Rohkea kysyy

Olemme muuttamassa syksyllä Ruotsiin ja perheessämme on vakeasti kehitysvammainen lapsi, 9-vuotias. Suomessa hän kävisi EA1 luokkaa koulua.
Nytpä haluaisin tietää mikä on
Ruotsissa vaikeasti kehitysvammaisen asema kouluu, tilpäishoitoon, terapiaan, tukeen ja muutenkin miten suhtaudutaan vammaisiin? (Suomessa joissakin kunnissa on hyvinkin takkuista asioiden hoitaminen).
Kaikenlainen tieto on tarpeen tässä asiassa.
Itse olen Suomessa lapseni omaishoitaja ja haluaisin olla jatkossakin. Muutamme mieheni firman/työn "myötiäisinä".

Lueskelin ruotsin "kelan" sivuja ja luulisen sen perusteella, ettei huonnomminkaan ole kuin Suomessa.
Jos joku voisi kertoa arki kokemuksia mitä on olla vammaisperhe Ruotsissa. kiitos !
8649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ruotsissa kehitysvammaisten huollosta m.m. vastaa maakäräjien Habilitering. Toiminnasta löytyy tietoa netistä. Habiliteringen tavoitteet ovat korkealla, mutta koska kysymyksessä on kuitenkin poliittisesti aika heikko kuluttajaryhmä niin toiminta ei aina välttämättä käytännössä vastaa tavoitteita. Kaikki Habliteringin palvelut ovat kuitenkin ilmaista kehitysvammaisille. Mielestäni kehitysvammaisten huolto Ruotsissa on inhimillisempää kuin Suomessa. Rahaa maakäräjiltäkin kuitenkin liikenee niukasti toimintaan ja on pulaa pätevistä toimihenkilöistä. Riippuu hyvin paljon myös paikkakunnasta

Äänestä
  • Jos on suomenkielinen kehitysvammainen niin onko häntä parempi hoitaa ruotsiksi? Rahako tässä onkin takana. Ruotsissa suuremmat edut?

    Ei kai?

    Äänestä

  • suomea ??? kirjoitti:

    Jos on suomenkielinen kehitysvammainen niin onko häntä parempi hoitaa ruotsiksi? Rahako tässä onkin takana. Ruotsissa suuremmat edut?

    Ei kai?

    Suomen kieli on kehitysvamma.

    Tervetuloa sinäkin sieltä idästä sosiaalituristiksi tänne kansankotiin täydellistymään, kitkemään alkeellisen kielesi pois ja kylvämään kehittyneemmän kulttuurikielen tilalle!

    Äänestä

  • Steffo kirjoitti:

    Jos, Steffo tarkoittaa aloittajaa, niin emme ole toki tulossa sosiaalipummiksi, vaan meidän perheen tilanne on nyt tämä; Miehen työ ja kehari samassa yhtälössä ja olemme perhe. Kehitysvammalle emme voi mitään ja työtä on tehtävä.
    Emme toki asu nytkään Suomessa, tämä Ruotsiin muutto on yksi vaihtoehto.

    Olen pahoillani, että tästä piti tulla Steffo ja Niin-no:nin välinen kiista.

    JA meidän tapauksessa ei ole kielellä väliä onko se Ruotsi, Suomi, Englanti tai Saksa.
    Olisin nyt vain halunnut tiedustella arki kokemuksia .

    Äänestä

  • Pahoittelee kirjoitti:

    Jos olet seurannut palstan toimintaa niin lienet huomannut että täällä on viime kuukausina terrorisoinut niin_no -nimimerkki. Hän käyttää ruotsinsuomalaisten palstaa hyväkseen omassa henkilökohtaisessa taistelussaan ruotsin kieltä ja suomenruotsalaisia(!) vastaan. Hänellä on myös tapana vastata omiin viesteihinsä käyttäen muiden nimimerkkejä, esim Steffo. Pahoittelen todella että hyvää palstaa sabotoidaan tällä tavalla. Tervetuloa Ruotsiin !

    Äänestä

  • Pahoittelee kirjoitti:

    Jos, Steffo tarkoittaa aloittajaa, niin emme ole toki tulossa sosiaalipummiksi, vaan meidän perheen tilanne on nyt tämä; Miehen työ ja kehari samassa yhtälössä ja olemme perhe. Kehitysvammalle emme voi mitään ja työtä on tehtävä.
    Emme toki asu nytkään Suomessa, tämä Ruotsiin muutto on yksi vaihtoehto.

    Olen pahoillani, että tästä piti tulla Steffo ja Niin-no:nin välinen kiista.

    JA meidän tapauksessa ei ole kielellä väliä onko se Ruotsi, Suomi, Englanti tai Saksa.
    Olisin nyt vain halunnut tiedustella arki kokemuksia .

    Ruotsissa on saatavissa paljon apua. Älä välitä tippaakaan tällä palstalla olevasta mielisairaasta yksilöstä! Me itse ruotsinsuomalaiset voimme pahoin tästä yksilöstä. Emme vain voi mitään. Olemme yrittäneet ottaa yhteyttä sheriffiin, mutta tämä sheriffi ei hoida hommaansa, vaan antaa tämän mielenhäiriöisen räyhätä täällä.

    Äänestä

  • Pahoittelee kirjoitti:

    Jos, Steffo tarkoittaa aloittajaa, niin emme ole toki tulossa sosiaalipummiksi, vaan meidän perheen tilanne on nyt tämä; Miehen työ ja kehari samassa yhtälössä ja olemme perhe. Kehitysvammalle emme voi mitään ja työtä on tehtävä.
    Emme toki asu nytkään Suomessa, tämä Ruotsiin muutto on yksi vaihtoehto.

    Olen pahoillani, että tästä piti tulla Steffo ja Niin-no:nin välinen kiista.

    JA meidän tapauksessa ei ole kielellä väliä onko se Ruotsi, Suomi, Englanti tai Saksa.
    Olisin nyt vain halunnut tiedustella arki kokemuksia .

    Kyseessä on sama häirikkö sieltä Suomen puolelta. Todellinen Steffo kirjoittaa aina rekatulla nimimerkillään eikä hän koskaan kirjoittaisi tuohon tyyliin.

    Tervetuloa Ruotsiin. Kyllä te saatte tarvitsemaa tukea täällä ja suomenkielellä. Sinikkäästi vaan heti menette asiastanne kertomaan sairasvakuutustoimistoon ja kunna toimistoon. Asuinkuntanne on velvollinen järjestämään teille paras mahdollinen apu ja tuki. Lapsesi saa suomenkielisen tukihenkilön kouluun ja koulukuljetuksen. Saatte myös apuvälineitä kotiin riippune mistä teillä on tarvetta. En usko että se vie montakaan viikkoa kun asiat alkaa pyöriä.

    Äänestä

Voit aloittaa kysymällä vårdcentralista. Soita myös Ruotsinsuomalaisten keskusliittoon. Kyllä hekin tietävät jotain. Kysy myös Suomalaisesta kirkosta. Yleensä kysy joka puolelta. Yksi kysymys johtaa aina johonkin toiseen paikkaan.
Niin, tällä palstalla on tosiaan riehumassa sairas yksilö. Älä välitä, hän ei ole ruotsinsuomalainen! Me itse ruotsinsuomalaiset olemme ihan mukavaa porukkaa, ei vain mahdeta mitään tälle sairaalle tyypille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

täältä kirjoitti:

Olemme muuttamassa syksyllä Ruotsiin ja perheessämme on vakeasti kehitysvammainen lapsi, 9-vuotias. Suomessa hän kävisi EA1 luokkaa koulua.
Nytpä haluaisin tietää mikä on
Ruotsissa vaikeasti kehitysvammaisen asema kouluu, tilpäishoitoon, terapiaan, tukeen ja muutenkin miten suhtaudutaan vammaisiin? (Suomessa joissakin kunnissa on hyvinkin takkuista asioiden hoitaminen).
Kaikenlainen tieto on tarpeen tässä asiassa.
Itse olen Suomessa lapseni omaishoitaja ja haluaisin olla jatkossakin. Muutamme mieheni firman/työn "myötiäisinä".

Lueskelin ruotsin "kelan" sivuja ja luulisen sen perusteella, ettei huonnomminkaan ole kuin Suomessa.
Jos joku voisi kertoa arki kokemuksia mitä on olla vammaisperhe Ruotsissa. kiitos !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu