pitäisi ilmetä ensimmäisiä "oireita" transsukupuoisuudesta? Olen kuullut että jotkut tajuavat sen jo aivan varhaislapsuudessa, mutta itselläni ei niin ollut, vaan tuntemukset tulivat vasta murrosiän kynnyksellä, sitäkin voimakkaammin sitten. Voisiko olla, että ei-koko ikää läsnä olleissa tuntemuksissa ei olisikaan kyse siitä, että aivot on eri merkkisiä kuin kroppa, vaan jostain normaalin kehityksen häiriöstä?
Missä iässä
tavallisesti
81125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Varhaislapsuuden oireet saattaa olla niin epämääräisiä, ettei niitä helposti tulkitse transsukupuolisuudeksi, etenkään jos ei tiedä mitään koko asiasta. Ja milloin lapsi ylipäätään tulee tietoiseksi sukupuolista?
Minulla on ensimmäiset hämärät mielikuvakatkelmat noin viisi-kuusivuotiaasta, jolloin muistan sanoneeni serkkutytölleni, että voi kun olisin niinkuin sinä. Noin seitsemän-kahdeksan ikäisenä olin jo suhteellisen varma erityislaadustani. Tietoa yritin metsästää kymmenvuotiaasta alkaen ja luin kaiken mitä transsukupuolisuudesta löytyi. Ja kun murrosikä alkoi, jouduin lähes paniikkiin ja sairastuin fyysisestikin.
Halusin olla niin ku iskä ja katoin mallii :) Välillä koin itteni turhaantuneeks ku tajusin et iskällä on (ulkonäöllisesti) jtn, mitä mulla ei oo ja päinvastoin. Mussa oli kyl poikamaisten piirteiden lisäks välillä myös tyttömäisiä piirteitä, leikin kyllä ns. poikien leikkien lisäksi joitain tyttöjen leikkejäkin. Sit joskus 10-vuotiaana olin raapustanu päiväkirjaan, erinnäisiä asioita jotka viittaa vahvasti sukupuoliristiriitaan. Siitä sit muutaman vuoden päästä sit hiffasin asian.
Minullakin sukupuoliristiriita tuli vahvasti esiin varhaismurrosiässä. Sukupuoli ei ollut kovin leimaava lapsuudessa. Kun havaitsin sukupuoliristiriidan, se oli melkoinen ongelma koska tietoa tuosta "kummallisuudesta" ei saanut mistään. Mutta ei se mihinkään hävinnyt, vaikka itse olikin aivan ymmällään. Ainakin itse koen että sukupuoliristiriita on ollut olemassa jo syntymästä saakka, vaikka sitä ei silloin osannut ajatellakaan (eihän sitä sukupuolta ajatellut muutenkaan).
Tai ehkä oli aina ollut jotain, mutta en minä tiennyt mitä se oli. Pukeuduin toisinaan poikamaisesti (en ainakaan koskaan tyttömäisesti), yhdessä vaiheessa harrastin sellaista costume-play-juttua, jossa pukeuduin mieheksi. Oli sellaisia pieniä juttuja. En ainakaan muista tunteneeni itseäni erityisemmin tytöksi. Ehkä olin jotain siltä väliltä. Ainoastaan nyt kaikki tuntuu loksahtaneen paikoilleen. Jollain lailla en ollut kuten muut tytöt, joten lopulta lukion ensimmäisellä ajauduin etsimään netistä tietoa transsukupuolisuudesta. Vielä senkin jälkeen mietin että voiko olla niin, mutta koska se tuntui ainoalta oikealta selitykseltä, ja ajan kanssa aloin elää täyttä miehen elämää, se selkeni heti eikä siinä ole ollut mitään epäilemisen varaa siitä lähtien.
En ole ihan täysin perillä kaikista niistä tutkimusvaiheen tarkoituksista, mutta kaipa ne kuitenkin käy läpi jokaisen mahdollisen vaihtoehdon sille miksi tuntee niin kuin tuntee. Esim. ettei ole jonkin sairauden tai trauman tai muun vaikutusta se.
Ei ne tutkimuksissa tutki vaihtoehtoja ja sano että olet tuollainen. Kyllä se pitää tietää itse ja tutkimuksissa vaan tutkitaan ettei ole jotain psyykkistä sairautta joka pistää ajattelemaan niin.
itse tajusin siin 10-12 vanhana ku jouduin sovittamaan siskoni mekkoa lyhennystä varten, se oli vain pieni hetki, minulla koko loppuelämä. Sillä siunaamalla tunsin oloni hyväksi ja kotoisaksi, Leikin kylla poikien kaa mut kotona aina tilaisuuden tullen pukeuduin naisten asuihin, oli hankalaa...lestadiolainen koti, sain olla tosi varovainen ettei poikkeavuuteni tulis ilmi. Niinpä muutin kotoa pois jo 15 vanhana ja tässä ollaan, hankaluuksien kautta voittoon. Saan olla mikä haluan kypsässä keski-iässä aivan rauhassa. kukaan ei mua voi loukata eikä ohjata komentaa käyttäytymään Ns. normien mukaan...olen mikä olen ja sillä hyvä, sinut itseni kaa !!!
vaikka epäselvä ehkä olinkin :)
Erinäisiä yksittäisiä tuntemuksia oli esiintynyt aiemminkin, mutta 14v:na, murroisän alussa tajusin, että olisin mielummin tyttö.
Tosin (liian) pitkään taistelin tuota, koko identiteettini läpitunkemaa tunnetta vastaan ja 10 hukkasin siten vuotta elämästäni. Koulu, kaverisuhteet ja elämä meni päin persettä ja tajusin vasta kun olin menettänyt kaiken, että nyt pitää tehdä jotain...