedä miksi, mutten koskaan juurikaan ole ajatellut että ''Nyt tahdon olla suosittu'', se vaan jotenkin tapahtuu itsestään. Toki asioihin voi vaikuttaa tyylilläkin, koska moni luokallamme angstaa koko ajan, mutta minä olen aina se pirteä veikko.

        Siis pointtini on se, että aina ei voi mitään jos ei ole suosittu, eikä sillekkään jos on. Elämä on aina tällaista, kaipaan usein itsekin angstia ja yksinäisyyttä, mutta kun kaikki hyörivät ympärillä, se ei ole mahdollista. Joskus olen jopa onneton kun kaipaan omaa rauhaa. Siis tässäkin on huonoja puolia! Toivoisin melkein olevani epäsuosittu, tämä on jo onnetonta elämää =//

        Mutta kaikkea hyvää ja ihanaa sinulle

      • toiveikas
        minä tässä juu.. kirjoitti:

        Moikka. Mä oon n.13 vuotias tytsy ja haluisin olla suosittu. Viime lukuvuonna hengasin kahen BF.n kanssa mut toinen muutti toisel puolel suomee. 6-luokka lähti käyntiin iha okst mut eipä aikaakaan kun mulle ja mun BF.lle tuli eiita pikku jutusta. Riita kesti ehkä n.2 kk. Mun silloinen Ex. BF oli hengannu koulun suosituimmassa tyttö porukassa jotka oli ollu munkin kavereita. Saatiin sit sovittuu ja kaikki hyvin siis oppitunnilla. Nää kaikki suositut porukassa olevat on rinnakkais luokalla ja mun kaveri ainoo meijän luokast siin porukassa. Aina kun mun frendi näkee sen bf.t tuntuu että katoan maan päältä. Mä voin olla niiden välissä mutta ne ei huomaa mua. Vitutaa niiiiiiiiiiiiin paljon. Jos oon ite suosittu ehkä ne hengais mun seurassa.

      • Toiveikas
        toiveikas kirjoitti:

        Niin ja mä olen sanonut tälle mun frendille et se vähän häiritsee ja et joudun hengaa ei toivotuis porukassa. Mut ei se auta asiaa ja siltä varalta että mun frendi lukee tän oon hienotunteinen.
        Emilia haluun et tiiät mit must tuntuu ja tiiän että ei oo heippoo sullakaan mut pyydän suoraan kysymykseen suoraa vastausta. Haittaisko se sun elämää kauheesti jos oikeesti katoaisin maan päält? Ei enää nähtäis eikä juteltais. Kyllä mua vituttaa mut hillitsen sen yleensä että voisin saada mahdollisuuden viel ja tiiän et oon saanut niitä jo pilvin pimein. Mutta mä antaisin mun frendille niin mont mahdollisuutta kun se tarvii ja nyt kun jälkeen päin miettii me Riideltiin ihan tyhmist asiois. Mä loukkasin sua, tiedän. Olin inhottava ja ilkee, tiedän. Oot ollu niin paljon sallin ja muiden kanssa että oot "liimautunut" niihin.
        T: Pikku Myy

    • halveksuja111

      Kyllä ihmiset on julma ja tyhmä vitsaus, jos näin typerien asioiden takia pääsee ns. "suosituksi" ja kaikkein eniten harmittaa juuri ihmisten tapa vinkua ja puuttua asioihin, jotka eivät kuulu heille lainkaan..

      • bhbbbiuhioijooio

        ei kannata ainakaan yrittää päästä suosituksi sillä että rupeat olemaan joku pissis tms.. Suosituksi pääsee muullakin tavalla kun sillä, koska nämä ketkä katsoo vain ulkonäköä ja valitsee niin kaverinsa eivät tule koskaan olemaan oikeita ystäviä mutta ehkä kavereita. Heitä yhdistää vain uudet vaatteet, meikit ja mutt tämmöiset "nyt" asiat..

        Mä en oo koskaan ollu laiha enkä muutenkaan mitenkään erikoisen kauniskaan mutta silti olin ylä asteella ns. "suosittu" se johtui siitä että olin kaikkien kaveri, iloinen, puhelias ja hauska... Se veti puoleeni niin tyttöjä kuin poikiakin ja olen vieläkin monen kanssa yhteyksissä kehen tutustuin 7 luokalla... Vaikka ei siitä kauaa ole koska en ole vasta kuin 22v.. Koskaan en tavoitellut suosituksi tulemista se tuli aivan itsestään. Mutta tämä "suosittu" sana on kyllä minusta väärä kuvaus. Ei kukaan ole suosittu, vaan toisilla on vaan enemmän kavereita eikä se tee kenestäkään suositumpaa kuin muutkaan...

    • sini-helmi

      moi oon 8v tyttö joka tuntee olevansa yksin osaan laulaa tanssia ja puhua viaraille toivon tulevani
      rikkaaksi

      • hmmmmmmmmmmm

        Pidä yhteyttä vanhoihin kavereihin, koska he ovat vieläkin kavereita!!!

    • trueharmony

      olen siis nyt lukion kakkosella ja voin kertoa, että suosion salaisuus ei ole oikeasti mikään luokan pellenä heiluminen tai korkeat arvosana eliittikoulussa.

      itse olen käynyt yläasteen ja lukion aikana eri vaiheita läpi, en kauhean tietoisesti, mutta jotenkin se tyyli ja käytös on muuttunut tässä vuosien aikana melkeimpä ääripäästä toiseen.

      13-vuotiaana,7.luokan alussa olin sellainen "tavis".en meikannut yhtään ja olin sitä jyrkästi vastaan,vaatetukseni oli aika perus,sain silmälasitkin siinä samalla. en ollut mikään hissukka ja mulla oli kavereita, mutta yläasteen alettua huomasin, että sielä on ihan eri kuviot.luokallani oli muutama hauskuuttaja ja riehuja, joiden "varjoon" sitten moni jäi, minä mukaanlukien.en kuitenkaan ymmärtänyt vielä sen ikäisenä suosion merkitystä vaan jotenkin syrjäydyin sitten jotenkin muiden hissukoiden mukana ja tyylinikin alkoi muuttua.

      aloin pukeutua niittivöihin,hippimäisiin vaatteisiin ja aloin meikata aika runsaasti.tyylini oli todella sekava.aloin käyttäytymään kovaäänisesti ja minua olisi käytöksen perusteella voinut kutsua pissikseksi vaikka monia muita sillä nimellä haukuin. samalla itsetuntoni kuitenkin alkoi laskea ja murrosiän paineet nousta.

      8. luokalla vaihdoin koulua ja siellä oli taas ihan eri meininki, koulu oli täynnä kiusaajia ja minä kummalisuuteni kanssa joudun kiusaamisen kohteeksi. tämä uusi koulu tavallaan kouli minusta "normaalin".kahdeksannen luokan lopussa opin että kiusaamisesta pääsee eroon olemalla samanlainen kuin kiusaajat ja niimpä minusta tuli kunnon tepe.seuraavana kesänä aloin käyttää paljon alkoholia ja kapinoin ihania vanhempiani kohtaan.

      9.luokalla luulin kaiken helpottavan, sillä olin nyt kaikkea sitä ainesta mitä suosituksi tulemisen luullaan vaativan. olin kovaääninen,koulu meni vähätellen ja pukeuduin kuin pissikset.kuitenkin minua alettiin haukkua teiniksi ja itsetuntoni oli kuitenkin vielä todella alhaalla lähinnä ulkonäköpaineiden takia, että koin hetkittäisiä masennuksia.

      kaikki helpottui ja elämä jotenkin tuntui kuitenkin aukeavan uudelleen kun perukoulu loppui ja lukio alkoi.viisastuin sinä aikana todella paljon enkä enää pyrkinyt suosioon vaan pukeuduin asiallisesti,mutta tyylikkäästi,olin kaikille ystävällinen enkä esittänyt enää tyhmää.en kuitenkaan yrittänyt kaverustua kaikkien kanssa vaan olen juuri niiden ihmisten ystävä, ketkä haluan omiksi ystävikseni. en kikattele pojille enkä katso halveksuen ketään japaniernua.

      nyt lukiossa olen ollut hyvin tasapainoinen, sillä olen oppinut, että olemalla oikeasti oma itsensä, järkeä käyttäen ja antaen kaikkien muiden ihmisten olla juuri siinä omassa arvossaan voi tavoittaa tasapainoisen ja silti ystävärikkaan elämän. mitä hyötyä on monista turhista kavereista kun voi omistaa muutaman todella hyvän ystävän?itselläni onneksi säilyi yläasteelta pari sellaista. ja kumppaninkin saa kun on ensin itse tasapainoinen ja hyväksyy ensin itsensä ennenkuin päästää toisen lähelleen. minä en ollut koskaan seurustellut ennen lukiota, aiemmin oli vain seksisuhteita ja pikkujuttua (joista ehkä suurin osa, myönnettäköön,oli huonoja). nyt mulla on kuitenkin maailman ihanin ja todella komea poikaystävä. elämäni on kaikin puolin todella harmonista enkä ole tarvinut sen aikaansaamiseksi mitään konsteja. kokemus on opettanut ja nyt ihmisten läpi on todella helppo nähdä.

    • mikä minussa on vika

      Olen pian 15-vuotias tyttö. Ala-asteen viidennen ja kuudennen luokan, olin ajoittain suosittu, ajoittain taas omien "ystävieni" kiusan kohde. Oli minulla aina paras kaveri johon tutustuin eskarissa. Hän ei uskaltanut sanoa kiusaajia vastaan joten alistuin vain heidän sanoihinsa.
      Ylä-asteelle siirtyessä perheeni muutti muualle ja niin minäkin menin eri kouluun kuin entiset luokka kaverini. En tuntenut uudesta koulusta ketään mutta muutamassa päivässä monet tulivat juttelemaan ja pääsin niin sanottuihin sisäpiireihin, koska olin uusi ja kaikki halusivat innolla tutustua.
      Seitsemännen luokan puolivuotta oli kuin unelma, olin koulun suosituimpien, kauneimpien, fiksuimpien ja urheilullisimpien tyttöjen ja poikien ystävä. Sain jopa vuotta vanhemman poikaystävän.. siitä ne ensimmäiset solvaukset lähti, en ymmärrä miksi, vuotta vanhemmat tytöt haukkuivat ja huutelivat perääni ollessani tämän pojan kanssa yhdessä. Kateudestako?
      Seitsemännen luokan puolivälissä tunsin jo kaikki ystäväni hyvin ja olin täysin sopeutunut. Sitten alkoi seläntakana puhuminen ja riidat. Ne titysti aina sovittiin ja niitä tuli ja meni.
      Hiihtolomalla veljeni tuli samaan kouluun, hän on vuotta vanhempi. Ja pam, vanhempien tyttöjen kiusaaminen loppui kuin seinään! Veljestäni tuli todella suosittu ja hän sai jopa satoja ystäviä. Hän puolusti myös minun ystäviä kun jotkut vanhemmat tytöt huusivat heidän perääl. Minunkin maineeni kasvoi jonkin verran. Ja myös vanhemmat oppilaat kunnioittivat minua enemmän, sain jopa muutamia vanhempia kavereita.
      Nyt - kahdekannen luokan jälkeen, kesäloma, yhdeksäs luokka edessä. Opin ettei minulla ole ollut kuin 2 todellista ystävää, kesäloman alkaessa, jäin yksin. En saanut ainuttakaan soittoa, viestiä, en mitään. Olen tavannut vain nykyistä poikaystävääni. Ja "parastaystävääni".. häntä en ole nähnytkään aikoihin.
      Ainoat todelliset ystäväni ovat kaksi luokkalaistani tyttöa, heidän kanssa olin tekemisissä satunnaisesti mutta puhuin päivittäin. Olen nähnyt heitä yös kesälömalla.
      Surullista että vasta nyt, kahden vuoden jälkee, näen todelliset ystäväni.

    • Ihmettelen...

      Miks pitäs tulla suosituks?

    • delluww

      oon huomannu kans et mullakin on tosi vähän todellisia ystäviä.. tai ehkä mä en vaan tajuu miten onnekas oon kun mulla on tollasia ystäviä!

      Mulla(kin?) on joku pakkomielle yrittää miellyttää muita varsinkin koulussa, esim just yrittämällä olla hauska, vaikka oikeasti kun esitän, olen monen mielestä ärsyttävä! Tästä tavasta olenkin yrittänyt päästä irti, ja jokseenkin onnistunut siinä, mutta edelleen minut leimataan nopeasti ärsyttäväksi, kun yritän selittää jotain.

      Onneksi olen löytänyt ystäviä joiden kanssa synkkaa ja joihin voi luottaa :) Olen luonteeltani ihan perusmukava ja puhelias, iloinen ja luotettava ja kun innostun, en varmasti ole mikään tylsä tapaus :D. En ole kaunis enkä ole sellanen teini joka pukeutuu, tiedätte kuten lissut. Olen enemmänkin poikamainen,ja viihdynkin poikien seurassa hyvin, tosin en meidän luokan poikien... Luulen et ne pelkää että joku niiden kaveri iha julkisesti "kiusaa" et ne tykkäis munlaisesta "nolosta" (joo en käytä paljon meikkii etc pukeudu tukka siististi aina etc) näin on käyny aikasemmin aika monelle mein luokan pojalle, et joku niitte kaveri leikillää kiusaa et ne tyksis musta :DD sit on menny iha kaveri välitki poikki... säälittävää.
      (hahah, pakko viel kertoo tää juttu, et mein luokan yks poika oli varmaa pihkassa muhu, me juteltii linkassa porukasa iha tällee, sit se yhtäkkiä alko ottaa kuvia ja myös musta yhen, se näytti sen mulle ja olin sillei et hahah, vähä ruma.. sit kuulin jtn juttua et sen isoveli käräytti sen kuvan musta sen kännykästä ja sit kiusas siittä pikku veljeensä leikillään, sen jälkee se on yrittäny vältellä mua jtnki..)

      meni varmaa ohi aihee, mut tällä oli hyvä selvitellä ajatuksii mun päässä.

    • paras palkka

      1.) Olemalla oma itsensä on kaikista paras.

      2.) Kaikkia ei voi koskaan miellyttää.

      Sananl. 18:24

      "Häviökseen mies on monien ystävä, mutta on myös ystäviä, veljiäkin uskollisempia."

      3.) Jumalan kanssa kannattaa olla oikeasti väleissä.

      http://www.youtube.com/watch?v=LPSo7FJAAZY&feature=related

    • lonelygirlee14

      Mulla ei ole paljoo ystäviä koulus tai lähiseudulla, ja mun paras ystävä jätti mut just, enkä usko että voin enää olla kenenkään hyvä kaveri meidän koulus. koska kaikki muistaa millainen oli ala-asteella ja moni ei enää jaksa tutustua muhun uudelleen sen huonon ensivaikutelman jälkeen mitä oon jättänyt ala-asteelta. mitä teen, nyt mun ainoat hyvät ystävät asuu yli 20nen kilometrin päässä, ja näen niitä vaan harkoissa(3krt/vk)???? oon tosi ujo, ja (omasta mielestä) ruma ja epäitsevarmakin. helppiä ihmiset!!

    • nemi..........

      moi tää ei varmaan ny liity tähän aiheeseen mut mul on ongelma siis mulla oli 2 todella kauheeta kiusaaja ja haukkujaa ne haukku mua kaikella tavalla vittuilivat jne ja sit haukuin ne todella pahasti jne niin sit ne jätti mut rauhaan ja pääsin niistä eroon vuodeksi ja nyt kun aloitin 1v sitten mun amiksen niin huomasin et mun kaikista vittumaisi* ja vihatuin ihminen oli yhtäkkiä samassa amiksessa ku mä ja sit mä aattelin et voi ei täst ei hyvää seuraa niin mut sit kuitenkin ku aina näin sen mun haukkujan ja kiusaajan silloin ajattelin et tos se taas on tuo helveti* haukkuja mun vihaaja ja paska* puhuja ja katsoin ohi kävellessäni sitä aina vihaisesti ja pistävällä katseella ja välttelin sitä parhaani mukaan vaikka se olikin samassa koulussa kuin mä..ja se oli aina kauhean kateellinen mulle en tajuu miks.....niin no sit eräs päivä kun olin koulun keittiöllä työharjoittelussa niin tein keittoa niin sitten katsoin ruokalaan päin niin se mun pahin kiusaaja istui tuolilla ja se tuijotti mua ja sit yhtäkkiä joitakin opettajia tuli myös istumaan sen viereen ja ne rupes keskustelemaan jostakin ja sit vihdoin tajusin et se on tulossa sinne samaan keittiöön työharjoitteluun myös missä mä olin ja sit mä aattelin et voi helve**i mä en kestä et se on tääl samas keittiös ku mää ja sit se tulikin sinne keittölle ja se rupes laittamaan hilloa lättyihin ja mä vaan hihittelin itekseni hiljaa kun keittiön emäntä sano et nyt sä kuule laitoit ihan liian paljon hilloa mä meinasin rujeta nauramaan kova äänisesti mutta pidin pokkani ja sitten me mentiin tiskaamaan niin sit keittiön emäntä sanoi että näytäppä tälle uudelle tytölle missä kaikki astiat ja tavarat on ja mä sain kauheen nauru kohtauksen ku se sano sen uudelle tytölle sanan ku tunsin tän idioo*in entisestään ja sit se kiusaaja vaan tölläs mua ja ihmetteli et mille mä nauran niin joo ja sit ku vietiin lautasia ja näytin missä lautaset on niin sillon mulla ei pokka kestäny ja repesin nauruun ja sit se kysyi et mille mä nauran ja mä sanoin et en millekkään niin ja sit pahin tapahtu yhtäkkiä se sanoi mulle et ootko sä enään mulle vihainen ja mä sanoin et en oo

      • nemi........

        ja sit se vaan hymyili mulle jotenkin ja kätteli mua ja sano et sovitaanko nää kaikki meidän riidat ja mä sanoin sit et no sovitaan vaan kun en voinu sanoo et ei sovita se ois muuten raivostunu ja oisi alkanu haukkuun mua vielä pahemmin niin ja nyt oon sit oltu sen mun entisen niin sanotun entisen helveti* vittumaise* ihmisen kamu 2kk sovussa ihme ja kyllä vaikka se sen haukkumisen ja paska* puhumisen aina alotti ja ton 2kk aikana ollaan pyöritty kylällä jne ja mä oon nyt koko ajan varovainen sen kaikista pahimman haukkujan kanssa ja sen mun haukkujan ystävän kanssa oon myös varovainen ja varautunut....niin eilen eli 22.4 oltiin kylällä niin se pahin vittuilij* rupes kinuamaan multa että osta mulle tupakka aski ja mun olis itten pakko ostaa sille se ja sit se kiitti mua ja tämä oli jo toinen kerta kun ostin sille tupakka askin enään en osta sille yhtään mitään suuttukoon niin paljon kuin haluaa ihan sama minä en alistu perke*e rahalliseen hyväksi käyttöön ja minä tiedän että se pahin kiusaaja ja sen ystävä jotka on tuntenu mut ainakin 9v niin ne on vaan siks mun kamuja tai ne esittää mun kavereita et ne pystyisi hyötymään musta rahallisesti ja ne saisi mut ostamaan niille ihan mitä ne haluis mut turha enään luulla et ne tossa jutussa onnistuu..ja ne kummatkin on hyvin kieroja epäluotettavia ja se pahin kiusaaja lupasi että ei koskaan enään puhu paskaa eikä hauku mut kyllä mä tiedän että se ja sen paha kiero ystävä puhuvat musta paskaa selän takana vaikka väittävätkin muuta!!!mut mulle on ihan sama ja jos esim sanoisin sille pahimmalle kiusaajalle että en haluu olla enään olla sun ystävä niin se raivostuis ja alkais haukkumaan mua ja jos sanoisin sille toisellekkin hemmetin haukkujelle että en halua olla enään sun kamu niin sekin raivostuis kauheena mut noin mä voin sanoo jos tilanne äityy taas pahaksi että ne rupee haukkumaan mua.....eli näillä kahella kieroilla epäluotettavilla paska* puhujilla juoruilijoilla vittuilijoil*a ei ole mitään muuta motiivia kuin että saisivat käyttää mua rahallisesti hyväksi ja että saisivat mut ostamaan tupakkaa juomaa jne mutta ei tule onnistumaan mä sanon kyllä niille lähi päivinä suoraan päin naamaa että minä en koskaan enään teille tupakkaa ja juomaa osta kun kerran ostin juomaa...mehua ja nyt kahesti oon ostanu tupakkaa.........nyt loppu täysin tälläinen touhu,....ja ne aina juoksee juoman perässä että mistä saisi viinaa ja tupakkia.....ja minä en niille enään helvetti osta koko elämäni aikana yhtään mitään.........Ja eilen eli 21.4 näin niiden outoja kamuja ja niiden yhdet mies puoliset ystävät kysyi että kuka tuo hiljainen tyyppi on teidän seurassa ja sit mä vaan sanoin nimeni ja sit ne ei enään niiden ystävät puhuneet mulle onneks mitään ja sit näin niiden yhden toisen ystävän siis se oli tyttö...... siis tää mun kaikista pahin haukkuja on perhekodissa jonka kanssa oon jälleen tekemisissä kun tein sen pakko sovinnon sen kans vaikka en ois sen kans halunnu ees sopia ja sen toisenkin pahiksen kans joka on mun pahimman haukkujan ystävä niin senkin kans oon hitto taas pakko väleissä vaikka en ois halunnu et sekin tulee taas mun elämään....niin juna asemalla näin sen mun pahimman haukkujan toisen ystävän niin sekin on perhekodissa ja sit siinä oli sen toisen perhekotilaisen äiti ja niiden auto niin sit ne mun pahimmat haukkujat puhuivat sen niiden ystävän kans ja mä olin koko ajan hiljaa enkä halunnu puhua kun oon ujo jne ja sit se sanoi se niiden ystävä et kuka tää hiljainen on se tarkoitti mua niin ja sit se sano et saa sitä puhua ja mä sanoin juu ja mulla oli upee pääkallo laukku niin se tuli/ säntäs kattoon sitä ja lausui jonkin englantilaisen sanan joka luki mun laukus..... juu ja sit huomasin et se niiden ystävä koitti tehdä jotenkin ystävyyttä mun kans ja mä olin ihan ilonen siit....juu ja sit me vaan pyörittiin kylällä niiden mun pask* vale kavereiden kans ja sit mentiin shellille ja sit lähin sieltä kotiin ja se toinen saatteli sen kaikista pahimman mun vale kaverin kotiin juu et tällästä....... nyt kysyisin neuvoa teiltä että miten edetä tässä tilanteessa ja miten mä sanon niille että mä en oo mikään niiden tupakkien ja juomien rahoittaja....ja kertokaa et miten tuun näiden ihmisten kans toimeen.... ym ja kertokaa kaikkia omia mieli piteitä että miten itse etenisitte tässä tilanteessa missä mä nyt oon jne ja kertokaa kaikkia omia ohjeita jne ja kertokaa et miten etenen jos joudun taas riitaan näiden ihmisten kanssa jotka esittää mun ystäviä...ym kertokaa ihan mitä haluatte kaikki neuvot ohjeet kelpaa...ja kertokaa myös itsekkin saman tapaisia tilanteita ym tarinoita vale ystävistä jne

      • wdghn
        nemi........ kirjoitti:

        et sitten yhtään sekavampaa tekstiä osannu kirjottaa :D pisteet, lausejaot ja pilkut on keksitty...

    • M.................
      • Emo 13

        Mo! Oon 13v tyttö. Minä aion leikata emo tukan ja värjätä sen blondiksi. Pukeudun huppareihin, pillifarkkuihin ja joskus eri pari sukkiin. Mua ollaan aina syrjitty eikä mulla tällä hetkell ole yhtään kamui. Menen syksyl ylä-asteelle ja haluaisin olla hieman suosittu. Olen hyvin puhelias ja pärjään paremmin poikien kaa kaveri suhteis ku tyttöjen. Tulekohan musta ikinä hyväksyttyä koulussa?

      • Emo 13
        Emo 13 kirjoitti:

        Ja en oo ainakaan mikään kaunis ja sen takii värjään blondin ku on valmiiksi raitoi tukas joka näyttää siltä et mul ois liitane tukka.

    • nemi.......

      oon tyttö

    • inka724

      mitä jos kaveri ei haluu muuttuu a mä haluaisin et se vähä rauhottuis ja muuttuis kun se on hirveen kiroileva ja vähä ärhäkäs...mut se on mun paras kamu

    • nemi.........

      no sano sil vaikka et elä ole noin ärhäkäs ja onko se sua kohtaan sit ärhäkäs tarkoitatko ärhäkkyydellä vihaisuutta ?

    • inka724

      no siis se on semmonen vähä liian vähä oudon olonen sit se on kuitenki herkkä... ja liian innokas ja joskus en jaksa sitä kun se koko ajan on semmonen vähä liian innokas ja kiroileva..

    • nemi.....

      jooo jotkut vaan kiroilee luonnostaan kauheesti emmie tiiä :D mäkin oon sellanen et oon kauhee kiroilemaan :D XD emmie tiiä

    • inka724

      sen mielestä se on jotanki kivaa ???

      • inka724

        jotenki*

    • mitä teen??

      mul on mun yhen kaa aika paljon juttuuu mun kamu kiusaa ja välttelee mua ja sit menee joku 2kk kun se kiusaa koko ajan ja sit se pyytää anteeks multa ja annan sit menee vähä aikaa ja sit se taas kiusaa se on koko ajna tätä samaa mitä teen?? kun näään sitä kuitenki melkein joka päivä..

    • ei suosittu ;d

      olen yläasteella ja haluaisin olla edes hivusen suosittu, mutta yksi ongelma en tunne sieltä KETÄÄN :d ainoastaan meidän luokalta tulee 5-10 oppilasta pojat.

    • tämä riittää

      en halua olla yhtään suositumpi kuin olen nyt. Minulla on kuusi hyvää kaveria ja se riittää minulle. Tulen toimeen muiden ihmisten kanssa ihan tarpeeksi.

    • nxk

      Mitäs teen ku kaveri alkaa olemaan jonku toisen kanssa ja alkaa olee niinku et ei avaa ovea, väkivaltane ja pelaa aivan liikaa! se ei haluu mennä ulos ku on sen toisen kaverin kaa (ei mun kaveri) haluaisin saada uusia kavereita mut en kekkaa miten ku luokkalaiset on jotain futis sankareita. pitäiskö mun alottaa siis futis? kaipaan neuvoja. ps: olen poika

    • niin?

      tykkäätkö sä futiksesta? nxk

    • KeijoKettu

      Kun vituttaa niin kerro se Keijolle: www.vittukunvituttaa.org

    • minä...

      itse yritän aina olla rauhallinen ja ns. "cool". siitä huolimatta puhuin, olin hiljaa tai en, mua kiusataan. ennen mua ei kiusattu kun asuin helsingissä, mutta heti kun muttin tänne vantaalle, alko tuntuu siltä että mä en sit ookkaa niin suosittu joka paikassa. mun luokkalaiset on iha ok, mut ei niittenkää kaa tuu oltuu niin kauheesti vapaa ajal. mulla on siis luokalla kolme KUNNON kaveria enkä oo mikää pelle. esim skeittaan jne. mut silti yks mun rinnakkaisluokkalaine jonka kans oon ain välillä ni se keksii aina jonku ns dissin musta. enkä tajuu miks? olisko jollai mitää sanottavaa et miten voi saada HYVIÄ kavereita?

      • minä...

        enkä oo mikään koulun panostaja, mutta olen silti iha hyvä koulussa, mulla ei ole silmälaseja tai muuta "noloa". käytän merkkivaatteita kuten vansia, dc ja elementtiä, mutta ei sekään tunnu riittävän. olen myös iha ok skeittaa osaan näit perus temppui esim flip jne. mulla on isoveli jolta oon kysyny jotai vinkkei mutta koska seki eli lapsuutensa siel helsingis ni ei silkää oo oikee mitää hyvii neuvoi.

    • minä...

      mut oon tosi tyhmä ja ruma kuitenkin!

    • ole oma ittes...

      ole oma itsesi... niinhän sitä sanotaan . mutta harkitse kahdesti itsenäsi olemista...

    • kokemusta on

      Laita meikkiä, värjää hiukset, laita hiustenpidennykset, osta uusia vaatteita (wesc, adidas) = Uusi kaunis ulkonäkö sinulle, jonka ansiosta saat uusia kavereita paljon tytöistä, ja pojatkin alkavat kiinnostua sinusta kun näytät kauniilta. Näin pääset suosituksi.

    • karkkikeppi

      Mä oon aika suosittu,mutta sitten yhtäkkiä musta tuli niiku nii epäfeimi ... ;s;s en tajua mitä tapahtu,moni alko jauhaa sontaa musta yms .

    • 214141515511515

      Mitä vitun väliii onks suosittu vai ei........................ pistäääääää vaan käden housuuuuuuunnnnnnnnnnnnnnn

    • suosittukundi96

      Dokaamalla, rikkomalla paikkoja, tappelemalla, tekemällä rikoksia ja haastamalla riitaa pääsee näin alkuun.

    • Voimistelia98

      Oon 13 Ja olin 6lk Aika suosittu sen takii et olin uusi oppilas ja olin hyvin notkea. Harrastin kaiken mailman voimisteluu ja Liikuntaa. Nykyään kun olen 7lk Niin en ole enää niin suosittu mutta kyllä mulla on ollu "ihailioita" :D Tavallaan ne sanoo et oon nätti ja notkee >.< Mutta En yrittäny mitään. Olin vain oma notkea iteni ;)

      • you are a pissis

        Pissis sä olet.

    • ...

      No varmaan riippuu vähän seurasta, mut uskoisin et uskomalla itteensä ja antamalla itsestään itsevarman olemuksen. Jo pelkästään se että uskaltaa olla oma itsensä voi tehdä tehdä ihmisestä suositun... luulisin.

    • Ilvessssss

      Emttttttt lolllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllll

    • ...

      Rupee skedee ja opettele täydellinen frontside ollie. Varma nakki.

    • muidu 24v

      Ylä-asteella oli kova hinku olla suosittu ja kyllähän mä siihen porukkaan itseni sainkin,tosin se huuma ei kauaa pysynyt kun ruusut muuttu paskaksi ja sain kokea mitä hirveimpiä asioita,sillä olin eksynyt täysin väärään porukkaan.Ei siitä sen enempää.

      Ja tosiaan,ylä-asteella suosituksi pääseminen on helpompaakin helpompaa: Lakkaat vain käyttämästä aivojasi ja käyttäytymään kuin pelle.Vittuile maikoille,ala vetää kessuu,dokaamaan,kapinoimaan ja esittämään kovista (vaikka et sitä olisikaan)

      Sanon kokemuksesta,että ei kannata.Jos vaan tietäisitte miten paljon paskaa olen joutunut kokemaan ja vain koska eksyin väärään porukkaan.Miettikää tarkkaan missä porukassa liikutte ja mitä haluatte.Tiedän kyllä,että ylä-aste aikoina se suosittuna oleminen tuntuu olevan tärkein asia,mitä kaikki havittelee.Onko se kuitenkaan sen arvoista? Opiskelunne kärsii,vanhempanne kärsii ja jopa te itse kärsitte ennen pitkään.

      Loppuun vielä pieni valistus: Älkää nuoret alkako polttamaan tupakkaa (SE EI OLE COOLIA kun vähän kasvatte) tulette katumaan sitä vielä joku kaunis päivä.
      Älkää alkako dokaamaan liian nuorina,siihen ei ole mikään kiire ja se tuo teille paljon ongelmia.Tulette tekemään noloja ja kaduttavia asioita känni päissänne,suokaa niille tilaa vasta kun olette vanhempia ja vahvempia henkisesti kestämään pahat morkkikset ja seuraukset.
      Älkää koskeko,edes kokeilko huumeita.Ne tulee viemään teidät todella rappiolle.

      Tiedän että kiusaus moneen asiaan on suuri,niin oli minullakin aikoinaan ja en niitä pystynyt vastustamaan.Sain kärsiä seurauksista ja jos vaan saisin niin sanoisin sille monen vuoden takaiselle minulle muutaman valitun sanan ja tekisin asioita niin paljon toisin.Siksi valistan teitä,jotta ette tekisi samoja virheitä.Tosin mitä nyt muistan omasta teini päästäni,niin tällä tekstillä ei ole teihin mitään virkaa,eikä yksikään tästä valistunut.No,aina kannattaa yrittää ;)

      Nimimerkillä : puhun kokemuksesta

    • 24v

      Hassua tämä, muistan kuinka itsekin halusin olla ns. "suosittu" ylä-asteella. Suositut olivat juurikin näitä kova-äänisiä pellejä jotka kiroilivat, haistattelivat opettajille, olivat huonoja koulussa ja tietenkin polttivat tupakkaa ja joivat viinaa. Ja tietenkin siis kiusasivat muita.

      Ymmärrättehän te että ei tuommoinen käytös ole oikeasti mitenkään siistiä? :D
      Nykyään minua niin hävettää tuollaisten teinien puolesta. Välillä bussissa kuulee teinityttöjen juttuja viikonlopun ryyppäämis- ja seksikokemuksista. Se on todella noloa, ei ollenkaan hienoa. Ei sellaisia juttuja huudella kaikille ihmisille. Kyllä me "aikuisetkin" puhutaan tyhmiä/rivoja, mutta ei niitä kovaan ääneen julkisilla paikoilla huudella.

      Tiedän kyllä, ihan omasta kokemuksesta, että nuorena ajatusmaailma on ihan erilainen, ja halu olla suosittu on kova. En vain tiedä miten teille saisi uskoteltua että typerä käytös ja huono opintomenestys kostautuu vielä jossain vaiheessa? Älkää oikeasti tehkö sitä itsellenne. En tarkoita että mikään supernörtti pitäisi olla, mutta joku roti sentään! Itse onneksi tajusin lukion viimesenä vuotena, että nyt juma*auta on skarpattava jos haluaa päästä lukion jälkeen opiskelemaan. Skarppasin, ja olenkin juuri viime vuonna valmistunut korkeakoulusta hyvin arvosanoin.

      Tämä nyt olikin tämmöinen vuodatus, en oikein osaa tällä hetkellä pukea ajatuksiani selviksi sanoiksi :)

    • YTIMEKÄSCEEELLÄ

      Nnnoo itse olen tullut suosituksi olemalla reilu kavereitaan puolustava 'kovis'.

    • pelle

      Meidän luokan kai suosituin on yks pelle joka vaa riehuu ja pölisee

    • poika16vuotias

      Kysymys kuuluu kuinka tulla suosituksi? En ole psykologi tai mikään erikoinen ihmistuntija, mutta väitän että olen sosiaalisesti lahjakas ja mukava persoona.

      Tässä muutama vinkki mikä voi auttaa suosituksi tulemisessa ja elämän laadun kohentamisessa:

      - Ole mukava ja rento ihmisiä kohtaan

      -Ole myötätuntoinen ja kuunteleva ihminen

      - Auta muita tarvittaessa, ja nosta muut itsesi edelle

      - Ole positiivinen

      - Pyri olemaan hyvä ihminen kaikille, ei sillä että pitäisi olla kaikkien kaveri, mutta tuskinpa toisen vihaaminen mitenkään suosiota parantaa..

      - Ole fiksu, mutta tunteet omaava ihminen

      -Omaa hyvä itsetunto, et voi olla hyvä muille jos et ole hyvä itsellesi!

      JA MIKÄ TÄRKEINTÄ, Tämä ote on lainattu suoraan Dalai-lamalta:

      "Jos haluaa rakentaa todella tyydyttävän suhteen toiseen ihmiseen, paras tapa on oppia tuntemaan tuon ihmisen syvin olemus ja kehittää kanssakäymistä sillä tasolla eikä pelkästään pinnallisten ominaisuuksien varassa."

      Yleensä juuri noiden öykkärien, pellejen ja muiden kovisten käytös on pinnallista, eikä heidän perus olemus ole sellainen. Toki voi olla, että he saavat paljon huomiota jne. mutta he saattavat olla silti yksinäisiä ja potea pahaa oloa siitä ettei ole kunnon ystäviä. Näillä ihmisillä voi olla paljon kavereita ja ihailijoita, mutta sitten kun haluaisi viettää aikaa jonkun kanssa, ei löydy ketään. Siksi kannattaa kehittää syvällisemmin ihmissuhteita muutaman lähimmäisen kanssa, kuin haalia mahdollisimman montaa.

      - Kunnon ystävyys ei rakennu siihen, milloin olet hauska ja milloin teet mahdollisimman paljon pahantekoa.

    • Tilittäjä 17v :D

      Mulla sama homma mitä joillain tässä. Ennen yläasteen 8.luokkaa olin ns. porukan keskipisteenä, aina. Jotkut varmaan valittaa, ettei sillä ollut siihen aikaan mtn väliä, koska olin niin pentu. Vielä parivuotta tuonkin jälkeen kykenin helpohkosti sosiaaliseen elämään.

      Sen jälkeen ilmeisesti murrosiän alettua ja käännyttyä loppusuoralle, mun ajatusmaailma on muuttunut aivan erilaiseksi, oon sulkeutunut enemmän, puhun vähemmän, kavereita ei ole enää nii paljoa, ja jotkut niistäkin kavereista joita mulla viimeaikoina on ollut, tuntuu etäämmiltä enkä voi enää puhua asioista samalain heille mitä ennen, joskus jopa entisen parhaan kaverini kanssa on kiusaantunut fiilis, joka on aivan perseestä. Hänkin on viimeaikoina muuttunut, ravaa joka vklp kaljalla ja vähän muulloinkin. Itsekin vielä vuosi-pari sitten harrastin useinkin juomista ja muuta ns. sosiaalista elämää. Muutenkin kaverit tuntuvat kuuluvan johonkin porukkaan, minä en. Heillä on tyttöystäviä ja muutenkin naisrintamaa, mulla ei. Jotain kertoo se, että olen ollut melkeen vuoden selvinpäin, kun kaikki kaverit ravaa viinapäissään kylällä väh. joka viikonloppu.

      Ylipaino, joka mua on vaivannu koko elämän ajan, on nyt taakse jäänyttä elämää, melkeen 20kg lähtenyt pois, ja vielä 5-10kg tavotteena saada pois. Ehkä tämä auttaa melko huonoon itsetuntooni ja saa minut aktiivisemmaksi ja viihtymään kavereiden kanssa milloin missäkin menoissa.

    • Lue tää

      Mul on vähä vaikeet paikat. 3.luokalla 2.luokat jaettiin yhdeks nii sain niist toisista kavereita mut mul oli ennestää omalta luokalta kaveriporukka. Aina pitää valita otanko coolimman porukan vai sit vanhat kaverit jotka on vähä ei niin cooleja. Itelläni on ainakin 8 kaverii. Oon huomannu et sosiaaliset taidot on paras väline. Moni meidän luokkalainen on ollu siipeilijä.Myös minä. EI ONNISTU. Ole oma ittes ei saa vaa olla nörtti kuka haukkuu toisii. Kaikki on omanlaisii. Mut suosittu on joko:
      -Pelle joka keskeyttää opettajaa tekee tyhmii juttuja
      -Urheilullinen six packinen ei ny kovis mut tyylii
      -Kaikkien kaveri reilu vähän pöljä,hauska (kuulun näihin)

    • EI SUOSITTU.COM

      Mooi olen 11.v tyttö ja haluisin olla mee luoka no aika suosittu olen mielestäni kaunis siis luonnon kaunis mut pojat ja ei kukaan muu huomaa sitä kun mun kaverit mää oon täs o miettiny et pitäiskö mun ny ruvet oikee meikkaa ja tällee ku muo ärsyttää se et pojat vaa kattelee rintoi ja ajattelee niitte perusteel mut mee luokal o yks jka vaa on koko aja poikie keski piste ja se ärsyttää mitä mää voisi tehdääol kivempi meikat enemmää ostaa paljo pillei et perse näyttää hyvält? oon huomannu mistä pojat tykkä : rinnat,peva ja tyyli ja ettei oo mikää hissukka mut voitteks hiuka auttaa vähä et isi vähä suositumpi ??!!!

      • emogirl12

        Siis ei jumalauta... Miks helvetissä sun pitäs olla suosittu, saada poikia ympärilles ja olla ku 16 vuotias?! C moon sä oot 11!! Ku mä olin sun ikäne ni juoksin ulkona ja katoin muumeja.. o.o Ja ei sun ikäsillä mitää rintoja ole.

      • Metalismygod
        emogirl12 kirjoitti:

        Siis ei jumalauta... Miks helvetissä sun pitäs olla suosittu, saada poikia ympärilles ja olla ku 16 vuotias?! C moon sä oot 11!! Ku mä olin sun ikäne ni juoksin ulkona ja katoin muumeja.. o.o Ja ei sun ikäsillä mitää rintoja ole.

        Toivon ettet ole nimimerkkisi mukaan 12-vuotias. Ja mulla oli kyllä rinnat 10-vuotiaanakin, joillaki se murosikä vaan alkaa aiemmin. Älä inise.

    • suosittu

      Osta skeitti.

    • Ääliöt

      Ei ihmiste oikeesti tartte olla suosittuja!
      Jos EI ole luonnostaan suosittu turha ruveta esittämään sellasta.

    • 21312321312312312

      Ole sellainen kuin haluat olla

    • angstangatya

      Silloin, kun itse olin yläasteella, kuuluin näihin "suosittuihin" (helvetin typerä sana muuten) mutta ei se elämääni ole muuttanut millään tavalla ja nyt kun ajattelee, niin ei se oikeastaan mitään hienoa edes ollut. Sai ehkä enemmän ihailua pojilta ja ympärillä oli vain enemmän "kavereita". Toikin suosittuna oleminen on hetken huumaa, joka yleensä kestää sen yläasteen ajan. Kun lähtee opiskelemaan uuteen kouluun yläasteen jälkeen, niin siellä ei enää olekkaan sitä tuttua ja turvallista "suosittua" jengiä, vaan aivan uudet ihmiset, joten on aivan sama oletko suosittu vai et!

    • lellikki

      Oon menos seiskalle nyt, ja ite en sillee oo suosittu et esim koko koulu tietää mut.Meijän koulus nää säännöt menee nii, et sua ei haukuta, jos on kavereit, et yritä olla jotai mitä et oo tai oo nolo. Kaikki tähänmennessä seiskallemenijät on ollut vähän 'outoja' mutta hyvä luokkahenki kaikilla kumminki ollu. Mun kuudennenluokan luokka on se pahin. Kaikki 'kiusaa' toisiaa, ja ollaan ns. ryhmissä, esim pojat (x9), me (x8-9), oudot, hiljaset ja kusettajat (x3), ja ei- muitamukaanottavat (x4). tol vikalla tarkotin henkilöitä jotka ei oo yleisesti muiden kaa tekemisis. Suosittuja tässä luokassa ei oo, ja kun seiskalle mennään, tunnetuksi tullaan.

    • hippiäinen

      Aloittajalle: Mitäs jos olisit vaan oma ittes? Musta on tosi kummaa että ihmisen pitää muuttua ennenkuin kelpaa muille. Teet vaan rohkeesti silleen niinku itestä tuntuu etkä välitä tyhmistä kommenteista. Jokainen on kuitenkin omana itsenään kaikkein parasta seuraa, koska silloin ihminen voi olla rennoimmillaan kun hyväksyy ittensä sellasena ku on.

    • suosittuuuuuu

      Moi!! Itse olen luokan suosituin... En yrittänyt olla mutta kaikki pitää mua hyvän näkösenä, yms. Mutta tässä teille parivinkkiä:

      1. Ole oma itsesi, älä yritä olla kovis.
      2.Kun olet luokan suosituin, älä toitota koko ajan sitä muille koko ajan se on tod. ärsyttävää.
      3. Ole hauska ja tule poikin/tyttöjen kanssa toimeen.
      4. Ole mukava...

      Kun noudata näitä juttuja olet takuun varmasti luokan suositumpi, plussaa olis jos käyttäisit kivoja vaatteita ja pitäisit kropastas huolta. Itse harrastan yleisurheilua 6 kertaa viikkoon. Hoida myös ihoas hyvin!!!!!!!! Kertokaa jos on apua tällä sivulle!!!!!!! :)

    • simburaaaaah

      Sust vaan tulee :D:D tai sillei niiku ooot vaa oma ittes & sit huomaat et kaikki haluu olla sun kaa jne.. näi ainaki mulle tapahtu ;)

    • LInkki.vinkki.com

      Mooi!!!!!!!! MUt kannattaa olla vaa oma ittes ja ilonen, ei muulla ole väliä, keskity kouluun ja ystäviin, eikä mihinkään suosittuna oloon!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • seiskaluokkalainen

      Mun mielestä ei voi olla suosittu , voi olla vaan semmonen hissukka joka jää taka-alalle tai sellanen joka on huomion keskipisteenä yleensä.

      Ja kun on vaan kaikille "kiltti" ja kohtalaisen kohtelias niin kaikki menee hyvin .
      Jos joku sanoo jostain , vaikka jos häiritset tuntia niin semmosetki kannattaa korjata ite miettimällä mitä tekee tyhmästi ja mitä ei. Ja yleensä keskittyy siihen omaan suoritukseen/tekoon tunneilla. Yrittää parhaansa ei peppukipeile aina jostain että voikun on tylsää jne.. . . . . .

      • seiskaluokkalainen

        Voi siis myös olla tavallinen ei sitä voi määäritellä huono alku t:alkuperäinen postaaja eli AP

    • moimoimoi7

      No nykyaikanahan niitä on monia:
      Lissu : nuo pakkelinaamat ovat suosittuja muitten lissujen kanssa, mutta usein muut eivät pidä
      Kovis : poltat tupakkaa, hengaat angstejen kanssa, haukut lissuja
      Nätti : nätit pääsevät usein suosituksi, koska kaikkihan haluavat olla heidän kavereitaan
      Ystävällinen : kun olet ystävällinen ja mukava kaikille useimmiten pääset heidän kavereiksi ja saat paljon ystäviä.
      Hauska : hauskuus on kivaa ja saat paljon ystäviä

      Itse en halua käyttää mitään olemalla mikään, vaan olen mitä olen, mutta vähän ystävämmällisemmällä otteella. Usein kun siirryt ala-asteelta ylä-asteelle nolot jutut ala-asteelta jätetään sinne ja saat uusia ystäviä. Ja jos haluaa muuttua se paras aika on seiskalla, koska sitten kaikki tuntee sinut! Tiedän monia ihmisiä jotka ala-asteella olivat noloja ja saivat nolla facebook-tykkäystä ja kun menivät ylä-asteelle nolous unohdettiin! :) Ole totta kai oma itsesi, mutta voit lisätä persoonaasi jotain kivaa myös:)

    • roset4

      MITEN TULLA SUOSITUKSI ?
      Sinulla pitää olla :
      - Tyylikäs/nykyaikainen pukeutuminen
      - Hurja tyyppi joka uskaltaa tehdä kaikkea jännää
      - Puhelias/Sanavarainen
      - Pitää osata servata tyyppejä
      - Vitsit pitää olla hanskassa (ei mitää pikkukallee vaa esim. joku läski mies tulee ja kuiskaat kamun korvaa "toiha näyttää iha mursulta")
      - Hyvin laitetut hiukset
      - Pitää olla jo valmiiksi nätti/komea
      - Jos olet ollut aina se ruma,kiusattu ja jälkeenjäänyt on vaikeaa enää ponnistella suosituksi mutta aina saa yrittää.
      - Jos olet tyttö käytä meikkiä (ei missään nimessä pinkkiä tai minkään muunkaan väristä luomiväriä. Musta,Harmaa,Vaaleanruskea, Tummanruskea ja Valkoinen on hyväksyttävä väri mutta hyvin laitettuna.)
      - Tytöt : Hiukset pitää suoristaa tai kihartaa. (kiharoiden pitää olla aika isoja ettei se näytä että olisit menossa linnanjuhliin.) Jos sinulla on luonnostaan kiharat hiukset ja kiharat ovat todella pieniä niin suosittelen suoristamaan.
      - Pojat : Jos pidät lyhyistä hiuksista niin suosittelen laittamaan geeliä niin että vedät hiukset takaa eteen siis ellei sinulla ole siili. (jos sinulla on siili....oh gosh laita nyt edes pipo päähän siksi ajaksi että ne kasvavat!) Jos pidät pitkistä hiuksista niin laita ne vähän JB tapaisesti mutta ei ihan niin hienosti koska muuten näytät homolta. Joillekkin pojille sopii pitkä letti mutta ei yli olkapäiden pituinen PLIIS! Jos sinulla on keskipitkät hiukset laita etuhiukset hieman pystyyn.
      - Jos sinulla on jo nyt suosittuja kavereita voisit kysyä häneltä jos pääsisit hänen mukaansa kun hän lähtee kavereidensa luo. Sitä kautta voit saada uusia frendejä.
      - Jos olet aikuinen VITTU UNOHDA NÄÄ VINKIT SUN SUOSITUKSI AIKOMIS AIKA ON JO OHI MENE MUMMOJEN JUMPPA KERHOON!! Ja teinit niinkuin minäkin olette jo puolimatkassa näillä vinkeillä :)
      - Tärkeintä on että sinulla on facebook. Jos et oikein tiedä miten ottaa hyvä proffa kuva tai muokata sitä niin ota mallia suosittujen tyyppejen kuvista ja ota sitten itse samankaltainen mutta ei tietenkään aivan koska muuten joudut pilkkakohteeksi.
      - Yritä haalia mahdollisimman molta kaveria facebookissa.
      200 kaveria = pyh olet vain ilmaa
      300 kaveria = not bad :/
      400 kaveria = Hyvä ;D
      500 kaveria = oot jo melkein popular!
      600 kaveria = Fuck Yeah! enemmä ku mulla :(
      800 kaveria = VITUN SUOSITTU HOMO TIPU XD
      1 000 kaveria = Ootko JB:n Serkku tai jtn vai oletko huijannut ja pyydellyt jotain randomeja kaveriksi koska se ei ole suosittua.
      - Okei nyt sit vikana muista pitää frendeistäs kiinni ja hengaill aheidän kanssaan vähintään 3 kertaa viikossa koska muuten suosituksi tulemisen mahikset alentuu 50%

      ONNEA YRITYKSEEN!!

      • viisviidestä

        Onko tämä trolli vai mitä?

        Jos oli, niin aika hyvä koska en itse tunnistanut (koska on mahdollista että joku on oikeasti noin tyhjäpää jne) :D

    • haloo...

      Mitä välii ees on olla suosittu? Tuskin kukaan ku oot aikuinen ni tulee työnhaussa kysyy ''olitko suosittu peruskoulussa/lukiossa/amiksessa'' Ittelleni ainaki riittää ne muutama hyvä kaveri, joille kelpaa sellasena ku on.

    • Vinkki vinkki

      Älkää ainakaan vittu koittako olla suosittuja netissä. Käy huonosti vielä.

    • Suosittuja?

      Meidän koulussa on suosittuja enimmäkseen ne tyypit, jotka ovat hyviä koulussa / joilla on *hyvä* musiikki/video/jne. maku. *Esim tykkää sellaisesta musiikista josta enimmät tykkäävät luokassa* Ei se kyllä minusta ole hirveää, jos ei ole suosittu, mutta välillä luokan ~1st~ poika on nauranut (ei pilkallisesti) jollekkin vitsilleni, niin onhan se ihan mukavaa. (kun ei suunnnilleen koskaan kukaan naura vitseilleni)

    • jalkapalloilija #12

      mua haukuttiin joskus vuonna nakki ja muusi sit aloin pelata jalkapalloa nii kaikki jotenki aatteli että sehän on coolia ja rupes olemaan mun kans ja sit rupesin juttelee pojille ja nyt kaikki on hyvin. musta tuntuuu että kun alotin jalkapallon nii mun joukkue kaverit rupes puhuu musta kaikille hyvää ja sain jalkapallon ansiosta reilusti yli 70 % mun kavereista :) oon nyt pelannu niin että nyt alkaa vissii 4 tai 5 vuosi... :))

    • Evuuz

      1 = Laiha
      2 = Kauniit silmät
      3 = Harrastan poikien mielestä hyvää lajia
      4 = Hengaan isoissa porukoissa ja poikien kanssa
      5 = On poikaystävä
      6 = Auttaa muita ulkonäön perusteella
      7 = Blondi
      8 = Hienot vaatteet
      9 = On facebook
      10 = On hienot kulmat
      11 = Tarpeeksi ''ohuet'' huulet ja nätit
      12 = Meikki
      13 = Valkoiset hampaat
      14 = Kaunis iho
      15 = Monta kaveria Fb

      Noin mä pääsin suosituksi :)

      • tälläst

        Noin pä äsit lissuksi :) onnea sulle ! mut oikeestaanhan se riippuu luonteestaki ku joku täs sanoki et on erilaisii suosittui :) ite muutuin siistimmäks ja en ollut koko aja samojen kaa vaan yritin tutustuu randomeihin :) eka kannattaa tutustuu "ei niin suosittuihi " sit ku fb tykkäyksii o n. 20 tai yli mee vähä suosituihimpii ! mut älä jätä vanhoi frendeikää :) ja muista et oo oma ittes koska se on tyhmää nuolla vaa toise persettä (?) haha

    • tr olli

      paskomal housuu

    • miksi suosittu?

      Pieni vinkki: kaikki ei tosiaan pyri "SUOSITUKSI". Siinä ei ole mitään hienoa tai tavoittelemisenarvoista.

      miksi haluaisin olla suosittu? en keksi yhtään syytä.

      • bitch please

        No itse en edes jaksa enää luokitella ihmisiä suosion mukaan, mitä siitä hyötyy? Olen sitä mieltä, että tässäkin probleemassa asenne ratkaisee; jos sinulla on sellainen asenne että voivoi, olen epäsuosittu nyyhyhyy kaikki vihaavat minua, niin todennäköisesti myös olet aika epäsuosittu.

        Ihmistä ei voi luokitella mihinkään ryhmään ellei hän ensin luokittele itse itseään.

        Joten älkää pleaze hyvät ikätoverit alistuko tohon vitun bimboiluun, on? Sitä paitsi, kuten aiemmin on moneen otteeseen jo mainittukin, SUOSIO ON VAIN TYPERÄ KÄSITE. Se ei ole tavoittelemisen arvoista

    • porukk4

      Mun mielestä ei ole mitään syytä olla jossain tietyssä suositussa jengissä tms., mutta onhan se kiva kun on paljon kavereita ja saa helposti uusiakin. Tässä jotain juttuja, mitkä on itseäni auttanut:

      Itsevarma kehonkieli
      http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2013/06/vieraskyna-paa-ylos-kiusallisuus-alas.html

      Yhteydenpito kavereihin ja uusiin tuttuihin, ei saa olla liian nirso
      http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2011/09/follow-up-or-fail.html
      http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2013/02/kun-muut-arsyttavat-vika-on-sinussa.html

      Puhuminen
      http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2012/12/kysy-hiljainen-hetki-hiljaisille.html
      http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2011/10/kolmas-pyora-4ever.html

    • skepsistä

      Suosion etsiminen suosion takia on aivan turhaa ja järkyttävää ihmisen energian tuhlausta. Se onko joku suosittu tai ei, ei liity mitenkään siihen onko joku mielenkiintoinen tyyppi.

    • tim35

      Usein olen huomannut, että varsinkin teininä niissä kaikkein suosituimmissa porukoissa hengaavat ovat ilkeitä eivätkä myöhemmin pääse elämässä oikein minnekään (vaan muistelevat lukio- tai yläasteaikaa elämänsä huipentumana).

    • siis oikeesti...

      voiko tosiaan olla suosittu jos ei oo facebookia???

    • diktaattor1

      Jos olet nainen, ole jokaisen miehen kanssa. jos olet mies ole jokaisen miehen kanssa :)

    • Helppijelppi

      Miten tulla suosituksi koulussa?

    • epäsuosittu

      Olen 13 v tyttö, ja kaikki koulun/luokan suositut on koviksia ja pissiksii. Olen toki yrittänyt olla suosittu, mutta ei siitä mitään tule. Olen kyllä yhden suositun bff, mutta ei auta asiaa.
      Oltiin tehtävää ja tehtävää ja meidän luokkalaisen pojan piti halata sitä tyttöä josta tykkää eniten piirissä (joss oli kaikki suositut tytöt) ja se halasi mua, joka on se josta kukaan ei tykkää, että ei se ihan sillee mee et kaikki tykkää niistä tietyistä tyypeistä...

    • Eli..

      No mä oon lukan suosituin oppilas. Kaikki pojat on ihastunu muhun 1-3 luokilta.

      Teen sen vaan silleen että en ajattele miltä musta tuntuu yritän vaan olla nätti. Pidän käsiä taskuissa ja en käytä ulkohousuja enkä hanskoja.

      Käytän myös tekniikkaa josta jotkut pojat tykkää (ja myös tytöt)

      oon vähä niiku kovis eli opettelen sylkemään maahan tietyillä tavoilla. Ajan mittaan olin oikeesti kovis ja en päässyt käytännöstä pois.

      • hot blond

        Ei suosituks tarvi yrittää paljoo...voi vaihtaa vaatetyyliä ja alkaa käyttään meikkejä mut kaikki muu saa pysyy ennallaan. Ite mä oon kuudennella ja blondi, suosittu niin sanottu "huora" :D pitää olla oma itsensä vaikka onkin yrittäny esim. Tyylil uudistaa itteensä

    • lasis

      haha tota sylkemisjuttuu :D

      muut huomioimalla saa kivaa suosiota, ja itsevarmalla käytöksellä.

    • tälläne

      Tosiaan itteni mielestä, ei oo mikään pakko olla suosittu, mutta jos haluaa nii olkoot, mutta voi jumalauta lopettakaa se itsenne vähätteleminen. Jos joku tulee esim. sanomaan - Miten sä osaatki olla noin hauska? Älä vastaa siihen jotai randomii : -Joo no siis en tod oo ! Ottakaa se kohteliaisuutena ja kiittäkää. Jos joku nyt ylipäätään kehuu kiittäkää älkääkä menkö sinne itsesäälin puolelle. Kaikki näistä vinkeistä täällä eivät pidä paikkaansa, mutta jotkut tosin pitää. Ollaksesi suosittu ei ole välttämättä pakko olla aina ne oikeet meikit ja merkkivaatteet jne. Riittää vaan ku viettää kavereiden kanssa aikaa ja on sosiaalinen. Hauskuudessakin on etunsa. Älä aina hengaa vaan sen yhden kanssa, muista viettää aikaa mys muiden ystäviesi kesken. Ja yksi tärkeimmistä : Muista puolustaa ystävääsi hädän hetkellä, ja jos hänellä on esim. masennusta yritä auttaa äläkä jätä asiaa noin vaan sivuun. Jos ystäväsi satuttaa itseään (esim. viiltelee) ota selvää miksi ja yritä auttaa häntä. ÄLÄ KOSKAAN ARVOSTELE , koska siellä on aina niitä jotka ovat sinua vastaan tai puolesta, ja näin syntyy juoruja.

      Ja vielä näille ihmisille jotka eivät välitä suosiosta. Aplodit heille, hyvin ajateltu, mutta kyllä suosiosta on hyötyäkin. Suosion avulla kasvatat omaa itseluottamusta mikä tulee myöskin vaikuttamaan koko loppuelämäsi ajaksi.

      • Normaali ja suosittu

        Näin minä tein:
        1. Menin väkisin muiden mukaan kun tulin yläasteelle. Vaikka en tuntenutkaan ketään
        2. Sain niin kavereita
        3. Meidän koulussa erityisesti liikuntaluokkalaiset ovat suosittuja joten minulla oli tuuria että pääin liikkaluokalle
        4. Tutustuin pikkuhiljaa jätkiin ja meistä koko luokasta tuli koulun suosituin luokka
        5. Mul oli tosi iso kaveriporukka,mutta kaikki olivat ihan normaaleja eivätkä polttaneet eivätkä juoneet. Joten minäkään en päätynyt sellaiseen
        6. Olin tosi rauhallinen ja aina kaikkien kaveri
        7. Mua melkein ruvettiin kiusaamaan mutta pari jätkää puolusti :)
        8. Meikkasin jonkin verran
        9. En käyttäyty mitenkään kovismaisesti
        10. Kaikki pitivät minusta sillä olin ihan omaitseni :)))

      • asun Outokummussa jontuk
        Normaali ja suosittu kirjoitti:

        Mä...mä en pysty tunkeutumaan vaa muitten sekaan...ja oon aika moinen kynnys matto...eli oon tosi ujo vaikka luonteeltani oon semmone en ihan kovis mut sellane kummiskin. Ja pelkään että mulle vaa nauretaan...joittenki mielestä oo lapsellinen siks mulla ei oo ees bff ää koska oon hiljane ja jne ja se kenen kaa haluisin olla bff on riehuja ja sillä on jo bff jote yksi ainoa kysymys...MITEN SAAN BFFÄN.. sori:(

    • no just

      ihme on se et mun koulus joku somppu on suosituin ja luokka 7lk

      • Tässäviestissäeioojärkee

        Nyt vittu kaikki ihan totta XDXD ONKO SE SUOSIO MAAILMAN TÄRKEIN ASIA. Keskittykää nyt siihen kouluun ja ettikää oikeesti itseänne miellyttäviä kavereita jotka hyväksyy sut OMANA ITSENÄS. Täällä on jotain seiska luokkalaisii itkemässä "yhyy haluun olla suosittu joo moi YHYHYYYYY mut mun pitää muuttuu" hei nyt ihan oikeesti, KÄYTTÄKÄÄ AIVOJA. Mä olin ylä asteella samanlainen, halusin hengata just kaikkien niitten coolien tyyppien kans ja sitten ku siihen alettiin kaikki halus hengata mun kanssa mutta kaikki mitä oikeesti jäi käteen oli mikä? Joo no alotin nyt lukion ja en tunne sieltä ketään, en silti ruikuta olevani se alakastissa oleva, tai en oikeestaan edes oo. Mulla on vähän noussu pissa päähän myönnetään koska aina kaikki halus olla mun kanssa ja ihan kaikki ties mun nimen, mua äänestettiin koulun diplomi jutuissa 4 diplomin ekaksi. Eli morssi nyt vaan vittu.

    • Ei kaikista ole.....

      Suosituksi ei tulla, joillakin vain on esim."ihailtava" yms luonne, minkälaisen muut haluisivat.
      Kaveripiirissä on pari henkilöä, jotka ovat aina suosittuja, menivät sitten minne tahansa. Parin viikon päästä ovat kaikkien tiedossa ja tämmöstä.
      Jos rupeat esittämään muuta kuin olet, niin ennemmin tai myöhemmin se kostautuu.
      Olet vain oma itsesi, ei ainakaan itseä haittaa pätkän vertaa, vaikka en olisi kenekään suosiossa:D

    • blaahblaah

      Avain kaikkeen:

      ÄLÄ OIKEESTI EES YRITÄ! Pahenat vaa tilannetta.

    • anna niitten olla

      katoppa niitä, jotka pyörii yläasteiässä suosittujen ympärillä: ei ne ole mielenkiintosia ihmisiä :D tee vaan omaa juttua, niin löydät hyvän elämän. keskity kivoihin ihmisiin.

    • nobody696969696969696969

      Mun oma paras ystävä muutti pois, ja seiskalla alko sen takii suosio kiinnostaa. Näin mä oon tehny, ja oon jotenkin saanu jalkani ovenrakoon ett oon siinä "suositussa porukassa"

      1. Hankin yhen kaverin joka on siinä porukassa. Tän avulla musta ajateltiin etten oo nii paha, ja pääsin joihinkin niitten juttuihin mukaan sen seurassa
      2. Ai miten hankin sen kaverin? Kaikki tykkää kehuista..
      3. Oon aina ollu kapinallinen ja suorapuheinen, tää lisäs mun "suosiota"
      4. Alkuvaiheessa kannattaa seuloo vähän omia puheitaan ja harkita tarkkaan mitä sanoo
      5. Olin oma itteni tai näyttelin sitä parhaani mukaan, koska epävarmuus karkottaa ne
      6. Aina kun mua haukuttiin vedin koko homman vitsiks tai haukuin takas. Niille ei saa antaa periks tai hävitä. Voi antaa periks jos menee liian pitkälle, mut mieluiten ei
      7. Oon omasta mielestäni semi-kaunis. Värjään hiuksia, meikkaan, päivitän vaatekertaa, ja seuraavaks ajattelin hankkia lävistyksen. En tee tätä miellyttääkseni niitä mutta se lisää mun "suosiota"
      8. Kohtelen niitä välinpitämättömästi ja samaan aikaan kuitenkin kiinnostuneena. Jos on liian kiinnostunu, on nolo stalkkeri.
      9. Materia lisää aina sun suosiota. Ja niinkun mainittiin, kaikki kiinnostavat tarinat lisää suosiota. Suosituilla on aina joku hauska tarina mikä on sattunu niitten jonkun 99999 miljoonan kaverin kanssa.
      10. En nuoleskele niitä, mutta lauon huomaamattomia pieniä kehuja: "Haluisin samanlaisen kännykän" "Näitkö ton opettajan ilmeen kun heitit sitä paperipallolla"

      Tyttöjen ja poikien välillä on eri sääntöjä, mun mielestä tyttöjen kanssa pääsee nopeemmin alkuun. Jos on siis ite kans tyttö.. Älkää muuttako itteenne kenenkään takia, eikä mun neuvoja kannata ottaa kirjaimellisesti. Suosittuja on erityyppisiä.

    • epäsuosittu

      Ite oon ns. epäsuosittu. Ei siin mitään oonhan mä nätti ja mukava (ainaki monien ihmisten mielestä) mut ei se vaa yksin riitä. Ensinnäkin oon tosi ujo ja hiljanen enkä omista ku pari kivaa kaveria koulussa. Jos haluaa olla suosittu nii suurin tekijä on kyllä ulkonäkö ja hyvä kroppa mut se ei oo silti koko juttu vaan pitää olla myös sosiaalinen, tulla toimeen monen ihmisen kanssa tyttöjen sekä poikien, hengata isossa porukassa ja käyttää massakuteita. Sellaisia ovat suositut meidän koulussa niin kuin varmaan monessa muussakin. Ja tietty hiukset pitää olla pitkät, blondit/ruskeat (valtaosa on kyllä blondeja) muut värit harvoin toimii, mustat ehkä vielä menee. Mieluiten pitkät ja suorat hiukset, mutta kiharatkin käy kunhan ei oo liian kiharat. Enimmäkseen hiukset on auki tai ponihännällä. Instagram ja snapchat on myös hyvä olla. Ja tietty pitää omistaa monta suosittua kaveria ja olla luonteeltaan sellanen ihqu massateini ja hengailla suosituissa paikoissa, ei millään leikkipuiston pihalla laskemassa liukumäkeä es tölkki kädessä. Ja vielä kun kiroilee paljon, käyttää emojeita ja teinislangia on varmasti suosittu. Ite omistan noista vaan hyvän ulkonäön ja ok vaatteet mut kuten siitä huomaa, en silti oo suosittu koska sosiaalisuus puuttuu!!

    • Epäsuosittuu

      Miksi ihmeessä pitäisi olla suosittu? Itse en voi käsittää, miksi suosioon pyritään! Itse olen mielummin ihmisten kanssa ketkä välittävät minusta aidosti. Ja kyllä, olen 14-vuotias. Suosio ei ole koskaan kiinnostanut minua, olen mielummin vain parin kaverin kanssa, ketkä ymmärtävät minua. Ärsyttää juuri tällaiset massateinit, keille suosio on kaikki kaikessa.

    • Laittaa vaalean punaiset jooga pantsut päähän ku menee kouluu

    • eteläntyttösuomesta

      Moi,minulla on täysin sama ongelma olen noin 12-vuotias tyttö ja en ole yhtään suosittu,olen normaali 9-10 oppilas joka pitää huolen koulutehtävistään.

      Luokallani on tyttö joka pukeutuu kalliisiin,korkokenkiin ja vaatteisiin vaikka tyttö ei lla on yksi täyluonnollisesti ole minkään näköinen,pojat,tytöt ja muut PÖRRÄÄVÄT tytön ympärillä ja palvelevat häntä kuin palvelijat. Luokassa on 10 oppilas joka on aina niin täydellinen,joka on katelliinen minulle. joka on välillä todella ilkeä ja kilpailee kanssani kumpi on parempi oppilas ym.En omista siistejä,kalliita vaatteita koska en ole kotoisin kovin rikkaasta perheestä.Muuten olen ihan nätti hoikka ja pitkä tyttö jolla on yleensä farkut. En tunne ketminua pelottaa sopeutuminen,olenko kaunis? tykätäänkö minusta? miten olla suosittu? kysymykset pyörivät päässäni.

      Myös jos välitunnilla menen juttelemaan jollekkin porukalle nostavat nenäänsä ja kävelevät pois nauraen,aina on paha olo koulu menee huonommin,7 ja 6 alkaa saada jo kokeesta. Mitä teen? auttakaa joku ):

    • Oleomaitsesi

      Mun mielestä ainoa tapa tulla suosituksi on että on vain oma itsesi. Ei varmaan kannata tuhlata elämää siihen että yrität olla jonkun mielee, kun on paljon muuta parempaa tekemistä. ;)

    • Joonolooo

      Mulla on sama ongelma. Oon 13 vuotias tyttö, ja käyn tosi isoo kouluu. Meiän koulussa (vaikka oidolta kuulostaaki) nii suosituks pääsee sillä ku esittää jotain kovaa tyyppii ja meikka ökypaljon. Mut ite oon tosi pieni ja hoikka enkä omista kunnon tissejä..

    • vinkitvinkit

      Jos haluu paljon tuttuja, niin kannattaa ainakin hymyillä ja moikkailla ja vähän vaan jotain jutella monelle. Kannattaa myös olla omia juttuja ja harrastuksia ettei oo vaan mielistelijä.

    • Käytämeikkiä ja pukeudu massaan ja muuta asennetta ja yritä ettii samanlaisii ihmisii ja ignooraa kaikki nolot ja semmoset jotka ei hyväksy sua

    • Tupakka poskeen, tissit tyrkylle ja vittusaatanaa huutamaan poikien korvaan.

    • Tyhmä16vuotias

      Ooltait elikkäs itse yläasteella huomasin jusy noita lueteltua että oo itsevarma ja näytä se muille ja tiiän nyt et moni ei pysty helposti olee siin "hyväs/parhaas" porukas :/ Ite olin just sellane aluks et kaveerasin niide pidettyjen kaa ja hengasin vapaa-ajalla niide kaa. Nii kaua mä jatkoin tollasta että oli varaa sanoa jotai jolleki ettei muut oo sillei "mitä vittua sä sönkötät". Ja siin vaihees aloin käyttää sitä itsevarmuutta hyväks eli tunsin voivani puhuu kaikille aika vapaasti. En nyt meinaa et haukuin ihmisiä.. älä tee sitä se o virhe.. Mut iha rehellisesti sanon et kyl sitäki joutuu tekee. Mut aika monihan toivoo olla pidetty eli miksei? Ja siis ihan oikeesti itseluottamus ja sosiaaliset taidot kannattaa olla aika korkeal et tuskin jotain ketä on koulus kiusattu jo aiemmi onnistuis :\ Eli suosittelen jos oot uus koulus :p Itsehän oon 16v just peruskoulun huonolla päästötodistuksella lopettanu poika jostai päi suomee ja mullahan toi toimi vaik vähä epätoivost kai.. Amiksessa ei tarvinnu edes tehdä mitään se on sellane paikka mis kaikki vaa o mukavia toisille. Eli pidetyks tulee olemalla ystävällinen. Toivottavasti oli jotai apua. Enkä toivo sellasii kommenttei mis valitetaa mu kirjotus virheistä: ) Kiitti ja hei

    • Porrashippa

      Mähän olin eskarista tohon kakkos luokkaan tosi yksinäinen ja hiljainen mutta sittr kolmosella meidän vastapäätä muutti kaks sellasta mua puolet nuorempaa poikaa joiden kanssa tulin aluksi toimeen ja lopulta olin heidän johtaja ja sain myös koulussa hyviä kavereita paljon ja mulla loppu psykologia käynnit kun sain olla johtajana. Aika loppu kuitenki kun meidä luokalle tuli yks poika eli uus johtaja ja mä menetin hetkeks otteen kunnes yläasteella sain taas osityain uuden porukan jota aloin johtamaan mutta kasilla seki katos ja nyt olen kasilla ja yritän pääsyä vielä johtajan rooliin

    • Anonyymi

      Olen semmonen ihminen joka haluu olla feimi

    • Anonyymi

      Niin just. Ku mulla on jokä päivä tylsää kosk kukaan ei pysty olla tai on toisen kaa. Mut luokan suosituin on tyyliin joka päivä jonkun kaa

    • Anonyymi

      Mulla ja mun siskolla on bändi kristillinen ja me haluttais että niistä lauluista pidettäisi ❤️

    • Anonyymi

      imagine

    • Anonyymi

      Jos on vahva saa huomiota ja suosioon ite oon luokan vahvin ja melkein kaikki pojat haluu olla välkil

    • Anonyymi

      Joo siis mä haluisin olla suosittu mut mä en saa ig:tä

    • Anonyymi

      Tässäpä koitan tulla suosituksi instassa ehkä pitäis olla esim joku tubettaja ja sitten joku kokeilee sitä nimeä instaan ja alkaa seuraa ja kertoo muille

      • Anonyymi

        Mä mietin et miten vitussa pitäis saada tyhjästä takaisin seuraajat kun vanha ig tili poistettiin/en pääse enää sisäl. Tuntuu nololta lähtee seuraa puolituntemattomii jollain 20 seuraajalla. Kellään vinkkei miten toimia?

    • Anonyymi

      Suosio ei ole erityisen arvokas asia jos on itsekäs.

    • Anonyymi

      Kai pitää vaan koittaa tutustua uusiin ihmisiin ja olla mukava, mutta ei esittää mitää 🤷🏻‍♂️

    • Anonyymi

      Jos haluat paljon ystäviä sulla pitää olla isot Munat niin saat naiset. Isomuna miehet saavat enempi palkkaa ja kaikki naiset pienimunaiset miehet on sikoja. Saunassa miehen Munat arvostellaan

    • Anonyymi

      Miksi edes halutaan olla suosittu??🤔🤔🤔🤔🤔

    • Anonyymi

      Miten mä oon luokan susituin tyttö

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe