mä jaksan uskoa

mä oon 16 kesäinen vaalea tyttölapsi, olen kohdannuttähän ikään mennessä paljon vastoinkäymisiä muttaselvinnyt niistä. mulla on paljon kavereita jamuutamia todella hyviä ystäviä, poikia ja tyttöjä.
kaikki alkaa kääntyä mun elämässäni hyväksi. mä toivoisin vain löytäväni itselleni, edeshetkeksi, ihanan rakastavan poikaystävän.
mä tiedän että olen ihan kaunis ja pojat on ollut munsta kiinnostuneita,, mutta mä vain olen tälläinen,, mä en halua leikkiä toisten tunteilla,, siksi mun suuren "ensirakkautenikin" mä päästin lipumaan ohitseni, vaikkasepoikatodellavälitti munsta ja olisi halunnut olla kanssani,, mun elämässä oli silloin vaikeaaenkä tiennyt tuntevani häntä kohtaan mitään joten en halunnutsatuttaa häntä. vaikka monet oisivat myöntyneet minä kieltäydyin. kadun sitä, koska vuoden päästä huomasin jälleen välittäväni siitä pojasta.välitän edelleen.
mä vaan tahdon sanoa että.. en mä tiedä kaikki muutkin mahdolliset poikaystäni oli sössännyt jollain tavalla..ja silti mä jaksan uskoaettä jossain on joku,, joka oikesti välittää jajosta minä välitän. toivon että hän saapuu elämääni pian, edes hetkeksi, että saisin kokea miltä tuntuu ollarakastettu,, miltä tuntuu rakastaa.
ei kukaan ymmärrä tätä, eikä se haittaaen minäkään ymmärrä. on niin paljon mikä painaa pientä sydäntäni,mutta ajan myötä kaikki helpottuu. kun mä vaan jaksan uskoa ja toivoa.
2292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kaunista tekstiä... tunsin myötätuntoo sua kohtaan :/ sellasta se on.. mul on taas se ongelma ettei mulla oo mahdollisuuksia poikaan.. kenestä oikeesti välitän todella paljon! :( harmi et päästit sen menemään.. ootko ajatellu soittaa sille.. uskon et se ilahtuis.. mä en ainakaa voi unohtaa nykyistä ihastustani vielä pitkään aikaan.. et olisin onnellisin maailmassa jos se soittais parin kuukauden päästä et välittää musta..

Äänestä

...se on tunne, mikä sun tapauksessa ei kuulu rakkauteen...jos vältelet poikaystäviä sen takia ettet halua satuttaa toisia, niin se ei kannata...siinä pakostikkin satuttaa toisia(hylkäämälle ne) ja satuttaa itseään vielä pahemmin...vinkkinä sulle: älä ole olematta jonkun kanssa koska et tunne mitään häntä kohtaan...tunteet kehittyy...ihmisiin kiintyy jos on paljon heidän lähistöllä...ainakin luulisin näin...en voi omista kokemuksista puhua, kun ei ole...joko kukaan ei ole kiinnostunut minusta tai ovat liian ujoja tai jotain.ö...enpä tiedä...jos taas enskerralla tulee poika joka on kiinnostunut susta, mutt et tunne mitään täät kohtaan niin anna hänelle mahdollisuus, vietä aikaa hänen kanssa, sitten voit päättää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kultasiipi87 kirjoitti:

mä oon 16 kesäinen vaalea tyttölapsi, olen kohdannuttähän ikään mennessä paljon vastoinkäymisiä muttaselvinnyt niistä. mulla on paljon kavereita jamuutamia todella hyviä ystäviä, poikia ja tyttöjä.
kaikki alkaa kääntyä mun elämässäni hyväksi. mä toivoisin vain löytäväni itselleni, edeshetkeksi, ihanan rakastavan poikaystävän.
mä tiedän että olen ihan kaunis ja pojat on ollut munsta kiinnostuneita,, mutta mä vain olen tälläinen,, mä en halua leikkiä toisten tunteilla,, siksi mun suuren "ensirakkautenikin" mä päästin lipumaan ohitseni, vaikkasepoikatodellavälitti munsta ja olisi halunnut olla kanssani,, mun elämässä oli silloin vaikeaaenkä tiennyt tuntevani häntä kohtaan mitään joten en halunnutsatuttaa häntä. vaikka monet oisivat myöntyneet minä kieltäydyin. kadun sitä, koska vuoden päästä huomasin jälleen välittäväni siitä pojasta.välitän edelleen.
mä vaan tahdon sanoa että.. en mä tiedä kaikki muutkin mahdolliset poikaystäni oli sössännyt jollain tavalla..ja silti mä jaksan uskoaettä jossain on joku,, joka oikesti välittää jajosta minä välitän. toivon että hän saapuu elämääni pian, edes hetkeksi, että saisin kokea miltä tuntuu ollarakastettu,, miltä tuntuu rakastaa.
ei kukaan ymmärrä tätä, eikä se haittaaen minäkään ymmärrä. on niin paljon mikä painaa pientä sydäntäni,mutta ajan myötä kaikki helpottuu. kun mä vaan jaksan uskoa ja toivoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu