Kotisivutiimi

Olen lukenut oikein urakalla Suomi24.fi -keskustelupalstan kotisivujen tekoa koskevaa keskustelua. Loistojuttu, kun palstalaiset neuvovat toisiaan.

Olisin kiitollinen, jos saisin yhteyden muutamaan kotisivuja tekevään henkilöön. Sekä kysyäkseni että antaakseni neuvoja kotisivujen tekoon.

Olen askarrellut FrontPage2000 -ohjelmalla työpaikkani kotisivua (menee Unixiin). Sivusto on loppusilausta vaille valmis tekstiosuudeltaan. Kuvia en ole vielä skannannut. Olen käynyt skannauskurssinkin (kaksi iltaa) työväenopistossa.

Olen älyttömän innostunut tietotekniikasta ja taitojeni hiomisesta näissä tärkeissä taidoissa. Olen käynyt tietokoneajokorttikurssinkin omana aikanani. Ja haluan vielä rakentaa omat kotisivut, jahka työpaikan sivut ovat valmiit. Olen 52-vuotias naishenkilö. Vaikka koen riittämättömyyttä tällä alueella, niin uskon, että kyllä tarvitsemani tieto löytyy. Vaatii ennen kaikkea sitkeyttä.

Työskentelen yksikössä, jossa ei voi kysyä keneltäkään. Ne, joilta voisin kysyä, eivät osaa lainkaan tätä osa-aluetta. Olen joutunut selvittämään kaikki asiat omin päin ja joskus on mennyt aikaa ja tupakkia... Että helpomminkin voi päästä eteenpäin, esim. juuri asiaa harrastavan tiimin avulla.

Talkoohenkeä minulla on. Annan sähköpostiosoitteen, jos saan vastauksia. Että eikun vastaamaan! :-)
6398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • Kävin tuolla sivulla. Oli mulle liian vaikea alkutesti.:-) Käytän paljon editoreja. Osaan kyllä HTML-koodin, kun lunttaan. En viittinyt
    etsiä tietoja kysymyksiin. Pääsiskö helpommalla
    kirjautumaan? Voi olla muillekin esteenä. Muuten
    mahtavan hyvä juttu!!! Kiitos, kun olet luonut
    tuon foorumin!

    Äänestä

  • Kiitos tuon sivun tiedoista! Vaan ensin minäkin selvitän tuon alkutestin päästäkseni sivulle. Kun en ole painanut mieleeni noita HTML-koodeja. Käytän vallan sitä FrontPage2000-editoria. Tosi hyvä juttu tuo osoite, jos sen avulla saisi tukea. Ja voisi itsekin neuvoa...

    Äänestä

  • Intoa on kirjoitti:

    Kiitos tuon sivun tiedoista! Vaan ensin minäkin selvitän tuon alkutestin päästäkseni sivulle. Kun en ole painanut mieleeni noita HTML-koodeja. Käytän vallan sitä FrontPage2000-editoria. Tosi hyvä juttu tuo osoite, jos sen avulla saisi tukea. Ja voisi itsekin neuvoa...

    Anteeksi, nyt sekosin. En tarkistanut ja avannut ensimm. vastauksen linkkiä. Luulin, että se oli seuraavan keskustelunaiheen "Tein tällaiset sivut" osoite www.konnektori.com. Johon rekistöröitymiseksi pitää vastata muutamiin kysymyksiin. Harmin paikka! Anteeksi nopeatempoisuuteni! Ja kiitos Masak vastauksesta!

    Joo, ihan hyvä kysyä tälla palstalla suoraan. Mutta olen vähän arka ihminen, ja pelkään julkista teilausta. Vaikka olen nimimerkin takana.:-) Ehkä rohkenen tästä ja kyselen vain pokkana, kun ensi viikolla menen sorvin ääreen.

    Äänestä

Miksi sähköpostiosoitetta kaipailet? Mikäli esität kysymyksesi ja havaintosi julkisesti, esimerkiksi tällä foorumilla, tavoitat kerralla suuremman yleisön; näkemys varmasti avartuu, kun saat useamman mielipiteen tai ratkaisun ongelmaasi. Näissäkin asioissa on aina näkemyseroja, eikä yhden "ekspertin" sanoma aina päde faktana joka tilanteessa.

Toisaalta, myös moni muu saattaa painiskella samojen ongelmien parissa. Ehkäpä, kun tällä palstalla saat pulmaasi ratkaisun, nukkuu joku muukin onnekas - samaan kiveen kompastunut - unensa seuraavana yönä tyytyväisemmin.

Itse antaisin vinkkinä, kun olet kerran jo hyvin alkuun päässyt, että kaivat esiin, joko googlettamalla tai tälle palstalle annettuja linkkejä seuraillen, pätevän HTML-oppaan ja vaihdat työkalun FrontPagesta tekstieditoriin. Ymmärrys "konepellin alla" tapahtuvaan kasvaa ja työn jälkikin paranee.

Äänestä
  • Olen kanssasi samaa mieltä, jo vuosia eri rakennekieliä paukuttaneena, päähän sekä näytölle.

    Varmasti löytyy samankaltaisia sisällöntuottajia, jotka pääsääntöisesti käyttää aivan eri rakennekieliä, ja saa yhtäpaljon aikaan samassa ajassa ja mielestään helpommin kuin toinen. Sehän on kiinni ainoastaan siitä kuinka minkäkin tavan sisäistää itseensä.

    En kuitenkaan aivan heti heittäisi WYSIWYG editoria kokonaan nurkkaan, on tilanteita jolloin saa perusasiat kasaan nopeammin ja helpommin ohjelmalla, mutta käyttämä koodi pitää kuitenkin olla ainakin jokseenkin hanskassa, että myöhemmät muutokset osaa tehdä rakentamatta koko hoitoa uudestaan ja uudestaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Intoa on kirjoitti:

Olen lukenut oikein urakalla Suomi24.fi -keskustelupalstan kotisivujen tekoa koskevaa keskustelua. Loistojuttu, kun palstalaiset neuvovat toisiaan.

Olisin kiitollinen, jos saisin yhteyden muutamaan kotisivuja tekevään henkilöön. Sekä kysyäkseni että antaakseni neuvoja kotisivujen tekoon.

Olen askarrellut FrontPage2000 -ohjelmalla työpaikkani kotisivua (menee Unixiin). Sivusto on loppusilausta vaille valmis tekstiosuudeltaan. Kuvia en ole vielä skannannut. Olen käynyt skannauskurssinkin (kaksi iltaa) työväenopistossa.

Olen älyttömän innostunut tietotekniikasta ja taitojeni hiomisesta näissä tärkeissä taidoissa. Olen käynyt tietokoneajokorttikurssinkin omana aikanani. Ja haluan vielä rakentaa omat kotisivut, jahka työpaikan sivut ovat valmiit. Olen 52-vuotias naishenkilö. Vaikka koen riittämättömyyttä tällä alueella, niin uskon, että kyllä tarvitsemani tieto löytyy. Vaatii ennen kaikkea sitkeyttä.

Työskentelen yksikössä, jossa ei voi kysyä keneltäkään. Ne, joilta voisin kysyä, eivät osaa lainkaan tätä osa-aluetta. Olen joutunut selvittämään kaikki asiat omin päin ja joskus on mennyt aikaa ja tupakkia... Että helpomminkin voi päästä eteenpäin, esim. juuri asiaa harrastavan tiimin avulla.

Talkoohenkeä minulla on. Annan sähköpostiosoitteen, jos saan vastauksia. Että eikun vastaamaan! :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu