Mikä fantasiakirjassa kiehtoo?

"Vain mielikuvitus on rahana."

Pöh.

Nimenomaan fantasiakirjallisuudessa on huomattavissa harvinaisen mielikuvituksettomia ratkaisuja: alun avutton rääpästä tulee maailman kuningas/joku *tun ylivelho/jumala; miljöö on usein karkkimainen ja tapahtumat kuvottavan mustavalkoisia (tapetaan maailmaa uhkaava pahis ja kaikki ovat onnellisia). Sen lisäksi on lähes poikkeuksetta jokin helkkarin sormus/kivi/miekka/pata taikka jotakin muuta ennalta-arvattavaa typerän ratkaisevassa asemassa.

Parhaat fantasiakirjat eivät todellakaan löydy fantasiahyllystä, joka on ahdettu täyteen teinipaskaa.

Tolkienille annan vähän tunnustusta, sillä hän käytti hieman sitä mielikuvitustaan. Mutta hänen surutonta plagioimistaan en voi pitää mitenkään ansiokkaana. Sillä sitähän 98% nykyfantasiakirjallisuudesta on. Sormusten herra on kai ainoa genrensä edustaja, joka yltää laatukirjojen joukkoon, muttei todellakaan terävimpään kärkeen.


Mikä fantasiakirjassa kiehtoo?
Ei mitään käsitystä! Vaikka itsekin noita alakoulussa (voi, siitä on kauan) ahkerasti lueskelin, myönnettäköön. Kaipa se on sopivan yksinkertaista yksinkertaiselle mielelle.

Niinpä,tuota sietää miettiä oikein ajan kanssa,mutta sanotaanpa,että mielikuvitus.
Valitettavasti näin on harvoin ja olen aivan samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa,että
liian suuri osa on juuri tuota teinipaska osastoa.

Ainoa fantasia kirja joka ansaitsee erityisen maininnan on ehdottomasti taru sormusten herrasta.
Tolkien on osannut käyttää mielikuvitustaan taidolla ja kaikki nykyiset fantasia kirjat ovat velkaa tuolle mestariteokselle.

Niin paljon olisi mahdollisuuksia fantasia kirjallisuudessa,mutta harvoinpa niitä näkee hyödynnettävän.
Sääli...

Olipa vaikea kysymys! Vähän sama kuin miksi ruusu on kaunis... No, yksi tärkeä asia muiden joukossa on eräänlainen vapaus. Siis katsohan, jos lukee jonkun "tavallisen" kirjan, mikä kertoo harmaimmassa Helsingissä asuvasta työttömästä miehestä jonka vaimo lähtee lätkimään ja joka turhautuu ja päätyy alkoholistiksi, ei useimmiten pääse kovinkaan kaus omasta harmaasta arjestaan. En tietenkään väitä, että ne olisivat huonoja kirjoja. Mutta fantasiassa tapahtuu asioita, joita ei ihan oikeasti voi elämässään toteuttaa, ja voi ikäänkuin kokea aivan uusia juttuja joita ei voi muualla tuntea. Siis esim. tuossa työttömästä miehestä kertovassa kirjassa saisi varmaan lukukokemuksen perunoiden kuorinnasta, mutta jossain velhokirjassa saisi sen sijaan lentää... Fantasiakirja irrottaa usein hyvin arjesta, ja fantasiamaailmaan on mukava paeta ja kokea miltä tuntuisi elää meidän luonnonlakiemme mukaan täysin mahdotonta elämää, jossa esineet tulisivat luo sormia napsauttamalla, lohikäärmeet lentäisivät ja sylkisivät tulta ja aivan toisenlaiset otukset kuin mitä näkee lähikaupan kassajonossa asuttavat maata ja tekevät tehtäviään. Fantasia osaa oikeastaan joka kerta luomaan jonkun ihan pienenkin jutun, jota ei ennalta arvannut tai joka on jopa aivan uusi. Fantasiasta tulee hyvä mieli usein jo senkin takia, että monet asiat ovat näissä mielikuvitusmaailmoissa paljon kauniimpia, parempia ja jännittävämpiä... Mutta tämä oli nyt vain pelkkä oma mielipiteeni, josta en toivo kenenkään suuttuvan...

en luo tommoista roskaa.

..MAGIA!!(tietty) On tylsää aina lukea jotain nuoriso juttui.. Mä kans ihailen sitä miten jotkut kirjailijat osaa esim. yhdistää fantasian ja arki-elämän! MAH-TA-VAA!!!! =)

ja tietenkin pako todellisuudesta. Lisäksi siellä tuntuu olevan kaikki mahdollista. Lähes samasta syystä tieteiskirjallisuus on hyvää.

yksi teoriani on, että nautimme seuratessamme maailmaa, jossa toimivat yksiköt pystyvät tavalla tai toisella vaikuttamaan maailmaan, jossa elävät, mutta tämähän ei välttämättä päde kaikkeen fantasiakirjallisuuteen. Toisaalta ihme on ihmisen psyyken perusyksikköjä, joten tarvitaanko asiaan sitä kummempaa syytä?

No koska se ei ole tätä tavallista tylsää arkea vaan... juuri sitä: fantasiaaaa!!!
Fantasia rules!

Niin ovat kyllä useimmat fantasiakirjatkin mutta eivät aivan yhtä syvältä. Yhdyn edellä puhuneisiin; viinanviemien surkimusten (lue "syrjäytyneiden") itsensäsäälimispassioista epätoivoisesti pakottamalla kyhätyt kasvukertomukset (tavallisesti ellottavan banaalit ihmissuhdesolmut ja niiden pimpelipompeli lopulta pekka sai rahaa ja pimppiä tai teki itsemurhan -kliimaksit) ovat kerta kaikkiaan puuduttavaa luettavaa. Niitä voi tarkastella menemällä ihmisyhteisöön tai ihan vain asumalla Suomessa. Fantasiassa on sentään vielä tyyliä, toisinaan.

Niissä on sellainen vanhan ajan tunne ja ne on jänniä täynnä magiaa ja muita siistiä juttuja