elatussopimukseni on 2v vanha.katkeroituneen ex vaimoni kanssa en ole missään tekemisissä.
lapset ovat onnekseni niin isoja että sovin asist suoraan heidän kanssaan.
okei.taustoissa riittäisi ihmeellisiä täpauksia miehen oikeuksista ja kuinka isistä tehdään huono ihminen että oksat pois.
olen aina luullut että sosiaalitoimi toimii asiallisesti ja ehkä noudataa joitain lakejakin, mutta nyt oikeustajuni on kokenut aika kolauksen.
lastenvalvoja teki elatussopimuksestani jatkuvan tiedoilla jotka hän keksi itse koska virallisia asumiskuluja eikä tuloja sillä hetkellä ollut.suullisesti sovittiin että asiat tarkastetaan kun asiat tasaantuu.
nyt ostin sitten oman asunnon ja otin lastenvalvojaan jälleen yhteydessä ja sain kuulla elatusmaksujen uudesta laskutavasta ja että uudelleelaskenta pitäisikin suorittaa.
kiikutin liput ja laput lastenvalvojalle ja saimme summaksi pienemmäm maksun.
äiti puolestaan kieltäytyi tuomasta lippuja ja lappuja eikä suostunut edes saapumaan paikalle joten asia oli sosiaalitoimiston puolesta loppuun käsitelty.jos haluan että elatusmaksut lasketaan uudestaan niin joudun haastamaan ex vaimoni oikeuteen.Mitä tehdä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
usein lakimiehet saavat sovun aikaan. meillä tosin ei saanut ja mentiin oikeuteen asti ja jäi ex nuolemaan näppejään.
valmiiksi, jos joudut lakimieheen turvautumaan. Säästät aikaa ja rahaa. Esim. lastenvalvojan kirjallinen lausunto maksun suuruudesta ja exän vastentahtoisuus asian sopimisessa. Jostain luin, että maksuja voidaan myös tarkastaa alaspäin taannehtivasta, mutta en tiedä tarkemmin.
haastat oikeuteen. Se on ainoa vaihtoehto sopimuksen muuttamiseksi jos toinen osapuoli ei siihen suostu. Lastenvalvojalla ei ole valtuuksia tehdä muuta kuin vahvistaa vanhempien välisiä sopimuksia.
Asiasta toiseen, jos lapset ovat jo niin isoja, niin kai olet tietoinen että nuoret ovat mestareita vedättämään. Eli äiti saattaa olla kuvitellut monena yönä lasten olevan sinun luonasi ja he ovatkin olleet "rilluttelemassa". Sen takia olisi hyvä olla sellainen yhteys vanhempien välillä ettei lapsi pysty vedättämään. Siihen yhteydenpitoon riittää vaikka muutaman sanan tekstiviesti kunhan on varma tieto toiselta miten homma on.