Jälleen kerran *yllätys yllätys*.....NEGATIIVINEN.
Taas kerran vaikeeta.
Eipä sitä enään jaksa edes uskoa,että joskus voisi vielä plussata.Meillä yritystä takana 1,5vuotta,ja lähetteen kirjoitusta lisätutkimuksiin odotellaan..
Lääkäri lupasi maanantaina soitella labratuloksia.
Onko muita toivonsa menettäneitä?
Millä potkitte itseänne eteenpäin?
Itse sain juuri kuulla että kaveri on paksuna,onhan hän ollut on-off suhteessaan muutamia vuosia eikä raskaus ollut suunniteltu..Meinaa ruveta yh:ksi.
Tottakai yritän olla ystäväni puolesta onnellinen,se vaan on hiton vaikeata...
Me olemme kuitenkin oikeasti TOIVOTTU lasta ja KAUAN..ja elämäntilannekkin olisi oikeasti todella hyvä.
Plikka86
Taas kerran vaikeeta.
Eipä sitä enään jaksa edes uskoa,että joskus voisi vielä plussata.Meillä yritystä takana 1,5vuotta,ja lähetteen kirjoitusta lisätutkimuksiin odotellaan..
Lääkäri lupasi maanantaina soitella labratuloksia.
Onko muita toivonsa menettäneitä?
Millä potkitte itseänne eteenpäin?
Itse sain juuri kuulla että kaveri on paksuna,onhan hän ollut on-off suhteessaan muutamia vuosia eikä raskaus ollut suunniteltu..Meinaa ruveta yh:ksi.
Tottakai yritän olla ystäväni puolesta onnellinen,se vaan on hiton vaikeata...
Me olemme kuitenkin oikeasti TOIVOTTU lasta ja KAUAN..ja elämäntilannekkin olisi oikeasti todella hyvä.
Plikka86
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei! Ikävä kuulla, että testin tulos oli negatiivinen. Kuitenkin hyvä asia, että olette jo hakeutuneet tutkimuksiin! Raskautuminen voi olla pienestäkin asiasta kiinni, joka käy ilmi tutkimuksissa. Joka tapauksessa lääketiede saa nykypäivänä ihmeitä aikaan ja suurin osa lapsettomuushoidoissa kävijöissä saa ennen pitkää hoitojen avulla lapsen. Toivoa ei todellakaan kannata menettää 1,5 vuoden yrittämisen jälkeen etenkin, ellei teille ole edes tehty tutkimuksia vielä saati kokeiltu hoitoja.
Sanoisin, että siinä vaiheessa, kun hoitoja on takana useampi vuosi (useita IVF:iä) ja ellei yhtään tärppiä ole tullut, sitten voi alkaa jo harkita toivon menettämistä. Ei aikaisemmin ;)
Ja mitenkö me muut potkimme itsemme eteenpäin? Ihan vaan eletään tätä elämää ja koetetaan ajatella muitakin asioita, kuin vain lapsettomuutta. Voi nauttia niistä asioista, mitkä elämässä on hyvin ja silti samalla yrittää lasta ja käydä hoidoissa. Ei kannata päästää itseään siihen jamaan, että koko elämä pyörii lapsettomuuden ympärillä.
Kuusi vuotta takana ja olemme siinä tilassa että "toivo on menetetty". Homma on ohi, noin niin kuin periaattessa ja viiltää syvältä.
Meillä on talo, jossa kaksi makuuhuonetta huutaa tyhjyyttään ja odottaa. Talo suunniteltiin lapsiystävälliseksi.
Autokin ostettiin sitä silmällä pitäen. Mihin kaksi aikuista tarvitsee tila-autoa? Bensasyöppöjäkin ovat.
Muutimme keskustasta taajamaan lapsiystävälliseen ympäristöön ja olemme ainoa lapseton perhe. Ollut jo monen monta vuotta.
Lapsia on joka paikassa ja se ahdistaa. Vähintäänkin telkkarista tulee vaippamainoksia.
Tuntuu, että itkuisiä päiviä on ollut enemmän kuin hyviä. Nyt ehkä alkaa helpottaa, ja sitä vaan ehkä antaa periksi.
Pinna on kireällä ja se syö parisuhdetta. Seksi ei maistu (alussa maistui aivan mahtavalle yrittää). Parisuhde oli välillä aivan karikolla. Miehenikin suree, mutta päälle päin tuntuu siltä ettei asialla olekaan hänelle niin isoa merkitystä.
Mitään selvää vikaa ei ole löydetty, mutta ikä alkaa tulla vastaan.
Ketuttaa sukulaistätien kyselyt ja mieheni vanhemmatkin ovat sisustaneet kotiaan enemmän mummola-tyyliin. (Lastenhuoneet uusiksi)
Se vaan tuntuu niin pahalta ja sitä pitää jaksaa. Työssäkin joudun kohtaamaan lapsia, joten huomaan alkavani vihata maailmaa.
Matkoilta olemme ostaneet muistoja tulevalle käärölle, jota ei sitten tullutkaan. Siellä ne laatikossa odottavat, osa lahjapaperiin käärittynä. Laatikko polttaa mieltäni. Ehkäpä en olisi saanut ostaa niitä ja syyllistän itseäni.
Kun ympärillä muut hankkivat aina vain lisää ja lisää lapsia ja puhuvat vain lapsista, tyhjyys on valtava.
Mietin mitä minulla on mitä heillä ei ole? Miksi minun elämän on vähintään yhtä hyvää kuin heidän. Vastauksia on vaikea löytää.
Neuvona ei oikeastaan voi muuta antaa kuin pure hammasta ja toivo parasta. Muistakaa vaalia parisuhdettanne.
Kevättä kohti aina olo helpottaa. Greippimehut, päälläseisonnat, tauot, megayritykset, testit, kokeet, kaikki poppakonstit ja oikeat konstit kokeiltu.
Eipä muuta kuin jaksamista!
nalleja...paskat niillä mitään tee.Kirjoja keräsin kans,oon lahjoitellu aina niitä kummilapsille kun ovat käyneet täällä..Aina kun annan yhden kirjan pois mietin,että eipä tätä voi omallekkaan antaa...
Kiitokset onnentoivotuksista..Onhan meillä vielä hoidot...tuntuu vaan että en tiedä ketään joka olis hoitojen avulla lapsen saanut..Eipä juur näillekkään palstoille kukaan kirjoittele plussauutisia...
Mut yks suunta,ja se on ylös...löytäs vaan sinne...
aloittaja
Eli sama täällä, testi oli jälleen negatiivinen, niin ku se on ollut jo 1,5vuotta.
Vaikka sitä osasinkin taas odottaa, ni itkuhan se jäälleen tuli.
No nyt sitten alkaa viimeinen clomifen kuuri ja sen jälkee kuulemma aloitamme kokeilemaan jotain muuta hoitoa. Toivoa yritän pitää yllä mutta on se vaan välillä hankalaa, eikä auta täällä suunnalla ainakaan yhtään kaikkien ympärillä olevien ihmisten raskaaksi tuleminen. Vaikka toki minäkin yritän iloita heidän puolesta mutta kyllä se rupeaa olemaan vaikeeta...
Ei kai tässä auta muuta ku jatkaa odottamista ja toivomista. Ja välillä lukea niitä onnistuneita/onnellisia tarinoita ja toivoa että joskus voisi itsekin sellaisen kertoa...
7 vuotta. Läpikäytynä Julkisella 4 inssiä, 3 IVF, sekä 3 ICSI. Kaikista nega. Yksityisellä käyty 4 Icsiä joista viimeisimmän tuoresiirto toi toivotun plussan ja nyt rv 5 4.
Toki kaikkea voi sattua vielä ennen maagista 12vkon rajaa.
Ymmärrän kyllä sua, ensimmäiset 4 vuotta aktiivihoidoissa söi toivon. mutta sitten karaistuu.
Onnea yritykseen!!!
Kyllä taas masentaa kun ei siihen tikkuun yhtä enempää niitä viivoja ilmesty vaikka kuinka kääntelisi..:( Kaksi vuotta mennyt eikä vieläkään. Kohta täytyy jo clomitkin lopettaa ja siirtyä muihin vaihtoehtoihin.
minoon hoidoissa ravannu nyt 9 v ja tein testin äsken,pumppu hakkasi ku höyryveturi..ja miinus.miinus.vaikka missä valoss ja miten kallistelis.ei se muutu.miinusta aina vaan. ikä 36v..revi huumoria.sulla aikaa ja kuitenkin "vasta " noin vähän ootellut..
Tuo ei ole kovin kivaa että "dissataan" muutaman vuoden yrittäneitä!
On todella harmi että olette joutuneet yrittämään 9vuotta ja vielä ilman toivottua tulosta, mutta minusta tuollaiset "vaan" sanat voisi jättää pois.
Kaikki lapsettomat ovat samassa veneessä..toki suru on eri vaiheissa erilaisia..
Yritetäänpä me lapsettomat tukea toisiamme,eikä töniä ja vähätellä!!
Me olemme kohta neljä vuotta yrittäneet lasta ja tokihan se huoli/murhe/suru muuttaa muotoaan siinä matkan varrella, mutta todellisia tunteita ne ovat kaikkien lapsettomien kohdalla kestosta riippumatta! Jokainen on oikeutettu tuntemaan epämiellyttäviä tunteita ja hakemaan tukea toisilta riippumatta siitä kuinka kauan lasta on yritetty! Emmehän me kilpaile siitä kenen suru on suurin ja kuka on kärsinyt eniten?? Eikös se alkaisi olla jo melko kieroutunutta??
tottahan se tuska on kaikille karmeaa oli kyseessä viikko tai vuosia. en tarkoittanut sitä niin,vaan että toivo elää kuitenkin vaikka sata vuotta on mulla kulunut tässä jutussa. toisaalta.,siihen alkaa olla kyllä jo niin turtunut ja tottunut että luulen sen olevan jo lievempää kuin vähemmän yrittäneillä. anteeksi oikeasti.en tarkoittanut vähätellä tiodellakaan.. voimia teille toivon.kaikille tasapuolisesti :)