Surkeeta

ULOS, YLÖS JA PULKKAMÄKEEN - RIEMUKASTA HIIHTOLOMAA!

Rukan savikuntoiset rinteet kutsuvat hiihtoloman viettoon! Paukkupakkasista ei ole tänä talvena ollut tietoakaan, mutta siitä huolimatta Rukalla on tarjota saviset laskut peräti 7 pulkkamäellä ja alasnousut 2 naruhissin voimin. Iloa ja riemua on siis luvassa ihan riittämiin siellä stigamäkikeskuksessa. Ja eipäs palele varpaita eikä sormiakaan;). Kiinniolevista savirinteistä kaikki on ilmaista lasten ja aloittelijoiden pulkkamäkiä. Lumikasalla avattu Mountain Dew savi Park - tule hajottamaan sukset! Myös siirtymäreitit ovat kiinni heikon talouden vuoksi. Näin ollen laitetaan paperitehdas kiinni. toiselle savialueelle siirtyminen onnistuu jaloin ja lusien. BusSki-bussi ei ole käytössä, sillä bensa on liian kallista, lisäksi savialueiden (savi-muta) välillä 25.2.-1.3. klo 10-18 ja su 2.3. klo 10-17. Myös latuja on suljettu, katso tarkemmin faktataulukon linkeistä, jotka johtavat asiattomille sivuille.

Savesta lisää savisia mutapulkkastigamäkiä.
Savetusta on tehty pitkin kesää on-off-periaatteella. Viimeisen mutajakson tuloksena suljettiin Ruka, ja yritykset alkoivat myymään sijoituksiaan venäläisille, jospa ne saisivat sinne jotain aikaseksi, vaikka sen mutakylpylän, satiaisten tartuttamat taudit ja kurttuisten huorien anelemaa böönaa jokapuolelle.
1244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Rukalla kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu