Tuloja Suomessa

Milloin veroilmoitukset palautetaan?
Verotoimiston nettisivu ilmoittaa päiväyksen
olevan veroilmoituksessa.
Missä ilmoitus?
4240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ehdotan, että kysyt asiaasi pikaisesti verotoimistosta vaikka sähköpostiviestillä.

Luulen suomalaisten palkansaajien jättävän veroilmoituksensa tammikuun loppuun mennessä. Veroehdotukset ovat yleistyneet Suomessa, joten monikaan ei taida enää varsinaisia veroilmoituksia tehdä. Itse en ole tehnyt moniin vuosiin, vaan olen saanut lomien jälkeen veroehdotuksen tarkastettavaksi ja palauttanut sen sitten lisämerkinnöin varustettuna. Muistelen, että veroilmoituksen liian myöhäinen jättäminen merkitsi automaattisesti veronkorotusta. Tietämättömyys ja tahattomuus voivat kelvata selitykseksi, mutteivät varmaan lievennä mahdollisia seuraamuksia.

Ulkomailla asuvien veroilmoituksista en tiedä yhtään mitään, mutta ajattelin heittää kommenttini, koska kukaan ei ole vielä vastannut kysymykseesi.

Äänestä
  • Verotoimistostamme kerrottiin, että minun on palautettava ilmoitukseni toukokuun lopussa. En sitten tiedä, vaihteleeko päivä tuloryhmittäin tai alueittain. Verotoimistosta sen joka tapauksessa kuulee.

    Äänestä

  • enää veroilmoituksia tee, ainakaan Suomessa asuva. Verottaja tekee veroehdotuksen työnantajilta, eläkelaitoksilta yms saamistaan ilmoituksista ja verokorttia varten ilmoitetuista vähennyksistä.

    Veroehdotus tulee sitten postitse verovelvollisen tarkastettavaksi. Silloin on ilmoitettava nekin tulot, mitkä ehkä puuttuvat ja vaadittava ne vähennykset, joista verottajalla ei ole ollut oikeaa tietoa.

    Veroehdotus on siis luonteeltaan kuin valmiiksi täytetty veroilmoitus. Jos ei ole lisättävää eikä vähennettävää, ei tarvitse edes palauttaa. Jos on korjattavaa, merkitään korjaukset ja palautetaan.

    Jos ulkomailla asuvalla on tuloja Suomesta, verottaja saa niistä tiedot Suomen veroehdotusta varten.

    Ulkomailla hankituista Suomen verottaja ei tiedä, mutta eiköhän kohdemaan verottaja sitten pidä huolen omista saamisistaan:)

    Äänestä

  • yksityishenkilö kirjoitti:

    enää veroilmoituksia tee, ainakaan Suomessa asuva. Verottaja tekee veroehdotuksen työnantajilta, eläkelaitoksilta yms saamistaan ilmoituksista ja verokorttia varten ilmoitetuista vähennyksistä.

    Veroehdotus tulee sitten postitse verovelvollisen tarkastettavaksi. Silloin on ilmoitettava nekin tulot, mitkä ehkä puuttuvat ja vaadittava ne vähennykset, joista verottajalla ei ole ollut oikeaa tietoa.

    Veroehdotus on siis luonteeltaan kuin valmiiksi täytetty veroilmoitus. Jos ei ole lisättävää eikä vähennettävää, ei tarvitse edes palauttaa. Jos on korjattavaa, merkitään korjaukset ja palautetaan.

    Jos ulkomailla asuvalla on tuloja Suomesta, verottaja saa niistä tiedot Suomen veroehdotusta varten.

    Ulkomailla hankituista Suomen verottaja ei tiedä, mutta eiköhän kohdemaan verottaja sitten pidä huolen omista saamisistaan:)

    jättämässä veroilmoituksen metsä-ja maataloudesta. Maataloutta on pellonvuokran verran ja metsästä ei ole myyty puuta. Siinähän se, esitäytetty lomake ja nimi alle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eläkeläinen ulkomailla kirjoitti:

Milloin veroilmoitukset palautetaan?
Verotoimiston nettisivu ilmoittaa päiväyksen
olevan veroilmoituksessa.
Missä ilmoitus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu