Yhä tehokkaampi työnteko sijoittajien vaurastuttamiseksi ei riitä elämän tarkoitukseksi, varsinkaan jos ei enää jää aikaa ja energiaa muuhun elämään. Nykymaailman suurin järjettömyys on ajan ja rahan epätasainen jakaantuminen: kellään ei ole niitä samaan aikaan, paitsi ehkä koroillaan eläjillä. Työllään eikä pääomallaan elävä ihminen ei pääse lepäämään tehdyn työnsä varassa.
Ontologisista turvatekijöistä saa pääoman tehokierrättäjien mielestä nauttia vain niin kauan kuin pystyy antamaan enemmän kuin ottaa. Turvatekijöiden idea kumoutuu, jos ihminen on vain omien huippusuoritustensa varassa.
Idea on sama kuin esikapitalistisessa valtiontaloudessa: talonpojan peritty omistusoikeus merkitsi vain veronmaksuoikeutta kruunulle tai verolahjoitusten haltijalle. Kolmen vuoden verorästeistä tila meni kruunulle, joka hankki sille uuden hoitajan. Talonpoikaa pidettiin laiskurina, joka tarvitsi keppiä tuottaakseen kruunun sotiin ylijäämää. Käsitys muuttui, kun talonpoikainen perintöomistus 1789 vakiinnutettiin ja tilat vapautettiin isossajaossa sarkapakosta. Silloin syntyi suomalainen keskiluokkainen mentaliteetti, käsitys omasta reviiristä työkunnon osoituksena ja turvana työkunnon heikkenemistä vastaan.
Ostajan työmarkkinoilla ollaan palaamassa kapitalismista feodalismiin.
Kapitalismi merkitsi alaltaan rajattua työsopimusta eikä koko elämänsä omistamista herralle suojelua vastaan. Ihminen on olemassa taloutta varten eikä talous ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi.
Tällainen politiikka merkitsee kuoliniskua tavallisen ihmisen kunnollisuudelle: miksi kouluttautua ja lykätä välitöntä tarpeentyydytystä tulevaisuuden hyväksi, kun kohtalon armoilta ei pääse kuitenkaan?
Keskiluokkainen mentaliteetti tuhotaan, jos reviiri onkin vain lainassa eikä raadannan hedelmistä pääse milloinkaan nauttimaan. Silloin työntekijän ei kannata ottaa vastuuta, investoida elämäänsä ja lastensa koulutukseen pitkäjännitteisesti. Kannattaa pinnata missä voi, tehdä vain se mitä käsketään silloin kun käskijä on valvomassa, varastaa työnantajalta ja juopotella. Kypsän kapitalismin tuotteena piirtyy esiin homo sovieticuksen epäitsenäinen mutta pikkuovela hahmo. Orjatyövoima on harvoin vastuullista ja tehokasta. Riistämisen maksimointi johtaa juuri sellaiseen pihtaamis- ja nollasummapeliin, jota positiivisesti ajattelevat yrityskonsultit koettavat omilla tempuillaan loihtia pois.
Ehkä nekin toimivat paremmin kuin monet nykyiset tulosjohtamiskäytännöt, joissa aikuisia ihmisiä koetetaan manipuloida kuin alaikäisiä lupailemalla bonuksia tai hymyileviä merkkejä palautekirjaan; ylityökorvauksia korvaavilla merkeillä voi vuoden lopussa sitten lunastaa itselleen tuulipuvun. Alipalkattu pikaruokalan myyjä saa nimensä vuoden työntekijöiden listalle hopeatauluun.
Ontologisista turvatekijöistä saa pääoman tehokierrättäjien mielestä nauttia vain niin kauan kuin pystyy antamaan enemmän kuin ottaa. Turvatekijöiden idea kumoutuu, jos ihminen on vain omien huippusuoritustensa varassa.
Idea on sama kuin esikapitalistisessa valtiontaloudessa: talonpojan peritty omistusoikeus merkitsi vain veronmaksuoikeutta kruunulle tai verolahjoitusten haltijalle. Kolmen vuoden verorästeistä tila meni kruunulle, joka hankki sille uuden hoitajan. Talonpoikaa pidettiin laiskurina, joka tarvitsi keppiä tuottaakseen kruunun sotiin ylijäämää. Käsitys muuttui, kun talonpoikainen perintöomistus 1789 vakiinnutettiin ja tilat vapautettiin isossajaossa sarkapakosta. Silloin syntyi suomalainen keskiluokkainen mentaliteetti, käsitys omasta reviiristä työkunnon osoituksena ja turvana työkunnon heikkenemistä vastaan.
Ostajan työmarkkinoilla ollaan palaamassa kapitalismista feodalismiin.
Kapitalismi merkitsi alaltaan rajattua työsopimusta eikä koko elämänsä omistamista herralle suojelua vastaan. Ihminen on olemassa taloutta varten eikä talous ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi.
Tällainen politiikka merkitsee kuoliniskua tavallisen ihmisen kunnollisuudelle: miksi kouluttautua ja lykätä välitöntä tarpeentyydytystä tulevaisuuden hyväksi, kun kohtalon armoilta ei pääse kuitenkaan?
Keskiluokkainen mentaliteetti tuhotaan, jos reviiri onkin vain lainassa eikä raadannan hedelmistä pääse milloinkaan nauttimaan. Silloin työntekijän ei kannata ottaa vastuuta, investoida elämäänsä ja lastensa koulutukseen pitkäjännitteisesti. Kannattaa pinnata missä voi, tehdä vain se mitä käsketään silloin kun käskijä on valvomassa, varastaa työnantajalta ja juopotella. Kypsän kapitalismin tuotteena piirtyy esiin homo sovieticuksen epäitsenäinen mutta pikkuovela hahmo. Orjatyövoima on harvoin vastuullista ja tehokasta. Riistämisen maksimointi johtaa juuri sellaiseen pihtaamis- ja nollasummapeliin, jota positiivisesti ajattelevat yrityskonsultit koettavat omilla tempuillaan loihtia pois.
Ehkä nekin toimivat paremmin kuin monet nykyiset tulosjohtamiskäytännöt, joissa aikuisia ihmisiä koetetaan manipuloida kuin alaikäisiä lupailemalla bonuksia tai hymyileviä merkkejä palautekirjaan; ylityökorvauksia korvaavilla merkeillä voi vuoden lopussa sitten lunastaa itselleen tuulipuvun. Alipalkattu pikaruokalan myyjä saa nimensä vuoden työntekijöiden listalle hopeatauluun.
Vastaukset 2
Vanhimmat
??????????????
1998.