Minä en edes tienny teidän nimiä.Otin vaan pulttia,kun näin sen Harri pojan ahdingon siellä Seutulassa,nyt kun asiasta enemmän tiedän,niin olen samaa mieltä,kurinpalautus oli paikallaan!Mummi lähettää onnittelut Matille ja Mervillekkin,sillä kyllä kotijoukoissa tarvitaan hameväkeäkin,että kaikki natsaa!HIENOA MATTI!
Anteeksi! kaikki
lajijohtajat.
1328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja hyppyrimäen johtajat, että Harri nyt niin rumasti loukkasi teidän kunniaa sanomalla rumiakin sanoja. Hyi olkoon. Te olette suuria miehiä kun olette paikalla kannustamassa ( ei aina rapulassa) kun Harri hyppää rohkeasti yli kaksisataa metriä. Teillä on suurin osuus siihen, varsinkin hyppyrimäen johtajalla.
Kun te nyt rasittavalta hyppyrimäki reissulta olette kotiutuneet ja Harrille poistumiskiellon antaneet, kannattaa teidän nyt levätä ja pyytää liitolta palkkaa lisää hyvästä suorituksesta.
Vielä kerran anteeksi!