Iloinen mieli

tulee pienistä asioista ja vähällä vaivalla.
Tänä kesänä sen huomasin miten kivaa on kun lähtee vain liikkeelle ihan uteliaisuutta vain erilaisiin tapahtumiin katsomaan .
Olen ollut erilaisilla *festareilla* ja päivillä
eripuolilla eteläsuomea . Ihmiset on iloisia ja olennähnyt kaikenlaista ihan uutta kivaa .
Tällä kuumalla helteellä on ollut hyvä vapailla päivillä olla jossain merenäärellä risteillä erilaisilla pikkulaivoilla merellä ja myös järvissä . Suomi on kesällä täynnä kaikenlaisia tapahtumia ja kuinka kivaa on käydä erilaisilla toreilla .
Nyt sitä jaksaa helteellä töissäkin päivän puurtaa vakka on kuumaa kun vastapainona on jotain muuta kuin yksin kotona istumista .
Lähtekää katselemaan suomea eripuolilta se on kaunis ja paljon aivan ihania juttelevaisia iloisia ihmisiä .
4487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

juuri tänä kesänä kun olen paljon ollut yksinäään vain ja vaikka olen joskus paljon reissaillut ja ulkomaita asti kierrellyt jotenkin sitä oli jo ajattellut että on ihan turha lähteä minnekkän kun on ollut vaikka missä ettei olisi mitään annettavaa enää missään minulle ,eikä tätä yksin oloa mikään poista enää.
Lähdin myös liikkeelle ja kuljin erilaisissa museioissa näyttelyissä tapahtumissa erilaisilla toreilla kuunnellen musiikkia monissapaikoissa .Kävin tansseissa lavoilla istuin terassillakin pitkästä aikaa.
kantrifestivaaleillakin kävin ja miten ihanaa olikaan tavata kaikkia niit mukavia ihmisiä eripuolilta suomea. Kaikenlaisia tapahtumia tosiaan on monessa kaupungissa ja kunnassa niissä kannaattaakin käydä .
Yksinoloon se on aivan juhlaa aina kun tulee jotain kivaa elämään

Äänestä
  • Orimattilan kantrifestarit . Upeaa menoa ja ihana paikka .
    Hyvät esiintyjät ´perjantaina oli ja KARI VEPSÄ
    on todella vahva ja hyvä artisti ja saa yleisön niin mukaan ja ääni on todella upea .
    Kruunasi kyllä sen juhlaillan tuo KariVepsän esiintyminen ja jaksoi esiintyä pitkään yleisölleen Kiitos Hänelle kaikki artisttit ei jaksa kauan laulella yleisölleen ja hän kyllä osaa ottaa yleisönsä jäi siinä muut esiintyjät kyllä varjoon ja musiikit.
    Liian vähän mainosta noille festareille ollut .
    Upea paikka perheille käydä muutenkin kun siellä se kotieläinpuisto on siellä viihtyy hyvin aikuiset ja lapset paljon kivaa nähtävää ja lapsille leikkipaikkoja ja festareita varten oli lapsiakin ajateltu heille oli lisää kaikkea järjestetty noiden muiden lisäksi .
    Toivotaan vain hyvää jatkoa tullaan sinne uudelleen ainakin.
    Kyllä suomessa tosiaan on nähtävää eripuolilla pienilläkin paikkakunnilla .
    Olen vieläkin katrinpyörteissä täälä kotonani kaukana en vain voinut jäädä tälle illalla kun se ois vielä illalla yöhön myöhään jatkunut uusein esiintyjien kera.
    Eilinen oli kyllä huippuhyvä esiintyjät oikein hyviä ja tunnelmanluojina upeita.
    Olihan siellä Riitta Väisänenkin juontamassa ja yleisönjoukossa mukana viihtyi sekin oli upeaa ja fiksua .
    Hyvin järjestetty festari

    Äänestä

  • Bongatkaahan ensi kesää varten skiffle festari Kihvli Soikoon Hankasalmella. Onhan mieletön meininki ja rentoa porukkaa. Ja ennen kaikkea ihanat Werner Bros't

    Äänestä

kun on kiva tunnelma niin viihtyy vanhat ja nuoret siellä festareilla .Hyvä esimerkki juuri nuo kantrifestarit Orimattilassa upeat järjestelyt ongelmitta kaikenikäisille ainakin perjantai ilta ja yö meni ja varmaan tänäänkin kun ne on jo kl 14 alkaen jatkuneet.
Hyvä mieli tulee kaikille onnistuneilla juhlilla mukavassa seurassa
Kiitos tosiaan järjestäjile orimattiilaan jos huomaavat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Normian kirjoitti:

tulee pienistä asioista ja vähällä vaivalla.
Tänä kesänä sen huomasin miten kivaa on kun lähtee vain liikkeelle ihan uteliaisuutta vain erilaisiin tapahtumiin katsomaan .
Olen ollut erilaisilla *festareilla* ja päivillä
eripuolilla eteläsuomea . Ihmiset on iloisia ja olennähnyt kaikenlaista ihan uutta kivaa .
Tällä kuumalla helteellä on ollut hyvä vapailla päivillä olla jossain merenäärellä risteillä erilaisilla pikkulaivoilla merellä ja myös järvissä . Suomi on kesällä täynnä kaikenlaisia tapahtumia ja kuinka kivaa on käydä erilaisilla toreilla .
Nyt sitä jaksaa helteellä töissäkin päivän puurtaa vakka on kuumaa kun vastapainona on jotain muuta kuin yksin kotona istumista .
Lähtekää katselemaan suomea eripuolilta se on kaunis ja paljon aivan ihania juttelevaisia iloisia ihmisiä .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu