Karkauspäivänä mietittyä.

Kyöpelin vuorelle, kyöpelin vuorelle, vanhatpiiat... hokema joka tuo mieleen sanan vanhapiika. Sitä sanaa nykyisin harvemmin kuulee, nyt ollaan muodikkaasti sinkkuja.

Kyllähän sitä nuorena neitona tulikin ajateletua; jos jäänkin miehettömäksi, jos sitten vanhana asun jossain pienessä mökissä yksin ja hylättynä vanhanapiikana, musta huivi hiuksillani. Pelottava ajatus nuoren neitosen mielessä, tumma tulevaisuus ilman miestä.

En jäänyt vanhaksipiiaksi, en, vaikka yksin asunkin nyt vanhana mummona. Nuoruuteni aikana suurin osa mummoista asui lapsensa taloudessa, tai pappansa kanssa omassa mökissänsä. Mummoilla oli kudin kädessä, esiliina edessä ja pyöreillä, punaisilla poskilla usein hymy. Olihan niitä kiukkuisia mummojakin, oli toki. Heitä häiritsi jos kylän lapset metelöivät ohikulkiessaan, heillä tuntui aina olevan jokin asia huonosti.
Sellaisiakin mummoja tapaa yhä tänäkin päivänä.
Naimattomiako kaikki äreät mummot? Tuskin niin suora jako sentään.

Yksinäisyyskö saa näkemään ikävän peikkoja kaikkialla. Sekö saa kielen pisteliääksi? Sekö saa katsomaan kaikkea kuin suurennuslasin läpi etsien vain vikaa jossain ja kas, siitä pitää heti huomauttaa, näpäyttää suorastaan. Tämä elämä taitaa olla alusta lähtien meille kaikille niin erilainen, että se vanhana vaikuttaa kaikkeen toimintaamme, jopa ajatuksiimme. Vai elämänkokemuksetko kasvattavat meitä katsomaan asioita eri tavalla?

Kukkakaupan ikkunan takana seisoi päivänä muutamana pari mummoa. Ikkunaan oli aseteltu kukkia, kuten kukkakupoissa yleensäkin. Siinä oli asetelma muiden kukkien joukossa. Asetelma oli kauniisti sidottu, kuiva
oksa jota kukat myötäilivät kauniisti, todella taidokkaasti saatu näyttävä yhdistelmä.
Toinen mummoista ihaili sitä ääneen, tarkkaili muitakin kukkia ja kehaisi; " Aina tuo Kaisa saa kaiken näyttämään niin kauniilta. Tämä ikkuna on aina niin tyylikäs että pitää oikein tutkia mitä se taas on keksinyt..." johon toinen; " No risujahan meillä on kaikilla, katkotaan kaikki oksat vaan, mutta minusta tuo ei sovi kukkien sekaan, kuiva karahka, mutta eipä minun tarvi täältä mitään ostellakaan, asetelkoon vaan... ja tuo orkiteaki.... kannattaako laittaa ikkunaan tuo kurja kukkavana jossa yksi kukkariepu jääny tuholaisilta syömättä..." Että sellaista kuului ja jatkoimme ystäväni kanssa matkaa hymyillen kuulemallemme. Kaksi erilaista mummoa, kahdet silmät näkivät asian eri tavalla. Me ystäväni kanssa olimme hetkeä aikaisemmin ihailleet samaa ikkunaa joka oli todella ajatuksia antava. Kotonakin voisimme kokeilla nähtyjä ideoita.

Pappojen elämää en niin tunnekaan. He seisoskelevat tuolla kauppojen edustoilla, tai istuvat linja-auto aseman kahvilassa turisten omia turinoitaan. Joskus aion mennä kärpäseksi mukaan kuuntelemaan mitä siellä jutellaan, millä silmällä maailmaa ja asioita katsotaan pappojen joukossa! Oma pappani oli humoristi, leikkisä pappa jonka en muista koskaan meille lapsillekaan suuttuneen, vaikka hän vahuutensa päivät asui mummon kanssa kodissani. Mummo se useammin ärähti kutimensa takaa. Toivon että osaisin itse pitää kieleni kurissa sivaltamatta sillä kuin ruoskalla.

Onko miehillä toinen katsantokanta elämään kun he tulevat vanhoiksi, sitäpä kun en osaa sanoa nyky papoista ja en uskalla mennä kosimaankaan, vaikka on Karkauspäivä. Ei ole huonoa tämäkään elämä, miehettömänä.
Edellisestä kosinnasta kun jo 48 vuotta! Taitaa olla turhaa uutta edes toivoa, enkä kyllä tiedä kuinka vastaisin... kun noita rukkasiakin...
Kyöpelin vuorelle.... jos onni kääntää selkänsä, se ei ole ainoa.. selänkääntäjä.

"Lystihän se on kun ihmistä riiataan, vaikkei se kestäis kuin kesäisen yön" sanoo vanha sananlasku.

Ps. Nuorena naimisiin että ehtii kauemmin katua.
Niin on aina lopuksi väkevää kun on aluksi imelää, joten naimatta paras, silloin aina kelpaa kun kotoan on rauha.
(sanontoja mukaellen)