Osoitan kosintani;
- Suomalaiselle miehelle jolla on hyvä itsetunto, mutta joka ottaa myös toisen mielipiteen huomioon lannistamatta toista tahtonsa alle.
- Miehelle jonka tunnemaailma ei ole romahtanut pettymyksiin monissa kokeiluissa löytää kumppania.
- Miehelle jota ei rasita se, että molemmilla on jo menneisyys ja omat lapsetkin. Ettei hän kohdistaisi kateutta heihin jotka minulle ovat tärkeitä, mutta, joista huolimatta mieskin olisi minulle tarkeä.
- Miehelle joka osaa puhua ja kuunnella, joka osaa istua hiljaa vierelläni vaikka kovalla kivellä kuunnellen luontoa, hiljaisuuttakin.
- Miehelle jolle olut ja viini eivät ole elämän ainoat ilot, vaan hän osaa nauttia sen lähteen vedestä josta elämän ilot pulppuavat.
- Miehelle joka nauttii saadessaan hellyyttä ja joka osaa sitä tarjota. Olkoon se vaikka suukko poskelle yhteistä ateriaa valmistettaessa, tai käsi kädessäni levolle mentäessä.
- Miehelle jolle raha ei ole tärkein asia, mutta ei sen holtiton käyttäminenkään. Ison kukkakimpun sijaan hän voi tarjota vaikka yhden voikukan, jos tilanne sellaiseen tarjoaa mahdollisuuden.
- Miehelle jonka aamupeilissä on pieni virne toivottamassa päivälle hyvän alun, ja illalla peilikuvassa näkyy elämääänsä tyytyväisen, rauhaisaa yötä rakkaansa vierellä odottavan miehen katse jossa ei ole turhaa kireyttä suupielissä.
- Miehelle joka uskaltaa sanoa mielipiteensä, mutta joka ei ammu sanojansa kuin luodikon suusta. Tikarin heittäjä tekee aina haavan.
- Miehelle jolle omakaan komeus ei ole noussut hattuun ja joka arvostaa henkistä minää ihmisessä ulkoista kauneutta enemmän.
Kaikilla miehillä on nämä ominaisuudet, kun vain osaan ne löytää ja pitää ne aina itsellenikin tärkeinä.
Annan sanani. Olen aina uskollinen ja rakastan sinua pyyteettömästi, vaatimatta erikoiskohtelua, sillä tiedän ettet voi olla minua rakastamatta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
vähän huumorimielellä kuitenkin kirjoitit kosintakriteerisi. Eihän tuollaisia miehiä olekaan!
Toivotan kuitenkin onnea etsintääsi ja kerrothan meille, jos hänet löydät. Iloista karkauspäivää näin etukäteen!
Vaatimukset näyttäisi olevan linjassa ominaisuuksien kanssa.
Huvinsa kullakin kun jaksaa tuollaisia pähkäillä. Katsos peiliin ja mieti, kuka se siellä on?? Oletkos yhtä täydellinen kuin vaatímukset... joita ei kukaan täytä!
Pilvilinnassako asustat??
Kuka meistä voi arvoida toisen kykyjä, ominaisuuksia, tai itsetuntoa. Sen tekee kukin omalta kohdaltaan.
Kosiokirjeessä ei ole yhtään vaatimusta, ei yhtään ehdotonta tapaa tai tottumusta, ei yhtään kieltoa, vaan toteamuksia jotka jokainen mies voi täyttää.
Jos mies haluaa, hän voi kysyä kuka ja mitä kosijan ominaisuuksia haluaa tarkemmin tietää.
Tuskin meillä kukaan norsunluutornissa, lasikengät jalassa asuu. Tavallisia ihmisiä tuolla tielläkin astelee vastaan, sellaiseksi voisit sinäkin kosijan persoonan asettaa.
Odotellaan!
Saapas näkee vastaako kukaan!