Se minkä omistaa,
kuin suuren rakkauden,
on omasi vain hetken, hetken sen
kun toinen tahtoo sinulle sen antaa.
Kuitenkin pitkälle se kantaa
ohitse eilisen ja tämän päivän.
Yli muistojeni himmenevän häivän,
on totuus silti yksinkertainen.
Siksi hyväksyn nyt sen.
Toivoa en voisi enempää:
Vain menetetty omakseni jää.
kuin suuren rakkauden,
on omasi vain hetken, hetken sen
kun toinen tahtoo sinulle sen antaa.
Kuitenkin pitkälle se kantaa
ohitse eilisen ja tämän päivän.
Yli muistojeni himmenevän häivän,
on totuus silti yksinkertainen.
Siksi hyväksyn nyt sen.
Toivoa en voisi enempää:
Vain menetetty omakseni jää.
Vastaukset 15
Vanhimmat
...ne ovat kuin helminauha.
Yhteisiä muistoja-hyviä ja pahoja..
Kun menettää rakkaan,
merkitsee se luopumista..
Mutta, eikö sanota myös,
että jos/kun rakastaa tarpeeksi
päästää toisen vapaaksi ..
ilman vihaa ja katkeruutta..
voisiko rakastaa oikein, ellei anna toisen mennä, jos tämä päättää niin?
Viisaus ihmisille usein tosin kasvaa vasta myöhemmin.
Rakkautta pakottaa toinen jäämään..
Niin. Elämä ei aina mene niin kuin haluaisimme,
mutta onneksi tiemme varrelle on kuitenkin annettu viittoja..
Viisaus...niin tai elämänkokemus..
siinä oppi parhain-
joskaan ei aina kivuttomin..:)
Elämänkokemus - ehkäpä se on yhtä kuin viisaus.. Viestistäsi sai käsityksen, että olet sitä saanut.
Kovin valitettavaa, ettei sitä koulussa opeteta. Tai voi olla, että jos opetettaisiin, kiinnostus olisi yhtä vahvaa kuin kielioppiin.
Käymme läpi elämän :)
Viitat tiemme varrella määräävät suuntaa..ratkaisut ovat meidän käsissämme .
Hm ehkäpä elämänkouluun tutustutaan nykyään elämäntaidon tunneilla koulussa. Se "viisaus"
lienee sitten toinen juttu :)
tuskinpa minulla silti on tähän mitään lisättävää. Jokainen runoilija tekee osaltaan oman lisäyksensä.
että kyllä Sinulta vielä rakkausrunoja syntyy,
ei tämäkään viimeisesi ole.
Mitallinen, tunteikas, haikea - menetetyn muis-
toa.
" yli muistojeni himmenevän häivän "
Olit oikeassa kuten usein, luulen. Kun minusta vain on tuntunut, ettei ole enää mitään sanottavaa. Ja toisaalta olen epäillyt, että lukijat ovat kyllästyneet. Siinä on ollut kaksi vahvaa syytä.
Että minä sitten pidän näistä runoistasi.
Uskon, että olisin kovin surullinen,
jos et aina välillä muistaisi meitä, runoystäviäsi.
Kiitos, Lekart ;)
Jos runot syntyisivät käskien, kirjoittaisin niitä mielelläni vain ilahduttaakseni sinua. Niin paljon sinun runosi ovat rikastuttaneet tätä palstaa.
Ja kiitos viestistäsi, olen otettu.
Ihan oli pakko tulla vielä vastaamaan Sinulle, Lekart.
En olisi parempaa aamulukemista voinut valita,
kuin tämä lämmin vastauksesi minulle!
Kiitos:)))
Pitäsi olla iloinen edes niistä pienistä rakkauden ja intohimon hetkistä mitä on joskus osakseen saannut.
Niitä on sitten joskus mukava muistella vanhempana.Muistot ei häviä,vain haalistuvat.
Toivottavasti se oikea pysyvä vielä osuu joskus omallekin kohdalle. Rakkaus on kuitenkin niin ihanaa.
Kuinka oikeassa oletkaan. Pitäisi olla onnellinen ja kiitollinen siitä, mitä on ollut, surematta turhaan sitä, mitä on kadottanut. Koska muistoja ei voi menettää.
Tää on hieno!
On kuin menetyksessä olisi kuitenkin toivo.. ?
Miten Sinä tuon teit ?
kohteliaisuudesta! Ja toivo - muistelen antiikin tarinaa Pandoran lippaasta, jota oli kielletty avaamasta. Kun se silti avattiin, sieltä karkasivat maailmaan kaikki taudit ja vitsaukset, ennenkuin se ehdittiin sulkea. Vain toivo jäi jäljelle.