vain 19-vuotiaana. Syvät osanotot hänen omaisilleen sekä läheisilleen. Voimia teille...
Mandi Lampi
menehtynyt
815708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Osanotto vanhemmille, ja sanat eivät riitä kertomaan...
kun nuoret ihmiset kuolevat,kauhea tuska vanhemmille...aina sitä luulee että lapset saattavat vanhempansa viimeiseen lepoon,mutta näin ei vain aina ole.Onkohan kellään tietoa mihin Mandi menehtyi?Ainakaan iltapäivälehdet eivät vielä hehkuttele tiedoillaan..
Osanottoni omaisten suruun.
-Suurin suru on sanaton, syvin kaupaus äänetön-
Ymmärrän että ihmiset haluavat tarkempia tietoja esim. tämänkin yllättävän poismenon tiimoilta, mutta mitä me tuntemattomat niillä tiedoilla teemme? Onko tärkeämpää saada tarkka selostus tapahtumasta ja ruotia sitä, kuin pysähtyä hetkeksi kunnioittamaan poismenneen muistoa ja antamaan omaisille suruaikaa, -rauhaa.
Kaikella kunnioitusella.
tämä koko juttu on tiedotettu meille"tuntemattomille"...jos oltais haluttu yksityisyyttä asiaan ja suremiseen niin ei koko hommaa olisi saatu päästää median tietoon,tottakai ihmiset haluavat tietää kaiken,ja kyllä nämä lehdet vielä pyörittää asiaa pitkän aikaa!
Toki tiedotetaan, onhan kyseessä julkisuuden henkilön tytär, joka itsekin oli julkisuudessa jonkin verran esillä.
Yksityisyyttä ko. asiassa juuri onkin tuo, ettei kuolinsyytä haluta ilmoittaa meille "tuntemattomille" - ainakaan heti ja tarvinneeko edes? Voihan olla, ettei edes läheisetkään tiedä kuolinsyytä. Ja vaikka tietäisivätkin, onko meidän kaikkien heti saatava tietää myös se ja kaikki muunkin? Olkoonki, että on julkisuuden henkilö.
"tottakai ihmiset haluavat tietää kaiken", onko ihmisten elämä sen autuaampi tai onnellisempi, paraneeko elämisen laatu sitä mukaan, kun saa tietoonsa enemmän epäoleellisia asioita itselleen vieraasta ihmisestä? Kysytkö tuntemattomalta ihmiseltä, jonka läheinen on vast'ikään kuollut, tämän kuolinsyytä ensimmäisenä? Etkö odota että sureva omainen itse kertoo jos on kertoakseen? Jonkin verran edes siinä asiassa pitäisi olla kunnoitusta toista kohtaan, vai mitä?
Tiedotusvälinessä on tiedotettu tärkein asia, ehkä myöhemmin tulee lisää tietoa teille tiedonjanoisille, että voitte kahvipöydässä isolla tai pienellä porukalla pohtia että "mitenkäs se noin" tms. Ja taas ihmiset tulevat viisaammiksi. *huokaus*
että on kuollut,oli sitten julkkis tai ei ja siitä toitotetaan lehtien täydeltä niin eikö tuo liene sama vaikka kerrottais kaikki samantien...säästyis toi iltapäivälehtien lööpit johonkin muuhun "mullistavaan"....sitäpaitsi johan siitä kuolinsyystä on tieto levinnyt joka keskustelupalstalle,mitä tota salailemaan....itsemurha ja vielä ihan arkipäivästä meininkiä tänä päivänä...että huokaus vaan.
Se, että asiasta ei kerrota, on omiaan lisäämään juoruja ja spekulaatioita. Ja se, että asiasta EI kerrota, kertoo sinänsä jo aika paljon.
Ihmisten tiedonjano on aivan luonnollista. Ei siihen liity mitään kummallista tai vääristynyttä. Se on pikemminkin vääristynyttä, että asioista vaietaan. Johonkin pisteeseen asti vaikenemista voidaan perustella kunnioituksella, mutta asioista puhuminen sinänsä ei poista kunnioitusta tai osanottoa. Kunnioituksen poistaa pikemminkin se, _millä tavalla_ asioista puhutaan. Jos asioista puhutaan asiallisesti, se on mielestäni silloin ihan okei.
Tämä yleisesti tämän tyyppisiin juttuihin, ei mitenkään erityisesti tähän ko. tapahtumaan.
Kriisiterapeutin neuvo, ei mitään juttuja niin pitkään kun shokkivaihe päällä.
Otan osaa suruunne