Sijoitettuni halusi lähteä katsomaan Tummien perhosten koti elokuvaa. Olimme hänen kanssaan tiistaina. Oletko nähnyt ko. elokuvan ja mitä pidit, jos olet nähnyt? Joku sanoi, että varaa nenäliinoja. En niinkään itkenyt, mutta ahdisti kyllä aika tavalla. Kävin myös pitkän keskustelun sijoitettuni ( 16 v. ) ¨kanssa elokuvan jälkeen.
Tummien perhosten koti
äiti51
2405
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse en ole sitä elokuva nähnyt, en kertakaikkiaan ole halunnut katsoa kotimaisia elokuvia, koska minusta tuntuu, että ne ovat kaikki samalaisia, kiroillaan, tapellaan, hölmöillään.
Odotin sitä "Veljet" sarjaakin, luulin että siellä käsitellään sitä adhd asiaa. Todellisuus olikin samalainen,mitä kaikki muut suomalaiset elokuvat, kiroillaan, vittuillaaan, varastettaan, harrastettaan K-18 juttuja ja sitä näytettään siis lapsille. Näinhän viimeistään pikkupojat oppi huonoille tavoille .
En käsitä, miksei suomalaisissa elokuvissa voisi olla vittuilemata. Sorry ruma sana, mutta näin se on. Eikö elokuva ole hyvää tai todenmukainen jos siellä ei kiroilla, ei näytettä pikapanoa tai jotain muuta tyhmänrohkea?
Aikoina "Pahat pojat" oli ainoa elokuva, missä ei kiroiltu, mutta kuva itse oli hyvää.
Mutta jos Tummien perhosten koti on hyvää, siis Sä sanot, että hyvää, niin kyllä menen minäkin sitä poikien kanssa katsomaan.
Meillä sijoitetut vielä pieniä joten kävin katsomassa elokuvan yksin. En itkenyt mutta kyllä elokuva eräällä tavalla ahdisti. Mutta toisaalta se kuitenkin antoi toivoa siitä, että vaikeistakin asioista ja kokemuksista voi selvitä. Elokuva oli kyllä synkkä, mutta minä kyllä tykkäsin.