Taidosta

Ikivanhaa aasialaista viisautta on ymmärrys, että kaikessa taiten tekemisessä, olitpa miten kokenut tahansa, on aloittelijan mieli paras. Tämä on totta, vaikka kuulostaakin ensinnä mahdottomalta: tietäähän ja osaahan aloittelija niin kovin paljon vähemmän kuin muut! Mutta juuri siksi aloittelija ponnistaa parhaansa. Kaikista mieleensä tulevista vaihtoehdoista, koko kokemuspiiristään hän valitsee vaihtoehdon, joka on lähinnä ideaalia. Siksi hän osuukin pitkälti oikeaan.
Sen sijaan sellainen, joka kuvittelee jo jotakin hallitsevansa, valitsee oikean teon vain tavanomaisten tekojensa ja muistinsa sekä ymmärryksensä erinomaisesti kattamien asioiden (mm. käsitteiden) joukosta - joihin mitä luultavimmin ei kuulu itse ideaali ollenkaan vaan vain jokin taso, jonka hän on päättänyt olevan käytännössä saavutettavissa. Näin hän ei edes tavoittele ideaaliaan ja käyttää sitä paitsi tekoihinsa vain pientä mekaanista osaa kapasiteetistaan sen sijaan, että koko luovan ymmärryksensä ja intuitionsa voimaa kuten aloittelija.
Säilytä ideaalisi, toimi tuoreella mielellä. Vain silloin yllät parhaaseesi, joka jos pystyt tätä ohjetta noudattamaan, voi olla uskomattoman korkealla: siinä, missä toiset luottivat ulkolukuun, sinä luotit koko omaan havaintokykyysi ja oppimiskykyysi, löytäen uutta ja oppien uusia vahvuuksia.
1221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toisaalta aloittelijalla ei välttämättä ole kykyä nähdä pintaa syvemmälle, vaan hän rupeaa pintapuolisesti lätkimään yhteen kokemuspiiriinsä sattuneita kivoja juttuja, kuin lähtisi muotoilemaan kakkua pelkästä kermavaahdosta, koska ei ymmärrä taikinan merkitystä kokonaisuuden kannalta, tai miten sen saa valmistettua. Jos taas leipuri on perillä kakun aineksista, niiden roolista kakun osatekijöinä ja kuinka ne yhdistetään, leipuri voi alkaa leikkiä niillä ja kokeilla vaihtoehtoja, joiden hän tietää olevan erikoisia. Tietotaidoton leipuri ei voi kokeilla rajoja mitenkään mielekkäällä tavalla, koska hänellä ei ole aavistustakaan siitä, missä rajat todellisuudessa sijaitsevat. Hän on tuomittu lähes täydellä varmuudella keksimään pyörän uudelleen, ja jos hän ei ole tarpeeksi lahjakas, hän ei tule koskaan keksimään edes sitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8446176 kirjoitti:

Ikivanhaa aasialaista viisautta on ymmärrys, että kaikessa taiten tekemisessä, olitpa miten kokenut tahansa, on aloittelijan mieli paras. Tämä on totta, vaikka kuulostaakin ensinnä mahdottomalta: tietäähän ja osaahan aloittelija niin kovin paljon vähemmän kuin muut! Mutta juuri siksi aloittelija ponnistaa parhaansa. Kaikista mieleensä tulevista vaihtoehdoista, koko kokemuspiiristään hän valitsee vaihtoehdon, joka on lähinnä ideaalia. Siksi hän osuukin pitkälti oikeaan.
Sen sijaan sellainen, joka kuvittelee jo jotakin hallitsevansa, valitsee oikean teon vain tavanomaisten tekojensa ja muistinsa sekä ymmärryksensä erinomaisesti kattamien asioiden (mm. käsitteiden) joukosta - joihin mitä luultavimmin ei kuulu itse ideaali ollenkaan vaan vain jokin taso, jonka hän on päättänyt olevan käytännössä saavutettavissa. Näin hän ei edes tavoittele ideaaliaan ja käyttää sitä paitsi tekoihinsa vain pientä mekaanista osaa kapasiteetistaan sen sijaan, että koko luovan ymmärryksensä ja intuitionsa voimaa kuten aloittelija.
Säilytä ideaalisi, toimi tuoreella mielellä. Vain silloin yllät parhaaseesi, joka jos pystyt tätä ohjetta noudattamaan, voi olla uskomattoman korkealla: siinä, missä toiset luottivat ulkolukuun, sinä luotit koko omaan havaintokykyysi ja oppimiskykyysi, löytäen uutta ja oppien uusia vahvuuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu