Olemme puhuneet mieheni kanssa perheen perustamisesta.Olemme molemmat 23v ja seurustelleet 7 vuotta. Vaikka haaveilen todella paljon vauvasta ja koen että olemme valmiita vanhemmiksi. Miksi silti pelottaa kaikki vauvaan liittyvät asiat? Meidän suhde on hyvä mutta entä jos kaikki alkaa mennä huonosti lapsen synnyttyä? Entä jos menetän oman elämäni sekä mieheni omansa kokonaan ja elämme ainoastaan vauvaa varten? Toisaalta ajattelen että voimme olla jopa onnellisempia kun meillä on perhe. Omat ajatukset pyörivät kaikessa siinä miten arjen pyörittäminen onnistuu kun perheessä on vauva ja miten omat harrastukset ja parisuhde toimii siinä kaiken keskellä?
Kertokaa te nuoret vanhemmat miten vauva vaikutti parisuhteeseen, harrastuksiin ja normaaliin arkeen? Niin hyviä kuin huonoja puoliakin.
Kertokaa te nuoret vanhemmat miten vauva vaikutti parisuhteeseen, harrastuksiin ja normaaliin arkeen? Niin hyviä kuin huonoja puoliakin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tilanteessa.
me ollaan miehen kans 23 ja 25 yhdessä ollaan oltu kohta neljä vuotta ja kihloihin mentiin lokakuussa naimisiin todennäköisesti kesällä 2009. vauvaa alettiin suunnittelemaan ja yrittämään joulukuussa. vielä ei ole tärpännyt vaikka kovasti sitä haluaa.
vaikka me jo yritetään niin pakko myöntää että välillä pelottaa ihan kamalasti. miten pärjätään vauvan kans. ja vaikka nyt ollaan kihloissa ja kaikki hyvin se ei tarkota etteikö asiat muutuis. yritän vaan kuitenkin ajatella että kaikesta ollaan puhuttu paljon ja ollaan toistemme tukena.
olen varma että omaa aikaa jää. ja pitää tosiaan huomioida myös omat kaverit niin ei oma elämä unohu vauvavilskeessä. luulen että asiat tulee muuttumaan totaalisesti sen jälkeen kun vauva vihdoin saadaan kaikki varmasti ole vain hyvään suuntaan vaan osa varmasti vaikeaa.
mutta kai se pelko ja nämä ajatukset kuiten osoittaa että sitä valmistautuu pahimpaan mahdolliseen ja pohtii oikeasti näitä oikealla lailla. mulla alkaa pikkuhiljaa pelko väistyä ja alan yhä enemmän odottamaan sitä että saan positiivisen testin. yhdessä sitä lasta yritetään niin yhdessä se hoidetaankin :)
en kyllä oikein tiedä mikä se pointti mulla oli, mut halusin vain vastialla kun kuulosti niin tutulta.
Itse olin kans 23 kun sain vauvan. Poika täyttää kohta vuoden. Mieheni kanssa ollaan myös oltu kohta 7 vuotta kimpassa ja naimisiin ollaan menossa kesällä. Me ihan yksissä tuumin päätettiin hankkia lapsi, vaikka mä vielä opiskelin. Kyllä meitäkin kaikki asiat jännitti, mutta hyvällä tavalla. Meille vaan oli jotenkin oikea aika lapsen tekoon.
Hiukan kyllä pelotti muakin et mitenkähän sen oman ajan kans käy ja alkuunhan sitä ei ollut ollenkaan! Mutta kun vauva kasvaa niin pikkuhiljaa sitä on päässyt takaisin omien harrastusten ym puuhien syrjään kiinni. Ja vaikka romantiikka on hiukan hakusessa ainaisen univajeen takia, koen kuitenkin et parisuhteemme on nyt läheisempi kun ennen vauvaa=)
Toisinaan arki tuntuu raskaalta, mutta silloin täytyy osata pyytää apua mieheltä, mummoilta ym että saa itse vähän etäisyyttä asioihin. Tämä toimii ainakin mulla. Liikaa ei myöskään kannata etukäteen ajatella sitä tulevaa arkea, se on sitten sellaista mitä on. Siitä selviää kyllä hengissä=) Kyllä asioilla on tapana järjestyä. Rohkeasti vain=)