Minulla on kaksi aikuista leikattua kollia (löytökissoja). Niistä toinen pissailee matoille. Se käyttää myös hiekkalaatikkoa, mutta silloin tällöin on varsinkin eteisen matto ja osa kengistä pissan peitossa. Kyse ei ole siitä, että hiekkalaatikko olisi likainen, sillä siivoan sen päivittäin ja kaikki hiekat vaihdan n. kerran viikossa. Lisäksi jomman kumman (tai molempien) pissa haisee todella voimakkaalle. Siis se saa silmät vuotamaan. Missä vika? Tämä kyseinen kissa teki tätä jo ennen kuin toinen kissa tuli. On inhottavaa kun aina saa olla pesemässä mattoja ja kenkiä. Muuten kun kuitenkin on hirveen kiva kissa.
Pissailua
Vicky
5380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siisteysongelmat taitavat olla aika yleisiä, kun niistä niin usein tälläkin palstalla kirjoitellaan.
Yksi syy voi olla sairaus, jokin virtsasairaus tai muu, joten suosittelisin ottamaan yhteyttä eläinlääkäriin. Virtsasairaukset ovat aika yleisiä uroksilla ja niiden yksi aiheuttaja on huonolaatuinen kuivaruoka.
Muita syitä voi olla esim. uuden elämänmuutoksen tai uuden rytmin aiheuttama hämmennys, jota kissa purkaa pissailemalla vääriin paikkoihin.
Taitava eläinlääkäri voi auttaa sinua tässä ongelmassa. Laita useampia hiekkalaatikoita ja voit kokeilla mm. toista hiekkamerkkiä. Jos hiekkalaatikko on pesty liian vahvalla pesuaineella, voi sekin olla syynä tuohon.
Edellisistä kirjoituksista löytyy nimim. Speedy kirjoittamia todellakin toimivia avustuksia! Kiitos siis hänelle :)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=102&conference=627&posting=22000000000829161
kannattaa hieman varauksella suhtautua speedyn juttuihin. hänellä on hiemän vääristyneitä käsityksiä kissan käytöksestä..
mutta silti jotkut keinot mitä hän ehdotti olivat ihan jees..
kohteliaisuudesta! Lue kissakirjoja, kysy asiantuntijoilta, niin huomaat, että heiltä minäkin vinkkini olen saanut...
Viethän kissasi jooko eläinlääkäriin! Sillä kun voi olla virtsatie tulehdus ja virtsakiviäkin. Mä tuun todella surulliseksi kun luen näitä juttuja kissojen pissailu ongelmista, vajaa vuosi sitten meidän kisu piti lopettaa kun virtsatie tulehdusta ei saatu paranemaan millään lääkekuureilla. Mikähän siinä muuten on? Oon kuullu muistakin kissoista joiden tulehdusta ei oo saatu parannettua! Se stressaa kun kissa pissailee koko ajan vääriin paikkoihin ja tuntuu pahalta ajatuskin että kissa kärsii koko ajan kivusta!