Meillä menee esikoinen ekalle.Äitinä tietysti jännittää tai sanotaanko suoraan,että pelottaa.Tyttö on tosi syrjäytyvä ryhmissä ja ei oikein mene mukaan.Leikkisi mieluiten kaksin ja yksinkin viihtyy (vaikka sitten kaveria kaipaa).Eskarissa oltiin tästä huolissaan ja olen nyt kesän ajan toivonut,että josko hän nyt rohkaistuis,mutta on tainut toiveet mennä tältä kesältä.Tyttö ei osaa pitää puoliaan jos joku vaikka nimittää..ja niinhän yksi naapurin isompi jo nynnyksi sanoikin.Ja sen jälkeen ei tyttö ole halunnut olla missään tekemisissä tuon naapurin valopään kanssa.Huolestuttaa koska jos hän on jo muutenkin arka että joutuu yksin ja kiusatuksi.
Muuten on tosi mukava ja ihan mahdoton riehuja kotona...eli jotain tarvis auttaa,että hän osaisi sosiaalisesti toimia ryhmässä itsenäisesti ja uskaltaisi sanoa ääneen asiansa ja pitää päänsäkin välillä eikä aina luovuttaa.Mitä ihmettä osaisin tehdä?! Lapsi kun itse ei tilannettaan tajua ja sanoo, ettei haittaa vaikka oiskin yksin...
Muuten on tosi mukava ja ihan mahdoton riehuja kotona...eli jotain tarvis auttaa,että hän osaisi sosiaalisesti toimia ryhmässä itsenäisesti ja uskaltaisi sanoa ääneen asiansa ja pitää päänsäkin välillä eikä aina luovuttaa.Mitä ihmettä osaisin tehdä?! Lapsi kun itse ei tilannettaan tajua ja sanoo, ettei haittaa vaikka oiskin yksin...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nykyään kouluissa on onneksi vanhempain vartit: tuokiot, jossa opettaja ja vanhempi juttelevat kouluun ja lapseen ym ym liittyvistä asioista. Siinä vaiheessa kuitenkin koulua on käyty tovin aikaa ja tyttö voi olla jo siellä seinän vierellä yksin seisomassa.. mutta viimeistään tuolloin kannattaa ottaa asia puheeksi open kanssa. Josko hän voisi jotenkin helpottaa tilannetta.
Koulussa tosin on paljon ryhmätöitä, oppilaat aika usein muodostavat pulpettiryhmiä, jumppatunnilla ollaan yhdessä. Ehkä hän tätä kautta pääsee mukaan ryhmään ja pääsee näyttämään myös raisumman puolensa.
Muutoin kuvauksesi sopisi oikein hyvin minuun - olin itse päiväkodissa ja koko kouluajan tuollainen kuvaamasi kaltainen arka tyttö. Ja toisaalta tutussa, turvallisessa ympäristössä hyvin raisu poikatyttö.
Jäin seinän vierelle yksin. En saanut kavereita, en päässyt tyttöryhmiin, jumppatunnilla minut valittiin viimeisenä, vaikka olin nopea ja innokas pelaaja. Sitä ei nähty, lapset ovat sellaisia laumasieluja.
Totuin yksin olemiseen, en aina kokenut sitä yksinäisyytenä. Mutta tottakai kärsin.
Minulla tuli mukaan kuvioon vielä koulukiusaaminen, olin siihen oikein sovelias kohde.
Tänä päivänä tilanne on parempi - jos opettaja ja koulu ovat valveutuneitA ja hyviä.
Neuvoni nyt lähinnä on, että älä turhaan stressaa etukäteen lapsen pärjäämistä, älä luo paineita lapselle. Anna hänen vielä hetki leikkiä,
Kun koulu sitten on alkanut, ole kiinnostunut lapsen koulusta ja kavereita, kannusta ja rohkaise. Kysele. Neuvo ja keskujstele ja auta selvittämään tilanteet siten.
Koulumaailma on julma, lapset ovat julmia. Jokaisesta ivahuudosta ei kannata loukkaantua; aina huutelija ei tajua loukkaavana. Ja aina ei kannata näyttää että ruma ja huono kohtelu sattuu ja satuttaa, se voi yllyttää lisää tai sitten ei enää huolita joukkoon ollenkaan. Mutta toisaalta kaikkea ei tarvitse niellä tytönkään, takasin saa sanoa, ja asioista pitää jutella opelle..
Ja kun huomaat sitten epäkohtia tai huolen aiheita, kannattaa ottaa asiat puheeksi myös open kanssa.
Enpä nyt tiedä onko näistä neuvosta hyötyä.. voihan olla että tyttösi löytää luokaltaan toisen samanlaisen tyttölapsen, jonka kanssa ystävystyy...
Edellisen kirjoittajan kommentti oli täyttä asiaa, paitsi ettei kannata odottaa sitä vanhempainvarttia, jos sitä teidän koulussanne tuleekaan. Soita opettajalle kouluun tai kotiin tai pyydä heti ekana koulupäivänä keskusteluaikaa joksikin illaksi tai iltapäiväksi, että saat kerrottua huolesi. Mitä nopeammin opettaja pääsee seuraamaan tilannetta, sitä helpompi hänen on oikealla tavalla rohkaista tyttöäsi. Tsemppiä tyttärellesi ja sinulle!
Ensimmäinen hyvä puoli on, että lapsesi on tyttö. Opettajat harvemmin kääntävät selkäänsä kiusatuille tytöille, joten jos kiusausta esiintyy, asiaan todennäköisesti puututaan nopeasti. Ongelmallisempia ovat syrjään vetäytyvät pojat, koska naisopettajilta puuttuu kyky erottaa "pojat on poikia"-jutut kiusaamisesta.
Se, että lapsi viihtyy yksin, ei ole lainkaan huono asia. Elämässä kun vaan on niin, ettei aina ole käytettävissä henkilöä, joka pitää seuraa itselleen. Nykyisin arvostetaan mun mielestä ihan turhan paljon sosiaalisuutta, yksin viihtyminen on lähes rikos. Ihminen kuitenkin on elämänsä varrella monesti yksin ja jos on oppinut olemaan välillä myös itsekseen, niin ei se varmasti pahaksi ole.
Koulukavereihin ystävyyssuhteet luodaan yleensä heti ensimmäisellä ja toisella luokalla. Kutsu tyttäresi koulukavereita teille tytön kanssa leikkimään ja tue kaikin tavoin näitä ystävyyssuhteita. Jos lapsi menee iltapäivähoitopaikkaan eikä siellä kaverisuhteita synny, keksi jokin muu ratkaisu yksinäisiin iltapäiviin. Oikeastaan se ensimmäinen kouluvuosi on tärkein. Silloin syntyy tyttöporukat ja niihin on myöhemmin aika vaikea päästä mukaan. Ei mahdotonta, mutta vaikeaa. Itselläni oli aikoinaan se tilanne, että tyttären aloittaessa koulun olin itse kuopuksen kanssa hoitovapaalla ja meille sai aina tulla. Tyttären ystävien vanhemmat olivat ilahtuneita, kun tiesivat oman lapsensa olevan paikassa, missä aikuinen on aina läsnä.
Seuraa myös lapsesi mielialoja...lapsi ei useinkaan kerro, jos koulussa kiusataan. Kiusaajat kun uhkaavat kostaa, jos asiasta kertoo. Minullakin meni miltei 2 vuotta tajuta, että ne mustelmat eivät kyllä johtuneet koulun rappusissa kaatumisesta. Valitettavasti meillä koulu ei halunnut kuullakaan mistään kiusaamisesta, joten jos tuon aiemman avaukseni olen lukenut, niin vaihda koulua, jos lasta kiusataan. Ja HETI, eikä vasta viidennen luokan jälkeen, jolloin lapsen luottamus aikuisiin on kadonnut ja peli menetetty.
hei,
turhaa huolta kannat! jokaisen lapsen luonne on erilainen ja toiset ovat valmiimpia toimimaan ryhmässä kuin toiset. ensimmäisinä kouluvuosina tavoitteet ovat nimenomaan sen suuntaisia, että ne tukisivat mahd hyvin lapsen taitoa toimia ryhmässä. toivon, että opettajalla löytyy näkemystä asian suhteen ja vanhempana ota aktiivinen rooli ja kerro ajatuksistasi heti kun katsot sen tarpeelliseksi! mukavaa koulunaloitusta koko perheelle! muista, että oma asenteesi (pelkosi, huolesi jne) välittyy lapsellesi, joten reippain mielin!
Asiaa kirjoitit, mutta miten ope voi aloittaa virkkeen pienellä kirjaimella??????
Myöskin äiti pelkää.Mun poikani
lähtee myös ekalle luokalle ja
olen kovasti huolissani hänestä,
pärjääkö,onko kavereita,hän on
herkkä ja arka tietyissä asioissa.