Heips vaan. Meillä on ollut samojedi lähes aina. Ensimmäinen tuli vuotta aiemmin kuin minä. Muutama kuukausi sitten kuoli viimeisin (13v.) Kaksi ensimmäistä koiraa olivat tosi terveitä 70-luvulla syntyneitä. Elivät 12- ja 14 vuotiaiksi,ainoastaan 14-vuotias söi viimeisen vuoden lääkettä sydämen vajaatoimintaan. Tämän viimeisimmän kanssa eläinlääkärin tilat tulivat liiankin tutuiksi. Helpompi olisi luetella mitä vaivoja sillä ei olisi ollut =( Tällä hetkellä meilä on kaksi eri rotuista koiraa,mutta eihän sitä samojedin mentävää reikää sydämessä mikään muu rotu voi täyttää ;) Pelottaa vaan että löytääkö sitä yleensä enää perustervettä sammaria?
Samojedin terveys
mietityttää
3492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jokainen koira on yksilö. Minun elämässäni niitä perusterveitä sammareita on tälläkin hetkellä, että kyllä niitä löytyy...ja totta on, että se reikä mistä joku on mennyt ei koskaan tule paikkaantumaan.
Miksi sen pitäisikään.
turkin hoito kuulostaa olevan kaikkien kasvattajien mielestä ilmeisesti jotenkin salaista tai muuten vain salatiedettä?
Tilanne siis tämä:
Omistan urossammarin, vähän yli 2v. Turkin hoito muuten hanskassa,ei takkuja tms., mutta yritin tässä joku aika sitten kysellä muutamalta tunnetulta kennelin pitäjältä heidän sammariensa turkinhoidosta..että mitä pesuaineita käyttävät jne., kun koiran turkki pysyy niin valkoisena (ainakin kuvissa). Ja että mitä syöttävät sammareille jne. Pelkästään vaaleaa lihaa tms., ettei turkki ala punertaa.
Mutta ei kukaan vastannut =( ?
Eli onko se jotenkin salaista? Kun en itse edes voi käyttää (kastroitu) sammariani näyttelyissä tms., että se olis jotenkin heiltä pois.
Miksei kukaan auta? En saa sammaristani korvien ja hieman kyljissä olevia beigiä kohtia eläinkaupan ns. sinisellä koirashampoolla puhtaaksi. Ne ei muutu takaisin valkoisiksi. Niin millä ne sitten lähtee? En se vissiin salaista, kun kukaan ei auta?
Keksin väriä jota joissakin sammareissa on? Meillä se lähti ruokavaliolla.